Heimoemäntiä ja tummaa suklaata – miksi deittikulttuurimme on niin rasistinen?

Puhumme ennemmin henkilökohtaisista kauneusihanteista kuin rakenteellisesta rasismista, koska rasismikeskustelu tekee olomme epämukavaksi, kirjoittaa Emmi Nuorgam.

Miehen Tinder-profiili näyttää lupaavalta. Kuvissa ei näy kuolleita eläimiä, aseita tai autoja. Hän kertoo olevansa kiinnostunut syvällisistä keskusteluista. “Sussa on tollanen vähän eksoottinen viba. Tosi upee toi sun asu. Onks sulla poroja?” Kiitän ja vastaan, että ei, mulla ei täällä Tampereen keskustassa ole poroja. Peruutan matchin ja poistan profiilistani sanan saamelainen. Hetken mietittyäni poistan myös kuvat, joissa minulla on gákti päällä. Se tuntuu helpommalta. En jaksa olla elävä matkamuisto. 

Rasismiin liittyvä keskustelu on usein hirveän puuduttavaa. Se on kuin lähisuhdeväkivalta, joka puolivuosittain nousee otsikoihin. Joka kerta uutinen on ihmisille aivan uusi ja järkyttävä. Keskustelu jatkuu muutaman viikon, jonka jälkeen aihe hukkuu uusien lööppien alle. Seuraavalla kerralla hämmästymme jälleen. Ei kai, ei voi olla totta, ihanko todella, ei kai täällä Suomessa. 

Meillä on aivan erityisen lämmin suhde ajatukseen, jonka mukaan Suomi on tasa-arvon mallimaa. Sanna Marin on yksi maailman tunnetuimmista pääministereistä ja naisen eurokin jo lähes 85 senttiä. Ajatus tasa-arvon mallimaasta on vähän kuin lämmin, vastuullisesti tuotettu villaviltti, jonka alle me vetäydymme nauttimaan matchalattea. 

Epäoikeudenmukaisuus on jossain muualla. Siellä, missä ihmiset ovat sivistymättömiä ja villejä. 

Fatima Verwijnen, 26, nauraa. Olen kysynyt, että onko Tinderissä rasismia. Verwijnen vastaa, että joka puolella on rasismia. Olisi itseasiassa outoa, jos Tinderissä ei olisi. 

Verwijnen loi Tinder-profiilin ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Oletus oli, että hän ei nimensä ja ihonvärinsä vuoksi ole suomalainen. 

“Mun bio oli kirjoitettu suomeksi, mutta silti lähes jokainen keskustelu alkoi englanniksi. Olin matcheille joku jännittävä, eksoottinen asia. Keskustelut alkoi aina viittauksella mun ihonväriin tai kehoon: hey you dark chocolate, I like brown chocolate tai you look like a petite thai girl.” 

Kun Verwijnen vertaili Tinder-kokemuksia valkoisten ystäviensä kanssa, kävi ilmi, että vain hänen keskustelunsa alkoivat seksillä. 

“Mua pidettiin jonain eläimellisenä, hyperseksuaalisena olentona. Olin jotakin tosi mystistä, jota miehet halusi kokeilla. Moni ajatteli että olen imarreltu, kun he sanovat mun olevan heidän ensimmäinen musta nainen.”

Verwijnen yritti esiintyä Tinderissä mahdollisimman valkoisena ja neutraalina. Hän karsi pois bikinikuvat tai kuvat, jotka voisi tulkita seksikkäiksi. 

“Ajattelin, ja ajattelen varmaan edelleen, että jo mun ihonväri vie uskottavuutta. Että mun pitää pukeutua mahdollisimman asiallisesti ja olla alleviivaamatta mun feminiinisyyttä.”

Verwijnen ei osannut kyseenalaistaa toimintaansa, sillä oli omaksunut sen jo teini-ikäisenä. Hän opetteli näyttämään mahdollisimman vähän afrikkalaiselta ja mahdollisimman paljon suomalaiselta. 

