Vauvan eka ruokavuosi: imetys ja luomuruoka

Minulta on kyselty meilitse paitsi Hectorin ruokahommista, myös vaippavalinnoista, leluista, vaunuista sun muusta ja ajattelin vihdoinkin kirjoittaa aiheesta postausten sarjan Kemppariin. Aloittakaamme syömisistä, sillä suurin osa kysymyksistä on liittynyt juuri vauvan ruokailuun.

Hector täyttää tänään vuoden ja vauvavuosi alkaakin olla kohta ihana muisto vain. Ihana sikäli, että äideillä on taipumuksena unohtaa ne valvomiset, koliikki-itkut, kakkakatastrofit, imetysongelmat ynnä muut vaikeudet ja muistaa vain se suloinen, tuhisija, joka jokeltaa iloisesti. Niin käynee minullekin, vaikka rankka kevät on vielä muistissa vähän liiankin hyvin.

Jos aletaan kelata vauvavuotta eteenpäin aivan alusta saakka, voi vain todeta, että vauva oli tosi helppo tapaus. Imetys onnsitui hyvin ja nukkuminenkin. Mitä tulee imettämiseen, on se toki jokaisen naisen oma valinta, mutta ellei imettämiselle ole terveydellisiä esteitä, en ymmärrä, miksi nykynainen siitä kieltäytyisi. Tissihän on ihan mahtava konsepti: ilmaista ja ravinteikasta ruokaa aina valmiina ja ilmaiseksi. Aina oikean lämpöisenä ja käyttövalmista sekunneissa.  Ei silti, onneksi on korvikkeitakin, niitä on meilläkin tarvittu (siitä lisää kohta), mutta ensisijaisesti vauvan terveellisin ravinto on se, mitä omasta emosta tulee. Imettämisellä on sekä lapsen että naisen terveydelle niin iso merkitys (lue myö tämä), että en kyseenalaistaisi sen tärkeyttä. Kyse on lisäksi läheisyydestä, turvallisuuden tunteesta ja tiiviin yhteyden syntymisestä äidin ja lapsen välille.

Imetin Islaa vuoden ja niin imetin Hectoriakin. Lopetin imettämisen viime perjantaina. Se onnistui luontevasti: vauva sai kolmisen viikkoa takaperin flunssan, eikä pystynyt ottamaan maitoa rinnasta kuin aamulla, heti herättyään. Päivän mittaan nenä alkoi olla räkäinen, eikä rintaruokinta onnistunut, joten annoin vuorotellen riisi- ja kauravelliä pullosta. Tuttipullo ei ole ollut pojan mieleen aikaisemmin, mutta kun oli nuha ja pullosta hörpyttäminen oli ainoa tapa saada maito alas, alkoivat pullohommat luistaa. Käytin tilaisuuden hyväksi — imetys kun oli suunnitteilla lopettaa vuoden kohdalla — enkä palannut enää tiheämpään imetystahtiin. Pari viikkoa olen siis imettänyt vain aamuisin ja viime perjantaiaamuna oli fiilis, että en enää anna rintamaitoa ollenkaan. Skidi kun ei sitä näyttänyt kaipaavan. Poika sai aamujanoonsa kauramaitoa, joka näytti kelpaavan hyvin. Mitään kummoista rinnasta vierottamista en siis joutunut tekemään. En kyllä esikoisenkaan kohdalla.

