Menu

Muovia sisältävä aloe vera -geeli

Olen viettänyt kuluneen viikon Ekolossa ja Ruohonjuuressa skannaten CosmEthics-tiimin kanssa kosmetiikkatuotteita: kartoitamme parhaillaan vegaanituotteiden määrää.

On sairaan kiinnostavaa skannata tuotteita ja ensimmäistä kertaa koskaan syynätä läpi näin ison tuotekannan INCI-listoja, urakkamme kun on kestänyt nyt viikon.

vegan-logo-from-the-vegan-societySiihen nähden, että vegaanius on aivan selkeästi seikka, joka yhä useampia kuluttajia kiinnostaa, on yllättävän harva brändi vielä tajunnut ottaa sitä mainosvaltiksi. Vegaanituotteita on paljon enemmän kuin mitä Vegan-merkit antavat ymmärtää. Kaikilla vegaanituotteilla ei ole siitä kertovaa sertifikaattia, usein vegaanius on ominaisuus, jota ei korosteta.

Toisaalta: itse suhtaudun vegaaniuteen kosmetiikassa kyseenalaisesti, koska vegaanius ei tarkoita sitä, etteikö tuote voisi sisältää synteettisiä raaka-aineita. Vegaanikosmetiikassa ei koskaan voi olla mitään eläinperäistä, mutta siinä voi olla vaikkapa muovikemikaaleja. Se on minusta hemmetin outoa sinänsä, että jotenkin kuvittelisi vegaaniuteen liittyvän vahvasti luonnon arvostamisen ja ympäristön huomioimisen. On todella yksiulotteista rajata asia koskemaan vain eläimiä, koska eläinten hyvinvointi kuitenkin liittyy aika isosti myös ympäristön tilaan.

Minulle vegaaniutta tärkeämpää on se, että iholleni levittämä tuote on muoviton, vapaa hormonihäiritsijöistä ja sellainen, joka ei kuormita ympäristöä — JA joka ei ole aiheuttanut elämille kärsimystä. Luonnonkosmetiikassa eläinperäisiä raaka-aineita on vain muutamia, eikä niiden alkuperänä voi olla kuolleet eläimet. Esimerkiksi hunajan tai vuohenmaidon käyttö kosmetiikassa on musta todella ok. En näe, että eläin tästä kärsisi. Mutta kaikilla on oikeus omiin valintoihin ja siksi olisi hyvä, että yhä useampi firma hoksaisi ottaa vegaani-logon käyttöön. Suunnittelemani Mádara-tuotteet ovat kaikki vegaanisia, koska en koe itse mitään pakollista tarvetta eläinperäisten raaka-aineiden käyttöön kosmetiikassa.

Se mikä pisti tänään tuotteita skannatessa silmään oli juurikin muovi luonnonkosmetiikalta vaikuttavassa tuotteessa. Sertifioidussa luonnonkosmetiikassahan ei voi olla muovia, mutta on tuotteita, jotka ovat olevinaan sertifioituja. Esimerkiksi tämä blogin FB-ryhmässäkin vilauttamani Aloe vera -geeli laukaisee CosmEthics-appin muovihälyytyksen, vaikka tuubissa lukee norsun kokoisin kirjaimin Bio Active Aloe Vera 99,9%.


kc-aloe2

 

Lisäksi löytyy logoa jos jonkinmoista, mutta ei yhtään virallista luonnonkosmetiikan sertifikaattia.

Blogin FB-ryhmän keskustelun perusteella moni teistäkin on kuvitellut tämän luonnonkosmetiikaksi, mutta sitä se ei ole, koska tuote sisältää muovikemikaalia (INCI: ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER).

kc-aloe1Juuri tällaisissa keisseissä CosmEthics on mahtava, en itsekään olisi välttämättä hoksannut tarkistaa INCIä, kun tuubi on tosi uskottavan näköinen ja kun se on myynnissä mm. Ruohonjuuressa. Tuubin edessäkin vielä erikseen korostetaan, että tuote ei sisällä hajusteita, väriaineita, parabeeneja jne.

kc-aoeÄrsyttävää on paitsi tämä nykyään niin suosittu ei-markkinointi, myös nämä feikkisertifikaatit, kuten kuvassa oikealla.