Yksi ensimmäisistä poikaystävistä uhkasi jättää hänet, jos ystäville paljastuisi, että Verwijnenin isä on somalialainen. Ystävät lohduttivat Fatimaa, että onneksi hän on itse vain puoliksi somali. Valkoinen, suomalainen äiti tarkoitti sitä, että hänestä voisi tulla älykäs ja keskustelutaitoinen. Kunhan vain isän kansalaisuus ei paljastuisi.

KUVA: Fatima Verwijnen, kuvaaja Kristina Suzi

“Somaleita vihataan Suomessa hyvin samalla tavalla kuin romaneita. Molempiin liitetään laiskojen, rikollisten työnvieroksujan leima.” Verwijnen sanoo.

Aikuistuminen siirsi rasismin nettiin. Verwijnen ystävineen tottui siihen, että heidät nähtiin ensisijaisesti seksikumppanina. 

“Oon kuullut niin monta kertaa sen, ettei joku mies voisi esitellä mua vanhemmilleen tai saada mun kanssa lapsia. Ne lapset ei kuulemma näyttäisi riittävästi mieheltä itseltään.”

Hänen mukaansa mustiin ja ruskeisiin naisiin liittyvät seksifantasiat ovat sitä yleisempiä, mitä valkoisempi yhteiskunta on. Mustat naiset ovat esillä taideprojekteissa, jotka tukevat ajatusta siitä, että musta nainen on jotakin saavuttamatonta ja arvoituksellista. Verwijnenin mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole tilaa tavallisille mustille naisille. Musta nainen on aina joko huippumalli tai uhri.

KUVA: Fatim Diarra, kuvaaja Satu Mali

Valta tuo mukanaan luvan näkyä

Myös Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja ja varakansanedustaja Fatim Diarra, 34, tunnistaa ajatuksen. 

“Valta on tuonut mulle tiettyjä etuoikeuksia. Nyt mun ei enää tarvitse todistaa kenellekään mitään. Mulla on lupa olla olemassa ja näkyä.” 

Aina tilan ottaminen ei ole ollut Diarralle helppoa. Koululääkäri totesi yläasteen terveystarkastuksella, että Diarralla onkin oikein kunnon heimoemännän lantio, jolla on sitten aikuisena hyvä synnyttää. Se kuormitti epävarmaa teiniä entisestään. Hillitty käytös ja hiusten suoristaminen ei riittänyt, Diarra halusi tavoitella myös mahdollisimman hoikkaa, valkoiseen kauneusihanteeseen sopivaa vartaloa. 

Diarra sanoo olevansa nyt itsevarmempi kuin koskaan. Silti hän mainitsee myös pukeutumisen ja korostaa, ettei halua herättää pukeutumisellaan huomiota. 

“Mun asiat on liian tärkeitä siihen, että mun pukeutuminen herättäis huomiota. Kun mä lähden pois huoneesta, mä haluan että ihmiset muistaa sen, mitä oon sanonut, eikä sitä mitä mulla on päällä. Vapaa-ajalla pukeudun villimmin, mutta kun olen työroolissa yritän olla hillitympi.”

Diarra tunnistaa sinkkuajoiltaan olettamuksen, jonka mukaan kaikki mustat ovat eksoottisia ja ultraseksuaalisia. Hänestä ajatus on älytön. 

“Mun perheessä puhutaan paljon seksistä. Kaikilla meillä on oma tapamme toteuttaa meidän seksuaalisuutta, ei ole olemassa mitään yhtä, yhteistä mustaa seksuaalisuutta.”

Diarran mukaan myös mustiin miehiin liitetään ennakkoluuloja. Jokin aika sitten hänen pikkuveljelleen oli koulumatkalla huudettu, että teikäläiset ajattelee aina vaan valtavalla peniksellään. 