Suomessa suositellaan vauvojen täysimetystä kuuden kuukauden ikään saakka ja Islan kohdalla toiminkin niin. Tyttö alkoi saada kiinteitä puolivuotiaana, mutta veljelleen aloin antaa soseita jo neljän kuukauden iässä. Hector näki päivittäin siskonsa syövän ja uskon, että se vaikutti paljon siihen, että poika alkoi haluta kiinteää ruokaa Islaa aikaisemmin. Merkit olivat niin selkeät, että en halunnut pantata kiinteiden aloittamista. Imettämistä jatkoin ruoan rinnalla vanhaan tapaan. Tulevaisuudessa yhä useampi saattaa aloittaa vauvalleen kiinteät jo nelikuisena, koska vauvojen ravitsemussuositusten muuttamista pohditaan. ”Joidenkin uusien tutkimusten mukaan varhaisesta lisäruokien syönnin aloittamisesta voi olla hyötyä vastustuskyvyn kehittymiselle. Myöhäinen aloitus saattaa lisätä allergioita” kertoi Helsingin Sanomat toukokuussa. Sitäpaitsi: jo nyt vain alle prosentti täysimettää vauvaansa puolivuotiaaksi. Tämä oli minulle yllätys!

Hector on aina ollut todella nälkäinen tapaus ja syö ihan hillittömiä annoksia. Alle vuoden ikäisenä isompia puurosatseja kuin viisi vuotias siskonsa. Jouduinkin antamaan pojalle korviketta ekan kerran kolmen kuukauden iässä, kun tuntui, ettei rintamaito riittänyt nälkäiselle vauvalle (ostin tuolloin lähikaupan Tuuti 1-maitoa, lehmän maitopohjaista siis). Hetkellinen kasvupyrähdys/maidontuotannon riittämättömyys tasaantui onneksi ja korvike lopetettiin vajaan kuukauden käytön jälkeen. Sen jälkeen poika on saanut korviketta vain jos olen ollut poissa kotoa, eikä pakkasessa ole ollut omaa maitoa tallessa.

Islan kanssa pumppasin maitoa pakkaseen alvariinsa, mutta Hectorin kohdalla en enää ollut asian kanssa niin innokas. Maitoa riitti silti pakkaseessa useiden kuukausien ajalle, koska käytin maidonkerääjää, tuota mahtavaa kapinetta! Maidonkerääjä on pieni astia, joka asetetaan vapaata rintaa vasten imetyksen ajaksi.  Vauvan imiessä toista rintaa, voi toisesta nimittäin tihkua suuriakin määriä maitoa. Maidonkerääjä nappaa arvokkaan elämän eliksiirin talteen, ja sen voi  sitten pakastaa myöhempää käyttöä varten. Erillistä pumppaamista en juuri harrastanut. Maidonkerääjä on mainio ja helppo kapine, suosittelen hankkimaan. En ole törmännyt markkinoilla muihin kuin tähän Ainun malliin. Pakastin maitoa sekä pusseihin että purkkeihin, pussit vievät pakkasessa vähemmän tilaa ja ovat sikäli kätevämpiä.

Sain muuten mainion vinkin, joka liittyy äidinmaidon pakastamiseen: kun pakastaa äidinmaitoa mehujäämuotteihin tai vastaaviin, voi hampaiden läpipuskiessa helpottaa pienen kipua antamalla hänelle kylmän tikkarin. Musta aika loistava idea! Hyvä idis on myös pakastaa äidinmaitoa jääpalakuutioihin, joista maitoa saa helposti pieniä määriä esimerkiksi ekojen soseiden sekaan. Jäinen maitopala sulaa hetkessä kuuman soseen joukkoon.

Mitä tulee omien ruoka-aineiden rajoittamiseen imetysaikana, kiinnitin oikeastaan huomiota vain alkoholinkäyttöön. Raaka kala ja muut riskiruoka-aineet olivat lautasellani harvemmin, mutta toisinaan kyllä. Olin lähinnä tarkka missä ja koska esimerkiksi raa´an kalani syön. Mausteissa en juuri himmaillut, eikä vauva juuri mihinkään reagoinut. Kerran tosin Thaimaan lomalla, kun söin elämäni tulisimman Som Tam -salaatin, sain kokea melko tökkivän imetyskokemuksen. Vauva selkeästi vierasti maidon makua.

Noin muuten söin imetysaikana kuten normaalisti, vähän isompia annoksia vaan. Paljon kasviksia, kalaa ja toisinaan lihaa. Leipää ehkä vähän enemmän kuin syön yleensä. Vauva-arjen pikaruokani on muuten höyrytetty parsakaali voin ja suolan kera. Voiko mikään olla parempaa?