Tavallinen kuluttaja ei voi tietää, onko logo virallinen sertifikaatti vai ei, ellei aiheeseen ole perehtynyt. Sitäpaitsi kun logoa tarkkaan syynää, huomaa, että se kertoo käytetyn aloe veran puhtaudesta/laadusta, eikä tuotteesta kokonaisuutena.

Tämän blogauksen tarkoitus ei ole mustamaalata myyntipaikkaa, vegaanikosmetiikkaa (viittaan postauksen alkuun) tai luoda fiilistä siitä, että MIHINKÄÄN EI VOI LUOTTAA. Haluan vaan nostaa esille, että aina kannattaa olla tarkkana, lukea tai skannata INCI ja katsoa, onko tuotteessa virallisia luonnonkosmetiikkasertifikaatteja. Tämä kyseisen aloe vera -tuotteen kyljessä oleva ”CERTIFIED”-leima ei ole virallinen luonnonkosmetiikkasertifikaatti.

Joku jo FB:n puolella kyselikin, että voisinko blogata kuvineen ne viralliset sertit. Niitä on useampi, eri maissa kun on omansa, mutta esimerkiksi Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n sivuilta löydät  löydät 10 yleistä sertifiointitahoa logoineen.

Kosmetiikan ostaminen ei piru vie ole helppoa sille, joka ei ole aiheeseen perehtynyt, mutta sen perusteella, mitä olemme Ekolossa ja Ruohonjuuressa tuotteita skannanneet, on 99% tuotteista todella ok. Kun ostaa kosmetiikkaa ekokaupoista, voi aika hyvin luottaa siihen, että sisäänostaja on jo syynännyt tuotteet puolestasi. Tällaisia tämän postauksen aloe vera -geelejä on tavanomaisten kauppojen hyllyissä varmasti vaikka kuinka, ekokaupoissa todennäköisesti vain muutamia hassuja yksilöitä, onneksi.

5 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Minäkin olen ostanut juuri tuota samaista Puerto de la Cruzista viime vuonna. Ei ole tullut käytettyä, onneksi. On heitettävä pois. 🙁

Sen verran täytyy korjata, että kyllä tuo sertifikaatti on ihan aito, kuten sen logokin. Se takaa IASC:n sertifikaatilla, että tuotteessa on käytetty puhdasta aloe veraa. Sertifikaatti ei kuitenkaan takaa mitään siitä, mitä muuta tuotteeseen on lisätty. Mutta aloe vera on puhdasta aloe veraa.

http://www.iasc.org/Certification/CertifiedProducts.aspx

Onko acrylate aina muovia? Hämäännyin kuin luin lemon juice&glycerinin käsikuorinnan sisältävän luomuriisirakeet, erikseen maininta ettei sisällä muovirakeita, ja incissa kuitenkin tämä acrylate crosspolymer-4. https://www.leaf.tv/articles/what-is-an-acrylate-crosspolymer/

Wikipedia:
”Polymeerit voidaan jakaa synteettisiin ja luonnossa esiintyviin.”
Avaatko hiukan, että minkälaista muovia tämä sisältää?
Mielenkiitoinen aihe ja ennenkaikkea tärkeä. Sillähän ei sinänsä ole väliä, että mitä ihminen itseensä sivelee, mutta jos se huuhtoutuu luontoon, niin se ei ole hyvä.

Hei! En ole oikein löytänyt tietoa, osaatko sanoa, imeytyvätkö nämä muovit ihoon vai jäävätkö pinnalle? Ainakin jossain raaka-aineluettelossa carbomer oli ”kalvonmuodostaja”, joten voisi ajatella sen jäävän päälle. Kun noita muoveja on ihan tosi monessa tuotteessa! Olenkin siirtymässä osittain luonnonkosmetiikkaan. Onkohan nuo carbomeerit yms myös sitä mikromuovia? Olettaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.