En voi olla miettimättä, mikä valkoisia miehiä mustien miesten peniksissä niin valtavasti kiehtoo?

Ei arabeja, kiitos

Rasistinen deittikulttuuri ei kosketa vain heteroita. The Guardianin mukaan vuonna 2018 jopa 80% mustista miehistä ja 79% aasialaisista miehistä kertoi kohdanneensa rasismia LGBT+-deittimaailmassa.

Homopojan oppaan vuonna 2019 julkaissut ja itseään valtakunnan ykköshomoksi kutsuva Eino Nurmisto on omistanut kirjastaan yhden kokonaisen kappaleen homoyhteisön rasismille. Ruskeiden tyttöjen toimituspäällikkö Ervin Latimer taas kirjoittaa esseessään Musta makkara, valkoiset pojat “Jos saisin euron joka kerta, kun valkoinen homo sanoo minulle jotain vastaavaa [rasistista], ASP-tilini olisi done and done.”

Kesällä 2020 homomiesten suosittu deittisovellus Grindr poisti pitkän painostuksen jälkeen mahdollisuuden suodattaa seksikumppaneita etnisyyden perusteella. Jo aiemmin Grindr on vedonnut käyttäjiinsä ja toivonut, ettei sovellusta käytettäisi rasistisin perustein. Jodelissa päätös poistaa etnisyydet pois toivelistalta herätti ärtynyttä keskustelua. Moni vetosi henkilökohtaisiin mieltymyksiinsä. 

“Joidenkin homojen mielestä pitäisi olla mahdollista etsiä seuraa omien preferenssien mukaan ja saada esimerkiksi aasialaiset ja arabitaustaiset miehet kokonaan pois näkyvistä,” sanoo Nurmisto.

KUVA: Hà Nguyễn / Unsplash

Valkoiset vallankäyttäjät määrittelevät kauneuden

Mutta onko “no black, no asian” -rajaus tosiaan henkilökohtainen mieltymys? 

Ulkonäköä tutkinut taloussosiologian väitöskirjatutkija Erica Åberg Turun yliopistosta sanoo, ettei asia ole niin yksinkertainen. 

“Kauneusihanteet syntyvät ja niitä ylläpidetään sosiaalisesti. Ne muodostuvat yhdessä eri toimijoiden välillä. Näitä ovat esimerkiksi vanhemmat, ystävät ja tietysti media, nykyisin myös sosiaalinen media, jonka ajatellaan ylläpitävän kauneusihanteita.”

Ihanteet eivät luonnollisesti ole ikuisia, vaan ne muuttuvat ajassa. Nyt arvostetaan nuorta, valkoista, tervettä, hoikkaa, sileää ja sopivan lihaksikasta kehoa. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina eikä ole kaikkialla nytkään. Käsitys kauneudesta heijastelee usein paikallista kulttuuria.  Nykyisin voidaan ajatella kauneuskäsityksen yhdenmukaistuneen sosiaalisen median ja globalisaation myötä.

Kauneusihanteet heijastelevat aina myös yhteiskunnallista arvostusta ja yhteiskunnan asenteita. Ne, kenellä yhteiskunnassa on eniten valtaa, saavat määrätä sen, mikä on tavoittelemisen arvoista. Sama pätee myös “ei mustia tai aasialaisia” -listaukseen.

“Tässä voi ajatella toimivan myös saman logiikan kuin esim. nuoruuden Nalle Puh-lehden ja Suosikin kirjeenvaihtoilmoituksissa. Kun näkee muiden laittavan erilaisia rajoituksia, niistä tulee ajattelematta normi itsellekin: ”Läskit, rillipäät ja nörtit älkää vaivautuko!”. Ihonväriin perustuvassa tilanteessa ydinviesti on kuitenkin kokonaisia ihmisryhmiä loukkaava ja syrjivä, ei niinkään enää yksilöllinen esteettinen preferenssi,” Åberg huomauttaa.

