Menu

Voita villiruokaa design-paketissa

Siitä saakka kun aloimme purkittaa omaa villiyrttiohjelmaamme, Villdiä, olen syynännyt ruokakauppojen villiruokatarjontaa suurennuslasin läpi. Eipä sieltä paljoa löydy, taitavat kotimaiset marjat olla se ainoa iso villiraaka-ainetuoteryhmä suomalaisessa ruokakaupassa.

Kotimaisen villin  luonnon potentiaali on valtava, mutta yksin villiruoka-aineiden käyttöön valjastaminen ei riitä, se täytyy osata tehdä oikein. Pelkkä idea ja laadukas raaka-aine ei myy, homman täytyy myös näyttää kiinnostavalta ja ammattimaiselta. Pitää osata kertoa tarinoita ja brändätä.

Helsinki Wildfoods tekee villiruokarintamalla ihailtavaa työtä: on kirjallisuutta, kursseja ja villiruokatuotteita. Markkinoilla on jo muutaman vuoden ajan ollut esimerkiksi mainio nokkossuola, joka on oman keittiön vakiovaruste nykyään. Pidän siitä, että tuotetta myydään myös paperisessa täyttöpussissa. Brändin arvomaailma on yks yhteen omani kanssa, perustajat ovat kaikki nuoria naisia, hommaa tehdään tinkimättömästi.

Kun ajatellaan villiruoka-aineiden myymistä aiheeseen perehtymättömille kuluttajille, on tärkeää saada kiinnitettyä huomio makealla pakkauksella, mutta heti sen jälkeen vakuuttaa ostaja siitä, että tuote on helppo käyttää ja maukaskin. Tämän kaiken hallitsee vihdoinkin Helsinki Wildfoods -porukan uusin brändi METTÄ.

Mettä on suunniteltu vahvasti kansainvälisiä kulinaristeja ajatellen ja tuoteperheeseen kuuluvat kaikki Helsinki Wildfoodsin tähän saakka lanseeraamat tuotteet. On nokkosta, tyrniä, tatteja, marjoja… Jokainen tuote on valmis sellaisenaan tai tarvitsee kyytipojaksi nesteen/öljyn: nokkospesto, villisienikastike, puolukka-xylitoli -makeuttaja, villimetsä-mausteseos, nokkossuola ja tattisormisuola.Jokainen tuote on pakattu kauniisti ja tämä kuuden tuotteen satsi on ihan täydellinen lahja oikeastaan kelle vaan — mutta toki ihan luksusjuttu ulkomaille vietäväksi. METTÄ tähtääkin ensimmäisenä Japanin markkinoille.

“METTÄ vie pienen palan pohjoismaalaisen metsän makumaailmaa ja tunnelmaa ulkomaille. Metsä on kaiken toimintamme alku; se on aarteemme, joka tarjoaa paljon hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin, myös lautaselle. Olen asunut lähes koko elämäni ulkomailla ja kun palasin Suomeen, löysin metsästä ihan uuden maailman makuineen ja kokemuksineen. Nyt haluan viedä tuon saman elämyksen ulkomailla asuville”,  uuden METTÄ-brändin perustaja Roosa Heinilä sanoo.

Minuun teki vaikutuksen itse tuotteiden lisäksi pakkaus: pakkauspussit ja etiketit ovat kaikki kompostoituvia. Lasipurkit painavat paljon ja niiden lähettäminen toiselle puolelle maailmaa kuormittaisi ympäristöä enemmän kuin pussit. Esteettinen boksi on houkuttelevan näköinen ja kun sisältä paljastuvat nämä kuusi villiä luontoa sisältävää pussia, on homma aika hienosti hanskassa sanoisin!

Tämän viikon arvassa on palkintona neljä METTÄ-boksia (6 tuotetta/boksi, arvo 42 €). Arvomme kaksi täällä blogissa ja kaksi blogin FB-ryhmässä. Kerro kommenttiosiossa, minkä suomalaisen luonnon villiraaka-aineen haluaisit nähdä METTÄ-tuotteena ja olet mukana skabassa. Arvonta on voimassa sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka.

Onnea skabaan!

69 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Mustikka

    Nokkonen, voikukka

Poimulehti, voikukka, variksenmarja…onhan noita vaikka ja kuinka!

Pihlajanmarja tai variksenmarja

Pihlajanmarja tai variksenmarja

Variksenmarja

Mustikka

Kuusenkerkkä 🙂

Pihlajanmarja ja ketunleipä

Kirpeä karpalo tai happaman houkuttava pihlajanmarja!

Mesiangervoa ja kamomillasauniota 🌿

Kuusenkerkkä ja pihlaja.

Nokkonen

Kuusenkerkkä ja nokkonen

Kuusenkerkkä ja variksenmarja

Kuusenkerkkä,
variksenmarja ja suolaheinä

Pihlajanmarja, ketunleipä, horsma,
poimulehti, kuusenkerkkä

Horsma ja koivunlehti

karpalo

Pihlajanmarja

Kuusenkerkkä, pihlaja, voikukka, nokkonen

Pihlajanmarja

Ketunleipä

Vuohenputki

voikukka!

Pakuri

Kusenkerkkä ja mesiangervo.

Poimulehti ehdottomasti, myös voikukka ja kuusenkerkkä

Apilaa hyödynnetään aika vähän.

Matsutake-sienen

Puna-apila, horsma, nokkonen, pihlajamarja, koivunlehti..onhan suomen luonnossa vaikka mitä ihanuuksia.. 🙂

Voikukka, maitohorsma, kuusenkerkkä, pihlajanlehti !!

Pihlajanmarja🍒 Kuusenkerkkä 🌲 Koivu🌿 Poimulehti💚 Poimule💚

Kuusenkerkkä tai mesiangervo olisivat ihania

Horsma 🌿

Vuohenputki, poimulehti,
Kuusenkerkkä on kyllä ihan huippua naposteltavaa..

Koivunmahla, mänty, kanerva, nokkonen..

Vaikea yhtä valita. Ehkä vähemmän arvostetut marjat kuten variksenmarja, kasveista voikukka ja nokkonen menevät usein pihoilla kuin pihoilla haaskuuseen ja roskiin. Edullisten raaka-aineiden käyttö pitäisi vlmiin tuotteenkin hinnan alhaisena. Katajanmarja ja kuusenkerkkä ovat myös hyviä raaka-aineita.

Pihlajan silmut! Ja vuohenputki 🙂

Koivunmahla! 🙂

Puolukka

Pihlajanmarjan!

Kuusenkerkkä, pihlajanmarja, variksenmarja, mustikka, siankärsämö.

Nokkonen & kuusenkerkkä

Nokkonen ehdottomasti!!!! Ja Apila myös!!!!

Kuusenkerkkä

Mustikka

Kanttarellit

Musta torvisieni

Voikukka 🙂

Siankärsämö ❤️🍀

Katajanmarja, karpalo, nokkonen ja maitohorsma!

Katajanmarja ja kuusenkerkkä

Kuivattu mustikka

Kuusenkerkkä

Suolaheinä ja apila!

Karpalo

Karpalo, kuusenkerkkä ja apila :)!

Karpalo, pakuri❤️💛

Mesiangervo, siankärsämö, maitohorsma…

Mesiangervo ja voikukka

Kuusenkerkkä!

Pihlajanmarja

Kuusenkerkkä

Mesiangervon tai apilan!

Kuusenkerkkä!

Ahomansikka

Kuusenkerkkä

Lakka, kuusenkerkkä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.