Menu

Ajatella jos ilmastoaktivismi olisi nautinnollista

Olen kuvitellut, että pitää valita, yrittääkö pelastaa ilmaston vai nautiskeleeko. Ainakin itselleni ilmastoaktivismi on ollut muuta kuin nautinto. Sitä ovat auringossa laiskottelu, pöytiin tarjoilu, kirnuvoi, pitkät aamut hotellilakanoissa, isot jääpalat laseissa kattoterasseilla, leffan katsominen samettisessa penkissä… Siinä missä nautintoa leimaa aikatauluttomuus ja laiskuus, liittyy ilmastoon kiire ja tekemisen välttämättömyys. Rohkeimmat ilmastoaktivistit asettavat planeetan puolustamisen oman vapaa-aikansa, mukavuutensa ja jopa terveytensä edelle. Vaikka ilmastoaktivismi on tuonut elämääni mielekkyyttä ja uusia ystäviä, niin silti: kun ekokriisiin alkaa perehtyä, tulevat kylkiäisenä ahdistus ja riittämättömyydentunne. Minulle ne iskevät erityisesti perjantaisin.

Silloin voisin mennä koululakkolaisten tueksi vaatimaan eduskuntatalolle päästövähennyksiä. Jostain syystä en saa mentyä, ja tuntuisi lähes mahdottomalta houkutella ketään ilmastopiirien ulkopuolista kaveria mukaan. Pelkään, että osallistuminen muistuttaisi itseänikin, että pitäisi enemmän: olla vegaani, kirjoittaa mielipidekirjoituksia ja kontaktoida päättäjiä. Eniten motivaatiota kuitenkin nakertaa pessimismi. En halua aloittaa viikonloppua muistuttamalla itseäni lähestyvästä katastrofista.

”Ilmastotyö pakottaa esittämään kivuliaita kysymyksiä omasta elämäntavastamme. Osoitamme mieltä ikään kuin itseämme vastaan. Samaan aikaan tehtävässä, ilmastonpelastamisessa, epäonnistuminen vaikuttaa kauhistuttavan todennäköiseltä”, sanoo Mikko Piispa joka on tutkinut nuorten ilmastoaktiivisuutta.

Olen samaa mieltä ja siksi innostuin niin paljon, kun Instagramissa törmäsin termiin pleasure activism eli mielihyväaktivismi. Olisiko sittenkin mahdollista saada elämään yhtä aikaa sekä nautintoa että ilmastoaktivismia?

Aiheesta puhuu amerikkalainen aktivisti adrienne maree brown (hän kirjoittaa itse nimensä pienellä), joka kirjassaan Pleasure activism sanoo, että oikeudenmukaisuuden edistämisen pitäisi olla nautinnollisin tapa olla. Todellakin!

Brown ajaa värillisten naisten oikeuksia ja on kuvannut, miten mielihyvä katoaa sorron alla. Samoin nyt käynnissä oleva ekokriisi vie minulta valtavasti elämäniloa. Kärsin, kun todistan tuhoa luonnossa ja uutisissa: sinilevän peittämä uimapaikka, hakkuuaukea, lumeton talvi, uutiskuvat Australian ja Brasilian metsäpaloista… Mitä enemmän perehdyn ilmaston tilaan, sitä vaikeampi on nauttia sellaisista asioista kuin lentomatkoista, lemmikeistä, juustosta, pitkistä suihkuista, autoilusta, grillipihveistä, uusista vaatteista ja monesta muusta, jotka ilmastosta piittaamattomille ihmisille näyttävät tuovan iloa.

Jopa automatkat kesä-Suomessa ovat muuttuneet vaikeiksi. Niin monessa paikassa näen auton ikkunasta, miten metsää kaadetaan ja kallioita räjäytetään tien leventämisen alta. Tämä kaikki toimeliaisuus ympäri maailmaa aiheuttaa tuhoa. Tunteesta tekee erityisen vaikean se, että tiedän olevani osa ongelmaa. Jos en istuisi autossa, olisi yksi syy vähemmän leventää tietä…

Myöhemmin puhelimessa tutkija Niina Uusitalo sanoittaa tunteeni. Nykyisessä talousjärjestelmässä meidät on opetettu kääntämään katse pois tuhosta, jonka kulutuksemme luonnolle aiheuttaa. Mutta jos tuhon tiedostaa, ja niin minulle on nyt käynyt, ei voi enää nauttia samalla tavalla kulutuksesta. Pahinta on, ettei enää voi täysillä nauttia luonnostakaan.