Omiin ruokailuihinsa kannattaa kiinnittää imetysaikana huomiota myös siksi, että vauva oppii uusia makuja rintamaidon kautta. Hector ja Isla ovat molemmat rakastaneet mm. avokadoa ja parsakaalia, jotka ovat omiakin herkkujani ja joita söin sekä odotus- että imetysaikana monta kertaa viikossa. Myös oma esimerkki on lapselle todella tärkeää: kun pieni huomaa, että äiti tai isä on jostakin innoissaan, madaltuu omakin kynnys kokeilla. Usein Hector heittää ekat kolme kertaa uuden raaka-aineen menemään, mutta sen jälkeen alkoi maistelu ja usein innostuminen.

Raskausajan ravintolisän nimeä en enää muista, mutta käytin jotain nimenomaan odottajille ja imettäjille käytettyä tuotetta (näitä on monia erilaisia) ja lisäksi otin D-vitamiinia vielä päälle suositusarvon. Odotusaikana käytin lisäksi foolihappoa, jota jokaisen odottajan kandee tankata.

Kiinteiden aloittaminen tuli meillä sikäli huonoon saumaan, että olimme kolmen viikon päästä sosesirkuksen alkamisesta  lähdössä monen viikon lomalle Thaimaahan, saarelle, joka on aika alkeellisessa kondiksessa (tyyliin kaksi kauppaa koko saarella). Olisi ollut aivan superhelppoa ja fiksua olla reissussa täysimetyksellä, mutta vauvan kiinteiden himo oli niin silminnähtävä, että en viitsinyt lykätä sitä kuukausilla.

Niinpä pakkasimme mukaan monta tölkkiä, purkkia ja pussia ruokaa ja korviketta. Korvikkeet olivat mukana hätätilannetta varten: jos minulle olisi käynyt jotakin, enkä olisi voinut imettää, olisi vauvan tilanne ollut silti hallussa.

Asuimme Thaimaassa neljässä eri resortissa ja täytyy sanoa, että onneksi otimme soseita mukaan. Vaikka maassa kasvaa ihania, tuoreita hedelmiä, jotka ovat vauvalle mitä mainiointa matskua soseisiin, ei niistä ole iloa ilman, että ne oikeasti saa soseiksi. En raahannut mukaan matkablenderiä vaikka se kävi mielessä. Olisi ehkä kannattanut.

Ekassa resortissa mentiin täysin omin eväin, mutta tokassa paikassa, jossa olimme matkastamme suurimman osan (kaksi viikkoa), saimme onneksi annettua vauvalle myös paikallisia herkkuja, kuten mangoa, vesimelonia ja kookosvettä. Resortin keittiössä oli blenderi, jolla henkilökunta teki pyynnöstämme Hectorille ihanaa mangososetta. Se oli aivan taivaallista! Lisäksi keittiössä keitettiin meille perunaa ja porkkanaa, jota annoimme vauvalle haarukalla hienonnettuna. Aluksi paikalliset eivät tosin hoksanneet, että vihannesten tulee olla aivan muussauspehmeitä ja kokit taiteilivat Hectorille ties mitä kukka-asetelmia porkkanoista. Lopulta sain viestin perille, että ”REALLY SOFT FOR THE BABY”, ja homma alkoi luistaa.

Annoin Hectorille myös kookosvettä suoraan kookospähkinästä ja siitä poika tykkäsi paljon. Kookosvesihän on pähkinän sisällä suojassa ja niin hygienistä kuin olla ja saattaa ja vieläpä makeaa luonnostaan, vauvalle oikein sopivaa ja mieluisaa juomaa. Vesimelonia söimme paljon ja Hectorkin rakasti sitä, eikä vetisen ja huokoisen hedelmän kohdalla tarvinnut pelätä, että poika tuhehtuisi. Oikein hyvä ruoka-aine vauvan sormiruokailun alkumetreille.

