Maiharit, made in Tampere

Tein viime viikolla kengät. No okei: leikkasin pohjat ja tein reijät kengännauhoille ja kiinnitin sirkat (ne koukut, jollaisia on myös luistimissa nauhoja varten) ja vähän ohensin nahkapaloja reunoista — mutta noin muuten kengät kyllä valmistettiin osaavemmissa käsissä.

Tamperelainen kenkäpaja Pihka haluaa luoda jalkineita, jotka kestävät käytössä kauan. Veera Markkasen ja Maisa Salosen firma on ollut olemassa vasta vuoden, joten case-esimerkkejä kenkiensä kestävyydestä ei ole, mutta pitkäikäisiksi kenkänsä luvataan. He myös haluavat tietää, mistä materiaalit tulevat ja kuka ne ontuottanut ja miten. Oppia naiset ovat hakeneet Englantia myöden, yhteinen sävel löytyi Suomessa, naisten opiskellessa Tampereen amk:ssa (nyk. Tredu) jalkineenvalmistajasuutareiksi.

Mimmit kutsuivat minut tekemään itselleni kengät ja minähän menin. Pihka järkkää kursseja muillekin, en siis saanut mitään erityisvapautta mennä osallistumaan omien kenkien tekoon, sinäkin voit. Tai ystäväsi: minusta tällainen kurssi kenkineen olisi esimerkiksi ihan loistava lahjaidea.

Sain toki vähän erityisvapauksia, nimittäin kengät maksutta. Sain valita mallistostaan yhdet popt ja ne duunattiin.Valitsin Kauka-maiharit, koska minulla on aina ollut ongelmana löytää sopivia maihinnousukenkiä: jalkani ovat kokoa 38 ja 39 ja koska on aina pakko ottaa kengät isomman jalan mukaan, on etenkin maihareissa aina vasen kenkä aivan liian iso.

Omistan yhdet maiharit, kumiset Dr Martensit, jotka hankin vastikään alesta. Ne ovat mun city-kumisaappaat ja siinä roolissaan oikein ok, mutta ei niitä voi pitää kuin paikasta A paikkaan B siirtyessä, niin hiostavat ne tietenkin ovat. Omistin Martensit myös joskus 19-vuotiaana, mutta jouduin myymään ne juuri erikokoisten jalkojeni takia, ne vain eivät toimineet ollenkaan. Olen kokeillut vuosien varrela lukemattomia maihareita, mutta aina niissä on tökkinyt koko. Oikean ollessa sopiva, on vasen ihan liian iso ja kenkäpari näyttää jaloissani kaiken kaikkiaan liian kömpelöltä.

Olin siis varovaisen innoissani ajatuksesta, että saisin mittojeni mukaan valmistetut maiharit.  Josko vihdoinkin mulla olisi ne kukkamekon — ja noh, minkä tahansa — kanssa yhteensopivat jalkineet?

Aluksi testasin eri kenkämalleja ja -kokoja ja myös jalkojen koko ja linkan paksuus mitattiin. Päädyimme tekemään 38-kokoiset kengät, joista oikeaa jalkinetta pidennettiin varpaista ihan aavistuksen verran. Molempien kenkien kärkeä myös korotettiin hiukan, koska mulla on tosi korkeat varpaat (tai siis kynnet kaartuu tosi korkealle). Mm. nämä ovat olleet ne ongelmana monissa kaupan kangissä: liian matalat kärjet.

Valitsin kenkiin käytettävän nahan ja nahan värin, sekä vuorikankaan. Halusin mustat, simppelit maiharit, ilman sen kummempia kikkailuja. Vuoreksi valitsin maastonvihreän, pehmeän nahan. Vuorikangas tosin ei valmiissa lopputuloksessa näy, sitä tuli vain kengän kärkeen sisäpuolelle.

Osa Pihkan käyttämästä nahasta on kierrätettyä, osa on hankittu vanhoista kenkätehtaista ylijäämänä. Suomessa on viime vuosina lopettanut monta tehdasta, joiden jämät ovat Veeralla ja Maisalla käytössä.  Uudet nahat tulevat osittain Suomesta ja osittain muualta, esimerkiki minun valitsemani nahka on peräisin Tanskasta. Nahka syntyy yleensä lihateollisuuden sivutuotteena. Siannahkaa Pihkassa ei käytetä, koska sitä ei eurooppalaisena saa, eikä eettisyydestä voi siis olla varma. Mimmit haluavat käyttää vain eurooppalaisia materiaaleja.

Sisäpohjat, ihan ite leikkasin

Aluksi kengän osat piirrettiin nahkaan, ihan kuin minkä tahansa vaatteen kaavat. Tämän jälkeen osat leikattiin ja aloitettiin ompelu. Oli liimaamista, rei´ittämistä ja yllättävn isojenkin työvälineiden (mun pään kokoisen lekan) käyttöä, mutta käsityötä kaikki alusta loppuun. Olin yllättynyt siitä, kuinka kustomoitua kaikki on! Ja homma oli myös osittain todella fyysistä: vaiheessa, jossa lesti piti saada kengän sisään, käytettiin voimaa isosti.

Saimme kengät lähes valmiiksi perjantaisen visiittini aikana. Vain pohjan ylijäämäreunojen leikkaus jäi tekemättä ja kengän muotoilu, sitä ei ihan hetkessä voikaan tehdä. Kenkiin ängetään (ja tungetaan ja moukaroidaan) lestit paikoilleen ja popot jätetään muotoutumaan lestien ympärille.

Hain kengät eilen postista ja jännitin ihan hulluna, että ovatko ne sopivat? Ja onko pohja ok, omaan makuuni kun pohja olisi saanut olla paksumpi ja massiivisempi, mutta sellaista vaihtoehtoa ei pajalla ollut.

Mutta hitto että kengät ovat täydelliset! Ne tuntuvat jalkaan tehdyiltä — sitähän ne ovat. Pehmeät, kevyet, sirot ja ronskit samalla. Olen varma, että ne pehmenevät käytössä entisestään, mutta että on olemassa maiharit, jotka eivät edes aluksi hankaa ollenkaan? Ihmeellistä. Olen käyttänyt näitä nyt kaksi päivää ja tykkään niistä ihan lapsellisen paljon. Mun ekat nahkamaiharit kymmeneen vuoteen!

Taidanpas laittaa jalkaani nämä, kun lähden sunnuntaina kahden viikon lomalle. Sen kukkamekon kaveriksi. Ja minne reissaan? Siitä lisää joko juuri ennen tai heti jälkeen matkan…

Ja tosiaan: sain kengät ilmaiseksi, mutta maksoin junalipun, joten noin satasen nämä minulle kustansivat. Tavalliselle kuluttajalle näiden Kauka-maihareiden hinta on 335 euroa ja jos teet jalkineet työpajan yhteydessä, on hinta 279 euroa. Ei todellakaan paha hinta kustomoiduista jalkineista!

Pihka järkkää myös laukuntekokursseja ja bongasinkin pajalta muutaman ihanan veskan.

Vaikka olenkin ehkä aika tiedostava kuluttaja, avaa tällainen käsityöläisyyteen tutustuminen omia silmiä silti entisestään. Nahkakenkien ei kuulu maksaa muutamaa kymppiä, sillä hinnalla niiden tekijälle ei yksinkertaisesti jää ansaitsemaansa palkkaa. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun ostaa nahkakengät — ja muotia ylipäänsä.

Go Pihka!