ilmastonmuutos, climate change, pleasure activism, ilmasto, aktivismi, nautinto,

Kuva: Callum Shaw / Unsplash

Ekokriisi vie meiltä mielihyvää muillakin tavoilla. Koululakkolaiset muistuttavat, että he haluaisivat olla biologian tunnilla, katsomassa TikTokia, rapsuttamassa kissaansa tai syömässä vihreitä kuulia. Sen sijaan että seisovat kyltteineen syyssateissa eduskunnan edessä ja pahimmillaan kohtaavat sen vuoksi jopa uhkauksia. Samoin aikuiset ilmastoaktivistit keksisivät varmasti muuta puuhaa kun keskustella iltakaudet nettiryhmissä blogivuoroista ja miettiä, kuka kuljettaa flaierit Säätytalon mielenosoitukseen.

Samaan aikaan ilmaston puolestaan toimimaan tarvitaan huomattavasti enemmän ihmisiä. Jo nyt suomalaisten (ja myös eurooppalaisten) laaja enemmistö tukee tiukkaa ilmastopolitiikkaa. Silti mitään isoja päästörajoituksia ei ole tehty. Eikä tehdä, elleivät kansalaiset niitä äänekkäästi vaadi. Nykyiset päästöt ovat nimittäin lähtöisin tahoilta, joilla on valtavasti rahaa ja valtaa. Ne eivät väisty vapaaehtoisesti.

Valistunut käsitys on, että 3,5 prosenttia väestöstä pitää saada kaduille, jos iso muutos halutaan saada läpi. Tänne on matkaa, Suomessa 3,5 prosenttia tarkoittaisi 175 000:ta ihmistä. Olisiko tämä lähempänä, jos aktivismi toisi mielihyvää? Pitää tutkia tarkemmin, mitä pleasure activism oikein on.

Brown ei ole tutkija vaan tituleeraa itseään fasilitaattoriksi, parantajaksi ja doulaksi. Kirjansa esipuheessa hän kertoo monisuhteisuudestaan, huumeiden käytöstään ja kuljeskelevansa mieluiten alasti. Hänen pleasure activisminsa ammentaa erotiikasta, huumeista, muodista, huumorista, kosketuksesta, yhteisöllisyydestä, taiteesta ja herkuttelusta.

”Jos ihmisille kokoontumisessa on tarjolla terveellistä ja kaunista paikallista luomuruokaa, he todennäköisemmin tulevat takaisin”, brown on lehtihaastattelussa sanonut.

ilmastonmuutos, climate change, pleasure activism, ilmasto, aktivismi, nautinto,

Kuva: Dorit Salutskij

Njaa. Hyvä ruoka houkuttelee minuakin enemmän kuin pölyiset keksit ja yrttiteehauduke, mutta tuntuu silti päälleliimatulta. Hiukan enemmän lämpenen kun brown puhuu, miten kokouksissa ilahdutetaan ja rohkaistaan toisia. Ilmaston suhteen jälkimmäinen tuntuisi erityisen tärkeältä. Kenenkään ei pidä arkailla mukaan tuloa alemmuudentunteen vuoksi. Ilmastoliike tarvitsee lisää osallistujia, ei täydellisiä osallistujia.

Brownin mukaan ihmisiä ei pidä syyllistää nautinnonhakuisuudesta eikä aktivismi saa näyttää kieltäymykseltä ja kärvistelyltä. Kun värillisiltä kielletään oikeus nautintoon, voi sortoa vastustaa vapautumalla ja nauttimalla täysillä. Voisiko samaa soveltaa ekokriisissä silloin kun vastustajat väittävät tiukkojen päästörajoitusten palauttavan meidät pimeälle, paiseiselle ja nälkäiselle keskiajalle? Nautiskelemalla, samalla kun suojelee ympäristöä ja vaatii talouslaskua, osoittaa vastustajille että väite on väärä. 

Moni ekologinen asia on miellyttävää, kuten junamatkailu ja fillarointi. Suosikkini on kansalaisaktivisti Leo Straniukselta oppimani ekolaiskottelu. Se tarkoittaa, että kun ei jaksa ruokakauppaan, syö jääkaapin tyhjäksi eikä tule ruokahävikkiä. Kun ei vaivaudu ostelemaan tai varaamaan lomamatkoja, päästöt vähenevät jne. Suosittelen! 

