Villipesto — parasta mitä nokkoselle on tapahtunut aikoihin
Kirjoittaessani alkuvuodesta luonnonkalasäilykkeestä olin aika varma, että tuote on hitti. Siitä saakka olen säännöllisesti saanut kyselyjä siitä, voisinko ”tehdä luonnonkalasäilykkeet” yhdelle jos toisellekin brändille.
Ei ole sittemmin tullut vastaan elintarviketta, jonka kohdalla olisi yhtä vahva fiilis ylivoimaisuudesta, kunnes ovelleni kiikutettiin viime viikolla purkillinen villipestoa.
Olen lukenut tuotteesta jo kesällä (se lanseerattiin elokuussa) ja seuraan jopa brändiä Instagramissa, mutta en ole maistanut sitä, kunnes hiljattain.
Kyseessä on Suomalainen menestyskonsepti -ohjelmassa toiseksi sijoittunut innovaatio, jonka takana on Lapin Maria -brändi ja yrittäjä Saska Tuomasjukka. Tavoitteena kuulemma oli ”uudistaa villiyrttien käyttöä ja tuoda ne kiinnostavasti nykyhetkeen” — napakymppi sanon minä! Kuvatessamme VILLD-sarjaa pyöriteltiin Ossin kanssa usein ideoita siitä, millä tavalla suomalaista villiruokaa pitäisi alkaa purkittaa. No juuri näin.
Villipesto on nokkospohjainen tuote, joka ei maistu ensinkään nokkoselta. Mukana on basilikaa, oliiviöljyä ja juustoa, jotka tuovat perinteisen pestomaisen fiiliksen, vaikka tuotteen ydinraaka-aine onkin kotimainen nokkonen. Tuote maistuu täysin perinteiseltä pestolta. Hittipotentiaalisuus syntyy juuri tästä; en usko että villipesto on kenenkään suuhun liian eksoottinen. Tuotteen raaka-aineet ovat: luomuoliiviöljy, luomunokkonen (21 %), luomubasilika, vesi, Grana Padano SAN-luomujuusto, luomuauringonkukan siemen, luomusitruunamehu, merisuola,luomuvalkosipuli, happamuudensäätöaine maitohappo, luomumustapippuri.
Nokkospeston lisäksi Lapin Mariassa kehitettiin myös vegaaninen kerkkäpesto, Villipesto Kerkkä, jonka raaka-aineet ovat: luomuoliiviöljy, luomubasilika, luomukerkkä (10 %), luomuöljyhampun siemen, vesi, luomusitruunamehu, luomuvalkosipuli, merisuola, luomurakuuna, luomurosmariini, luomumustapippuri. Mainio tämäkin ja kiva, että on kehitelty myös vegaaninen tuote.
Jos luonnonkalasäilyke korvaa täysin tonnikalasäilykkeen, korvaa villipesto heittämällä yhtä helposti perinteisen peston. On erittäin fiksua suosia kotimaista, vielä kun nokkosessa on rautaa, proteiinia ja ravintokuitua sekä myös kalsiumia. Vahva suositus, meidän kotona tästä tuli kertaheitolla keittiön vakiotavaraa. Mikä parasta: pestopurkin hinta on 2,89 €.
Koska Suomalainen menestysresepti -kilpailu — jossa Villipesto tuli toiseksi — on S-ryhmän ideoima kilpailu, löytyy Villipesto vain S-ryhmän valikoimista, näköjään myös Foodie-verkkokaupastaan.
Kommentit
Nokkospesto oli aivan käsittämättömän hyvää, maistoin sitä ihan vähän ennen vegaanihaastetta, joka jäi päälle.
En ole valmis tinkimään vegaanisuudesta, siinä on liikaa hyviä puolia.
Muistikuva nokkospestosta vaan ei jätä rauhaan. Voi kun resepti muuttuisi sen pienen piirun verran…
Myös kerkkäpesto oli hyvää, mutta ei aiheuttanut ihan samanlaista himoa.