Baba on tahnojen kuningas
Suomalaiset ovat hurmaantuneet hummuksesta ja tahnaskenessä on muutenkin tapahtunut viime vuosina paljon. Ruokakaupan kylmäkaapissa odottavat toinen toistaan herkullisemman näköiset soosit, joita tekisi mieli testata, kaikkia. Sen lähes olen tehnytkin, sillä rakastan tahnoja ja etsin jatkuvasti inspiraatiota kotikeittiöön, jossa valmistan viitseliäällä tuulella ollessani tahnat itse. Useimmiten kuitenkaan en, sillä ajanpuute ja loistavat vaihtoehdot ruokakaupassa.
Niin kauan kun olen ruoasta kirjoittanut, olen puhunut lisäaineettomuudesta, lähituotannosta, raaka-aineiden puhtaudesta, tuoreudesta ja terveydestä. Ne ovat maun lisäksi itselleni safkan tärkeimmät ominaisuudet ja ilahduttavaa on se, että nykyään nämä arvot ovat tärkeitä myös monille valmistajille. Toki moni brändi väittää olevansa yhtä ja on todellisuudessa toista, viherpesu on yleistä ja kuluttajalta vaaditaan tarkkaavaisuutta, ettei tule menneeksi halpaan markkinointilupausten viidakossa, mutta joukossa on todellisia timanttejakin. Yksi niistä on kotimainen Baba Foods, jonka hummus valittiin viime vuonna parhaaksi kotimaiseksi hummukseksi. Baba-tuoteperhe sisältää monia muitakin timanttisia, arkea helpottavia tahnoja ja mm. Baban marokkolaiset porkkanat ovat oman jääkaappini pikaruokakulmakivi.
Kerron kohta tuotteista lisää, sillä ne todella ansaitsevat lähempää tarkastelua, mutta muutama sana ensin siitä, mikä on Baba Foods.
Baba Foods on suomalainen perheyritys, jonka tuotteet valmistetaan käsityönä Helsingin Konalassa. Perheen pää, Avi Hovav saapui Suomeen yli 40 vuotta sitten, mukanaan kassi, joka sisälsi koko omaisuutensa — muun muassa äitinsä reseptit. Niiden pohjalta tehdyt herkut olivat hurmanneet ensin Persiassa ja myöhemmin Avin valmistamana täällä Suomessa. Kaikki jotka maistoivat Avin kokkailuja rakastuivat ruokiinsa ja lopulta syntyi Baba Foods. Ruokaperinnettä tulivat jatkamaan myös Avin lapset, joilla sama rakkaus ja intohimo ruokaan. Nyt yritys valmistaa Lähi-idän makuja suomalaisille ja tosi moni on ihan myyty näiden tuotteiden äärellä. Itsekin olen. Huippua on myös babalaisten perhemeno, jota olen päässyt seuraamaan mm. Kaivopuiston vappupiknikillä: Baba Foods on järkännyt ainakin parina vuotena vappupiknikin, jonne on kutsuttu ruoka-alan vaikuttajia herkuttelemaan Lähi-idän mauilla. Ison teltan alla vastassa ovat olleet paitsi notkuvat pöydät, nämä hymyilevät naamat ja meininki, josta todella paistaa rakkaus siihen, mitä perhe tekee.
Baba Foodsin perustajat Ronit, Tomer ja Avi
Arvostan perhemeiningin ja lähituotannon lisäksi sitä, että tuotteet ovat todella tuoreita, lähes lisäaineettomia ja arkea helpottavia. Tahnat ovat täydellisiä leivän päällä ja menevät lisukkeena melkein minkä tahansa kanssa. Kun itselläni on kiire päivä, keitän kananmunan tai pyöräytän munakkaan ja laitan kylkeen ne mainitut marokkolaiset porkkanat. Raaka-aineet: kotimaiset porkkanat, tomaattimehu, sitruunamehu, valkosipuli, chilipaprikarouhe, rypsiöljy, lehtipersilja, merisuola, paprikajauhe, juustokumina, pippuri — just hyvä! Brändin hummus on ihan omaa luokkaansa ja oma suosikkini on Baban punajuuriversio hummuksesta. Myös kvinoa-salaatti on superkätevä ja munakoisotahna Baba Ganoush on jotain niin herkullista, että sitä syön sitä melkein karkin sijaan. Olen aina rakastanut munakoisoa ja Baban versio baba ganoushista on heittämällä paras, jota olen koskaan ostanut. Vahva suositus!
Baban Falafelit uppoavat hyvin myös jälkikasvulle ja ovat nopeita valmistaa pannulla. Lisäksi lapsia ajatellen kivaa on se, että tuotteet näyttävät kiinnostavilta, värikkäiltä ja nimi on hauska. Tietenkin ”baba” on jotakin, mitä halutaan maistaa!
Raaka-aineista: tuotteet valmistetaan Suomessa, mutta toki raaka-aineita tulee maan rajojen ulkopuoleltakin. Esimerkiksi tuotteiden pääraaka-aine, kikherneet, tulevat Kanadasta suoraan viljelijältä Baba Foodsille. Suomesta ei vielä löydy kuulemma tarpeeksi hyvälaatuisia. Kotimaisia raaka-aineita käytetään kuitenkin niin paljon kuin mahdollista: porkkanat, punajuuret, persilja, sipuli… Myös suomalaista härkäpapua käytetään sarjan falafeleissa (kotimainen härkäpapu tosin vain sarjan ravintolatuotteissa, kuluttajatuotteissa toivottavasti tulevaisuudessa).
Kun Baba Foodsin tahnoja maistaa ensimmäisen kerran, tekee vaikutuksen niiden kuohkeus! Suutuntuma on ruoassa supertärkeä asia ja näissä se on kyllä kohdallaan. Kätevä illanistujaistarjoilu koostuu tuoreista dippivihanneksista, laadukkaasta rapeakuorisesta leivästä ja näistä kuohkeista tahnoista, joihin voi dippailla edellämainittuja.
Baba Foodsin valikoimassa on 12 tuotetta ja niitä myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa, niin S- kuin K-ryhmän myymälöissä ja esimerkiksi Anton & Antoneissa. Löydät kaikki jälleenmyyjät täältä.
Kun bongaat Baban ruokakaupasta, testaa joku hummuksista, baba ganoush ja porkkanat — ainakin! Myös sarjan harissa on superhyvää!