Filosofi Simo Kyllönen on kuullut pleasure activismista mutta suhtautuu varauksella ideaani yhdistää se ilmastoaktivismiin. Hänestä siitä ei pidä tehdä performanssia, jossa hampaat irvessä nautitaan. Sen sijaan kannattaisi unohtaa ”kapean onnellisuuden tavoittelu”.

”Mielihyvä on muutakin kuin että koko ajan tuntuu hyvältä”, Kyllönen sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi lasten kasvattaminen on välillä raivostuttavaa eikä kuntosalille huvita aina lähteä itseään rääkkäämään. Silti ihmiset saavat niistä tyydytystä.

”Ponnistelu saavuttaakseen jotain tekee elämästä elämisen arvoista. Työmatkapyöräily voi tuottaa mielihyvää, kun tietää, ettei autoilemalla osallistu kollektiiviseen saastuttamiseen, tai flaiereiden jakaminen räntäsateessa voi tuottaa tyydytystä”, hän sanoo.

Varmasti näin on, mutta ilmastoliike tarvitsisi nyt kipeästi massoja. On vaikea kuvitella, että näitä räntäsadeponnistelijoita olisi tarpeeksi verrattuna nautinnonhaluisiin.

Minusta tämän huomaa seksuaalista tasavertaisuutta ajavalla Pridellä.

ilmastonmuutos, climate change, pleasure activism, ilmasto, aktivismi, nautinto,

Kuva: Juliette F / Unsplash

Vaikka ilmastomielenosoituksiin on viime vuosina osallistunut enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen, on ero esimerkiksi Pride-marssiin suuri. Helsingissä Pride-kulkue kerää 100 000 marssijaa, eikä ihme, sillä isoon, iloitsevaan joukkoon on helppo liittyä. Tasavertaisuuden puolustus on niin valtavirtaa, että tavaratalojen katoilla heiluvat sateenkaariliput. Heinäkuussa (jolloin Pride normaalisti järjestetään) sää on kaunis ja Pet Shop Boysin tahtiin on kiva tanssia, vaikkei marssin tavoitteisiin olisi syvästi perehtynytkään. 

Tuntuu helpommalta yhdistää nautinto Priden teemoihin rakkauteen ja seksuaalisuuteen kuin päästövähennyksiin. Mutta toisaalta, yhdistettiinhän Vietnamin sodan vastustuskin kehotukseen lemmiskellä ja välttää sotaa. Ja vasemmisto satsasi aikanaan paljon siihen että ihmiset viihtyisivät politiikan parissa työväentalojen tansseissa, teattereissa ja urheiluseuroissa. Pitäisiköhän ilmastoliikkeellä olla oma disko? Tai maauimala?

Kyllösen mielestä ratkaisua kannattaisi nautinnon sijaan hakea sosiaalisista normeista. Että aktivismista tulisi niin tavoiteltavaa, että se houkuttaisi massoja. Työmatkapyöräilylle tämä on jo tapahtumassa.

”Somepäivityksissä kerrotaan, miten pyöräiltiin kamalassa säässä töihin. Harva jakaa siellä mitään tietoa työmatka-autoilustaan”, Kyllönen sanoo.

Mikko Piispa tutkii nuorten myönteisiä tulevaisuusvisioita eli utopioita ilmastokriisin aikakaudella. Hänestäkin ilmastoliike kaipaa myönteisiä tulevaisuuskuvia, mutta nautinto-ideasta hän ei innostu, koska se yksilöityy.

Ei kaiken tarvitse aina olla kivaa. Olemmeko niin kaulaamme myöten kapitalistisessa individualismissa että kaiken pitää olla kivaa, ennen kuin ihmiset lähtevät liikkeelle? Syy tehdä jotain (ilmaston eteen) voi olla myös moraali ja velvollisuus.”

Ilmastotoiminta palkitsee koska se tuo sosiaalista ja muuta miellekkyyttä elämään.

”Palkinto tulee ajatuksesta, että mitä jos me sittenkin voitetaan. Osavoitoillakin on merkitystä”, Piispa sanoo. Tai mitä tapahtuisi, jos ilmastoliike kasvaisi niin isoksi, että ihmiset kokisivat siinä liittyvänsä voittajien puolelle.

”Mitä, jos ilmastomarssi olisi kokemus aallonharjalla olosta ja sukupolviliikkeestä?” Piispa pohtii. Esimerkiksi #metoo ja Black Lives Matter keräsivät nopeasti joukkovoimaa ja tavoitteilleen osavoittoja vaikka niistä on nautinto kaukana.

