Parhaat varhaiskaalireseptit
Kaupasta saa varhaiskaalia! Ostin mukaani Liike51:stä pienen ja mehevän näköisen kaalinpään, joka oli niin herkullinen, että täytyy ehkä hakea huomenna toinen ja ryhtyä tositoimiin. Tänään ostettu kaalinpää kun on meinaan jo melkein syöty… Pilkoin kaalin pieneksi ja maustoin oliiviöljyllä, balsamicolla, suolalla, pippurilla, tuoreen sitruunan mehulla, ripauksella hunajaa ja kevätsipuliakin käytin. Tokaan versioon laitoin vielä majoneesia, rusinoita ja omenaa. Ihanaa!
Tässä muutama resepti lisää, joita aion kokeilla loppuviikosta.
Raikas kaalisalaatti / Chicling
Olen korvamerkinnyt Hannan varhaiskaalisalaatin jo aikaisemmin ja googletellessa tajusin, että tätähän on valmistettu monissa ruokablogeissa. On siis aika testata itsekin. Täytyy koittaa keksiä kermaviilille korvaaja… Kävisiköhän Saloniemen vuohenmaitojogurtti? Hmm…
Sitruunainen varhaiskaali / Keittiökameleontti
Outin reseptit ovat taattua tavaraa, en siis epäile tätäkään ollenkaan. Resepti on maidoton ja gluteeniton.
Outin sitruunainen kaalisalaatti, kuva kitchenkameleon.com
Varhaiskaalipihvit / Kasvikset.fi
Tätä on tetstattava siksi, että pihvit ovat vika asia, jota herkullisesta varhaiskaalista olin ajatellut valmistaa. Ja hei: kaalin lisäksi tarvitaan vain munia, mausteita ja rasvaa. Jes! Gluteeniton-maidoton kiittää tästäkin.
Varhaiskaalisalaatti / Kulinaarimuruja
Maidoton ja majoneesiton vaihtoehto, jossa myös varsiselleriä, kesäkurpitsaa ja hunajaa. Pakko kokeilla!
Pata aidosta makkarasta ja varhaiskaalista / Chicling
Raakamakkara ja varhaiskaali — tarvitseeko sanoa enempää? Osa saattaa ehkä yllättyä, että syön makkaraa, mutta en kyllä ihan usein. Yleensä grillaan kesässä yhden pötkön, ja se on jo kertaalleen mainittu West Charkin hirvimakkara se.
Hannan varhaiskaali-makkarapata, kuva: chicling.blogspot.fi myös nostokuva samasta lähteestä
Hiljattain sain myös ravintola Murun erinomaista karitsatuoremakkaraa. Jösses! Vieressäni samaista annosta nauttinut Nata hehkutti ”parasta makkaraa ikinä!!!!” ja täytyy sanoa, että samoilla linjoilla taidan olla itsekin. Hyvä uutinen on se, että Murun ja 12 muun loistavan ravintolan herkkuja saa maistella kohtuuhintaan Taste of Helsinki -tapahtumassa 13-16 kesäkuuta. Tästä oma postaus vielä myöhemmin.
Miten mä nyt makkaroihin eksyin? Kallistahan tässä piti puhua. Tiesitkö, että:
Kaikki kaalit ovat herkkiä etyleenille, jota tuottavat esimerkiksi omenat, tomaatit, aprikoosit, luumut, persikat ja banaanit. Kaalit tulee pitää kellastumisen ja pilaantumisen estämiseksi erillään näistä.
***
Kuten kaalikasvien yleensäkin, myös varhaiskaalin ravintoarvo on hyvä ja monipuolinen. Kaalista kertyy vain vähän kilokaloreita, mutta sitäkin enemmän esimerkiksi kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia, C- ja K-vitamiinia, karotenoideja, folaattia ja muita B-ryhmän vitamiineja sekä kuitua.
Lähde: kasvikset.fi
Kaalia naamaan siis. Maistatin kaksivuotiaallakin, mutta Isla ei sertifioinut… Koitin piilottaa hienonnettua kaalia raejuuston sekaan, mutta ei mennyt läpi sekään.
Yleensä käytän kaalia kaalilaatikon valmistamiseen tai rouskutan sitä sellaisenaan. Olisi jo korkea aika kehittyä kaalikokkina ja ehkä tänä keväänä saisin valmistettua sitä kauan haikailemaani kimchiäkin. Rrrrrakastan sitä! Jos jollain on helppo ja hyvä kimchi-resepti takataskussa, saa vinkata!