Reissusta siis selvittiin hyvin, vaikka omat eväät loppuivatkin 1,5 viikon jälkeen ja piti keksiä ratkaisuja. Ilman resortin blenderiä olisi vauva saanut paljon yksipuolisempaa ruokaa, mutta olisi varmasti selvinnut hyvin niinkin. Banaanilla, porkkanalla ja perunalla.

Reissun jälkeen aloin vähitellen rikastaa Hectorin ruokavaliota muulla ja jo alusta alkaen pojan edessä on aina ruokailun yhteydessä ollut sormiruokaa. Hän syö mielellään esimerkiksi parsakaalia, avokadoa, kananmunaa, päärynää, banaania, mustikoita, heneitä, papuja, maissintähkiä… Monia juttuja. Soseen seassa menee kaikki mahdollinen, eipä ole poika tainnut kieltäytyä kuin yhdestä kalaruoasta ja sekin meni alas kun vähän maanittelin. Hän on suursysömäri.

Ei silti: kun vauva alkaa syömään kiinteitä neljän kuukauden ikässä, on ruoka-aineiden kanssa oltava tarkkana, ettei vauva tukehdu. Jokainen vanhempi tietää ne kuumottavat kakomiset… Koska poika halusi niin kovin maistaa sitä, mitä siskokin söi, päädyin kokeilemaan aika hitsin nerokasta innovaatiota: ruokatuttia.

Kyseessä on tutin käyttöliittymän omaava kapine, johon saa työnnettyä sisään ruokaa. Ostin tällaisen kuvissa näkyvän Fresh Feeder -nimisen ruokatutin Ipanaisesta. Kympin arvoinen vehje on ollut todella kätevä ja tarpeen vauvan ekoina kiinteisiin opettelemiskuukausina.

Tiedän, että moni äiti on varmaan eri mieltä, että mihin sitä tällaisia silikonihärpätintä tarvitsee, ja pärjäsimmehän esikoisenkin kanssa ilman, mutta hän aloittikin kiinteät pari kuukautta vanhempana, eikä myöskään joutunut katselemaan isomman sisaruksen ruokia kateellisena vierestä. Tuonne tuttiin on ängetty kaikkea appelsiinista parsakaaliin ja vauva on ollut innoissaan. Hampaiden myötä tutista on luovuttu, koska en enää koe tuttia tarpeelliseksi ja koska Hector alkoi pureskella sitä vähän liian innokkaasti. Niillä hampaillaan pureksikoot mielummin ruokaa kuin silikonia.

Hector käytti ruokatuttia noin 5-8 kuisena. Pojan hampaat tulivat aikaisin, niitä on nyt 1-vuotispäivänä jo kymmenen. Kun hampaita on niin paljon, on esimerkiksi leivän työstäminen helppoa ja poika rakastaakin esimerkiksi karjalanpiirakkaa ja pehmeää leipää. Pastakin on suosikkijuttu — mutta kelataan vielä vähän taaksepäin.

Vajaan vuoden ikäisen poikamme ateria muodostuu yleensä kolmesta osasta: soseesta, sormiruoasta ja smoothiesta. Ruoan yhteydessä oleva ”smoothie” on siis vihersose, johon laitan avokadoa, kurkkua, salaatteja, pinaattia, varsiselleriä, basilikaa, omenaa jne. Superkätevä tapa saada vauvan ruokavaliota monipuolistettua myös sellaisilla raaka-aineilla, jotka eivät ehkä sellaisenaan maistuisi. Teen usein myös Islalle salaatin smoothien muotoon, pieni lapsi kun usein mielummin juo vihreänsä.