””Black Lives Matter -liikkeessä on kyse vakavista teemoista. Mutta momentum voi kannustaa jatkamaan.”

ilmastonmuutos, climate change, pleasure activism, ilmasto, aktivismi, nautinto,

Haudanvakavaa on myös valtavirtamedian ilmastokuvasto. Se on lähinnä apokalypsia ja tuhoa, sanoo mediatutkija Niina Uusitalo. Hän tutkii millaista estetiikkaa suomalaisten Instagram-kuvissa liittyy ilmastonmuutokseen.

”Estetiikka ei ole vain kauneuskäsitystä vaan ajatus siitä, mikä on näkyvää ja mahdollista. Siksi se vaikuttaa myös siihen, aktivoidutaanko toimimaan ilmaston puolesta”, hän sanoo. Ilmastotoimintaa edistää, jos on visio, kuva paremmasta maailmasta.

Ja Instagramissa löytyy viimein tapoja yhdistää nautintoa ja ilmastoaktivismia.

”Instagramissa vaihtoehtoisia elämäntapoja esitetään positiivisesti. Luopumista ilmastolle haitallisista elämäntyyleistä kuten kaukomatkailusta, shoppailusta ja eläintuotteista näytetään nautinnollisina. Kuvat rakentavat luontoyhteyttä, läsnäoloa ja hyvää oloa.”

Osa Instassa esitellyistä elämäntapavalinnoista on päästövaikutuksiltaan marginaalisia, mutta Uusitalo muistuttaa että ne ovat helppoja väyliä ilmastoelämään.

”Tulevina vuosina tarvitaan kaikki mahdolliset keinot ja tunteet käyttöön. Jotkut saa liikkeelle kriisitietoisuus, mutta toisilla moottori toimia on mielihyvä.”

Instagramin käyttäjät tekevät sitä, mitä brittifilosofi Kate Soper kutsuu vaihtoehtoiseksi hedonismiksi, eli mielihyväksi joka ei liity kapitalistiseen kulutukseen. Shoppailun nautinnollisuuden kyseenalaistivat myös omat Insta-seuraajani, kun kysyin heiltä ajatuksia tähän tekstiin. ”On nautinnollista kuluttaa vähemmän. Enemmän aikaa ja rauhaa.” ”Jos ihmiset tekisi vähemmän töitä ja käyttäisi jäljelle jäävän ajan nautintoon niin turha kulutus vähenisi.” ”On ihanaa, ettei tarvitse ostaa mitään.”

”Naturismissa ihmiset on riisuttu kulutusyhteiskunnan statuspelistä”, muistutti yksi nakurantoihin ihastunut. Ja alastomuudesta päästäänkin seksiin. Se nimittäin on vähähiilistä, jos mikä. Ihastunut ihminen ei tarvitse edes ruokaa tai vaatteita. Viileämpikin huone välttää, kun sängyssä kipinöi. 

ilmastonmuutos, climate change, pleasure activism, ilmasto, aktivismi, nautinto, John & Yoko

Kuva: Eric Koch

Ehkä sen sijaan että 3,5 prosenttia suomalaisista yritetään saada ilmastomarssille, heidät voisikin houkutella sänkymielenilmaukseen. Makoilemaan kaksi viikkoa sängyssä kuten John Lennon ja Yoko Ono tekivät maailmanrauhan puolesta vuonna 1969.

Olen varma, että vapaa rakkaus torjuisi ekokriisiä. Kiinnostaisiko ketään enää kuluttaa ja matkustaa, jos käden ulottuvilla olisi rajattomasti hekumaa ja hellyyttä? Luopuminen kilpailusta parisuhdemarkkinoilla ja rakastetun omistamisesta murtaisi kapitalismin periaatteita ja raivaisi tietä sille vallankumoukselle jota päästövähennykset vaativat. Siinä se on, mielihyvää tuottava ilmastoaktivismi: Make love not carbon!

***

Riikka Suominen, 43, on helsinkiläinen kirjoittaja ja ilmastoaktivisti. Hän on toimittajana seurannut ilmastokysymystä yli 15 vuotta. Aiemmin Suominen on toiminut Huili-lehden ja Vihreän Langan päätoimittajina. Alkuvuonna häneltä ilmestyi romaani Suhteelllisen vapaata joka käsittelee avointa suhdetta.

Kuva: Susanna Nordvall

***

Jutun pääkuva: Kelsey Chance / Unsplash

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.