Mutta onko varsinaisesti rasistista sanoa, ettei pidä mustista? Voisiko kauneus olla katsojan silmässä? Se, että haluan nimenomaan mustan rakastajan ei nyt ainakaan ole! 

Vai onko sittenkin? 

Toimittaja Kyndall Cunninghamin mukaan kauneus ei ole, eikä voi olla katsojan silmässä. Henkilökohtaisista mieltymyksistä puhuminen asettaa vähemmistöt entistä ahtaampaan asemaan. Tässä tapauksessa “henkilökohtaiset” mieltymykset perustuvat rodullisiin ennakkoluuloihin, jotka ovat, kyllä, salonkikelpoista rasismia.

Keskustelua ennakkoluuloista ja rasistisista fetisseistä on hankala käydä, koska se asettaa meidät epämukavaan tilanteeseen. Hyvä esimerkki on rasistisista fetisseistä kertova Wikipedia-artikkeli, jonka käyttäjät ovat yrittäneet useita kertoja poistaa. Artikkelin keskustelusivulla sitä pidetään epärelevanttina ja kerrotaan, miten rotuun perustuvat fantasiat eivät välttämättä ole rasistisia.

Tutkija Caren M. Holmesin näkemyksen mukaan rasististen fetissien ja ennakkoluulojen juuret ovat 1500-luvun kolonialismissa ja orjuudessa. Eurooppalaisten löytöretkeilijöiden valloittaessa Uutta Maailmaa alistettiin mustat kehot valkoisen eliitin omaisuudeksi. 

Erityisesti mustia naisia pidettiin hyperseksuaalisina ja sivistymättöminä ali-ihmisinä, joilla ei ollut kehollista tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Mustien naisten maine hedelmällisinä naisina ja kasvattajina paitsi altisti heidät seksuaaliselle väkivallalle, myös teki heistä arvokkaita omistajilleen. Stereotypioiden vahvistaminen siis tarkoitti orjakauppiaille lihavampaa lompakkoa. 

Tässä valossa puhe henkilökohtaisesta kauneusihanteesta muuttuu entistä epämukavammaksi. Joka kerta kun sanot haluavasi kokeilla mustaa naista, toistat itseasiassa samoja asenteita kuin orjakauppiaat satoja vuosia sitten.

Somali saa olla, kunhan ei ole kokonaan somali

Yksi rasismikeskustelun isoimmista ongelmista on se, että ajattelemme rasismin olevan vain näkyvää, aktiivista toimintaa kuten väkivaltaa tai n-sanan huutelua bussissa. 

Åbo Akademin tutkijatohtori Leonardo Custódio kuitenkin sanoo rasismin olevan paljon hienovaraisempaa. Se on yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ongelma, joka vaikuttaa paitsi ihmisten henkilökohtaiseen elämään myös rakenteisiin, vallankäyttöön ja päätöksentekoon. Suomessa nimi ja ihonväri vaikeuttavat mm. asunnon, työpaikan ja opiskelupaikan saamista. 

“Kiinnostavaa on se, miten ihmiset perustelevat itselleen henkilökohtaiset mieltymyksensä. Me kaikki olemme ihmisiä. Mikä siis tekee joistain ihmisryhmistä vähemmän viehättäviä tai kiinnostavia? Vastaus on ennakkoluuloinen ajatus siitä, että tuo ihmisryhmä on tietynlainen ja vähemmän arvokas kuin muut.” Custódio sanoo. 

Hän huomauttaa, että ihmiset, jotka eivät ole valkoisia, voivat myös käyttäytyä rasistisesti. Esseessään Palmitagen: A Self-Reflection On Racism, Black Men And Love For White Women hän peilaa synnyinmaansa Brasilian asenteita ihonväriin ja pohtii, miksi vaalea tumma iho on parempi kuin tumma. 