Olen myös huomannut, että kun vauvalle antaa samalla ruokailulla kahta eri ruokaa, esimerkiksi sosetta sekä mainittua vihersosetta, saa ruoan alas paljon helpommin. Syynä saattaa olla sama ilmiö kuin aikuisilla: makukylläisyys. Kun syö ainoastaan yhtä ruoka-ainetta kerrallaan, ei niin todennäköisesti tule syöneeksi liikaa. Ihmiset kuitenkin rakastavat vaihtelua, joten mitä enemmän makuja ja myös eri koostumuksia on tarjolla, sitä enemmän tekee mieli niitä kokeilla. Kun tämän kerran on havaittu toimivan aikuisille, miksei myös vauvoille? Kannattaa siis kokeilla vauvalle yhden soseen sijaan kahta, saattaa ruokailu alkaa onnistumaan iisimmin.

Ruokakuvan pienet pallerot ovat muuten Ella´s Kitchen -sarjan maissinaksuja, hauskoja puputettavia sorminäppäryyttä kehittämään. Samanlaisia mininaksuja voi helposti tehdä kaupan perus maissinaksuistakin, murra vaan naksu 2-3 osaan.

Teen pääosan Hectorin ruoasta itse. Ostan luomuna niin ison osan raaka-aineista kuin mahdollista ja poika syö päivittäin itse tehtyä ruokaa, mutta kyllä meillä syödään valmisruokiakin. Kaupoista löytää ainakin Helsingissä helposti lisäaineettomia ja luomuja vauvanruokia, joita voi käyttää tien päällä jopa lämmittämättä.

Vauva syö tosi perusjuttuja, yleensä paruna- tai bataattipohjaisia soseita, joissa on kasviksia, luomujauhelihaa, kananmunaa, kalaa, pastaa, riisiä… Sormiruokana on aina kasviksia tai kananmunaa, ehkä leipää ja nyt kesällä ollaan syöty paljon herneitä. Litistän herneitä vähän, etteivät vaan jäisi kurkkuun. Ruokajuomana on ollut tähän saakka maito, mutta nyt 1-vuotispäivän tienoilla ollaan siirrytty kauramaitoon, imetyksen loputtua. Ruokaa teen yleensä ison satsin kerralla ja pakastan, sieltä sitten sulatan tarpeen mukaan. Vihersoseen surauttaa blenderillä parissa minuutissa, joten vauvalla on aina jotakin tuoretta joko/sekä lasissa että edessään sormeiltavana.

Omia valmisruokasuosikkejani ovat jo mainitun Ella´s Kitchen -sarjan tuotteet, jotka on pakattu käteviin annospusseihin (kuva). Esimerkiksi junassa selviää ruokailusta helposti, kun soseen saa pursotettua pussin suuttimesta suoraan vauvan suuhun ilman, että tarvitsee heilua lusikan kanssa. Lisäksi pussit ovat lasipurkkeja kevyempiä kantaa mukana ja helppo kierrättääkin.

Myös Pirkka-sarjalla on luomuja pussiruokia vauvoille. Olen testannut muutaman kerran sarjan juuressoseita, jotka maistuivat valitettavasti aika kaamealle. Sarjan banaani-mustikkapuuro sen sijaan oli oikein jees.

Vinkkinä muuten, että bongasin vastikään Ipanaisesta näitä suuttimella varustettuja pusseja, joita voi täyttää itse! My Pouch-merkkiset pussit voi pestä pesukoneessa ja jopa pakastaa. Ihan nerokkaita! Näihin pitää tutustua paremmin, en vielä ole ennättänyt.

Soseiden, smoothieiden, ja sormiruoan lisäksi Hector syö puuroa aamuin illoin, niin kuin varmaan moni vauva. Kauraa, ohraa, ruista, spelttiä, riisiä… kaikkea vuorollaan ja yleensä muussattujen marjojen ja/tai hedelmien kera. Makeutan puuron usein banaanilla ja juuri nyt kyytipoikana on yleensä mustikkaa tai mansikkaa. Sormiruokana pojalla on puurohetkellä vaihdellen hedelmäpaloja, maissinaksuja, riisikakkua, mitä nyt milloinkin. Vesimeloni on Hectorin suosikki. Sitä poika alkoi syödä Thaimaassa eikä kyllästymisestä näy merkkejä.

Lehmänmaidon kanssa en ole ollut fanaattinen. En suuntaan tai toiseen. Sekä minulle, Samille että Islalle tulee lehmänmaidosta vatsaoireita, joten ei olisi ihme, jos vauvallekin. Lähtökohtani on kuitenkin ollut antaa hänen maistaa monipuolisesti kaikenlaisia ruoka-aineita ja sitten karsia tai välttää jotakin jos on tarve. Korvikkeissahan on yleensä lehmänmaitoa ja niin myös kaupan valmisvelleissä, joita olemme viime viikkoina testailleet, kun olen alkanut vierottaa vauvaa rinnasta.

Mikään pakko ei ole antaa vauvalle lehmänmaitopohjaisia vellejä, puuroja tai korvikkeita, mutta helpottaahan se elämää, jos kaupan perusvalikoimat tarvittaessa pienelle sopivat. Me alamme käyttää nyt rintaruokinnan loppumisen myötä Hectorille  pääasiallisena maitolaatuna kauramaitoa, ihan kuten siskolleenkin (meillä käytössä on Oatly — se d-vitaminoitu versio). Mikäli lehmänmaito sopii, niin ok, mutta jos ei, pärjäämme ilmankin. Lehmänmaitoa en tule lisäämään soseisiin tai kaatamaan maitolasiin, kun se ei pakollista ole, mutta jos jossain valmissoseissa joskus lehmänmaitoa on, eikä vauva saa oireita, en näe käyttämisessä ongelmaa — terveysnäkökulmasta siis. Eettinen ongelma teholehmien pidossa minusta sen sijaan on ja jo se riittää minulle aivan mainiosti syyksi karsia lehmänmaitotuotteita omasta ja lastemme ruokavaliosta.

Raakamaitoa antaisin lapselle huoletta jos asuisimme maitotilalla tai aivan vieressä, mutta koska en voi itse olla 100% varma kylmäketjun pitävyydestä, en ole kokenut tarpeeksi alkaa raakamaitoa hankkimaan. Ihmisvauva kun pärjää lehmänmaidotta ihan hyvin siinä kohtaa, kun jo syö monipuolisesti muuta.

Mitä tulee lääkkeisiin ja vitamiineihin, todettakoon vitamiineista, että olen antanut vauvalle vain D-vitamiinia sekä maitohappobakteereja, jos on jouduttu ottamaan esimerkiksi antibioottikuuri. En edes muista, mitä maitohappoja käytimme silloin, mutta D-vitamiinina on ollut Dlux-merkkinen, suuhun suihkutettava vitamiinisuihke. Toimii skideille ihan älyttömän hyvin, tuo suihke käyttöliittymänä siis. Olen antanut islalle tätä samaa ja molempien lasten mielestä suihke on hauska juttu ja ottavat sen mielellään. Tätä tuotetta saa ekokaupoista.

Mitä tulee lääkkeisiin ja rokotuksiin, vaatinee se oman postauksensa. En mene siis niihin nyt, ettei tule ihan kamalan pitkä jötkäle tästä!

Postauksen perään voi laittaa kyssäreitä, joihin vastailen joko suoraan alle tai sitten seuraavan postauksen yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että olennaisinta on olla vauvalle esimerkkinä itse; syödä monipuolisesti ja näyttää, että erilaiset ruoka-aineet ovat kiinnostavia ja hauskoja. Kun uusia ruoka-aineita asettelee lautaselle hassun näköisesti, kiinnostuu pienikin niistä todennäköisemmin. Kaikki lapset eivät tykkää kaikesta, eiväthän aikuisetkaan, mutta olennaista on olla siirtää omia ennakkoluulojaan eteenpäin. Sen kun me kaikki muistaisimme…

Arvatkaa mikä mulla on mielessä nyt? RUOKA!

Jutun nostokuvasta kiitokset Dorit Salutskij´lle, joka tuntuu olevan kameransa kanssa aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.