Ajatus on samanlaista sisäistettyä rasismia kuin Fatima Verwijnenin ystävillä. Somaliuden voi saada anteeksi, kunhan ei ole kokonaan somali. 

Yksi musta ystävä ei tee sinusta antirasistia

Keskustelu rasistisista fetisseistä ja ennakkoluuloista on epämukavaa, mutta välttämätöntä. 

Ei ole väliä sillä, haluaako nimenomaan aasialaisen tyttöystävän vai ei missään nimessä mustaa poikaystävää. Kumpikin vaatimus on rasistinen. Rajaamalla hakuehtoja ihonvärin tai etnisyyden mukaan etsimme itseasiassa omien odotustemme toteuttajaa. Sitä kutsutaan eksotisoinniksi eli erilaisuuden korostamiseksi ja näennäisen positiiviseksi huomioksi. 

Eikä tämä missään nimessä ole ongelma vain Suomessa. Internet on pullollaan tarinoita, joissa aasialaisia naisia pyydetään parantamaan “yellow fever” tai alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia kutsutaan omaan rotuunsa nähden kauniiksi. Muutama vuosi sitten Instagramissa trendasi tili @thefleshlightchronicles, jossa aasialainen Lillian teki saamistaan rasistisista tinderviesteistä meemejä. 

Mitä me sitten voimme tehdä? 

Opiskella. Olla hyviä liittolaisia. Antaa tilaa ja kuunnella ihmisiä, joihin rasismi kohdistuu. Ymmärtää, että me kaikki olemme kasvaneet rasistisessa kulttuurissa, mutta siitä voi opetella pois. Sietää epämukavuutta ja hyväksyä se, että meillä on vielä paljon tehtävää.

Tärkeintä on, ettei antirasistista toimintaa jätetä vain rasismista kärsivien bipoc-ihmisten (black, indigenous and people of color) harteille. Keskustelun ohjaaminen bipoc-ihmisten hoidettavaksi kuormittaa ihmisiä kahdella tavalla. Ensinnäkin bipoc-ihmiset kärsivät rasismista arkielämässään, jonka lisäksi he joutuvat toistuvasti kouluttamaan ihmisiä ja osoittamaan valkoisille heidän ennakkoluulojensa haitallisuuden. 

Ihan jokaisella on velvollisuus puuttua rasismiin sitä kohdatessaan. Vähimmillään voi esimerkiksi ilmiantaa rasistiset deittiprofiilit ja vaatia sovelluksilta tiukempaa suhtautumista rasismiin. 

Rodullistetutkin ihmiset haluavat nimittäin joskus ihan vaan panna ilman, että esileikkinä toimii kertauskurssi kolonialismin tai poronhoidon historiasta.

***

Emmi Nuorgam, 31, on pohjoissaamelainen toimittaja, kirjailija ja palkittu kulttuurivaikuttaja. Nuorgam on erikoistunut vähemmistö- ja yhdenvertaisuukysymyksiin, seksiin ja parisuhteisiin, kehollisuuteen, mielenterveyteen sekä ruokaan ja kulttuuriin. Tällä hetkellä Nuorgam työskentelee Suvi Westin Unohdettu Kansa -elokuvan Impact producerina kolonialismiin, assimilaatioon ja saamelaisten mielenterveyskysymyksiin liittyvien aiheiden parissa. 

***

Lukuvinkkejä: 

• Ervin Latimer: Musta makkara, valkoiset pojat
• Jean Namgung: It’s Not a Compliment: How Racial Fetishism has Colored Online Dating
• Kaelyn Lark: 7 Things You Should Never Say To BIPOC On Tinder – How To Not Be A Racist Match 101
• Kyndall Cunningham: Is It Racist to Have a Racial Dating Preference?
• Leonardo Custódio: Palmitagen: A Self-Reflection On Racism, Black Men And Love For White Women