Menu

Linnoja, kosmetiikkaa ja ihanaa ruokaa

Olen parhaillaan Etelä-Ranskassa CosmEthics-tiimin kanssa. Teemme videotutoriaaleja, reittaamme markettien kosmetiikkatuotteita ja kehitämme toimintaamme — syömisen ja syömisen lomassa. Täällä nimittäin osataan syömishommat. Jouduin vetämään tänään Ambroniten lounaaksi, kun tuntui, etten millään ennätä kuluttaa kaikkia niitä jälkkäreitä ja jälkkäreiden jälkkäreitä, joita eteen tuodaan. Mutta ei voi valittaa, ruoka on aivan ihanaa! Ja tykkään siitä, että annoskoot ovat maltillisia. Kasvissyöjällä ei tosin taitaisi olla Ranskassa helppoa, mutta gluteenittomuus kyllä onnistuu, jos vaan on itsehillintää kroissanttien edessä. Mulla on vaihtelevasti, haha.

kc-dinner

kc.jalkkari

kc-massillan6

Asumme parhaillaan upeassa paikassa, keskiaikaisessa linnassa, Chateau de Massillanissa, jonne löysimme megahyvän tarjouksen edellisen majoituspaikan ollessa vähän muuta kuin mitä piti. Kun on liikkeellä sesongin ulkopuolella, voi saada loistavia tarjouksia lyhyellä varoitusajalla.

Olen pakannut todella kompaktisti, mutta onneksi oppinut, että juoksukengät tulee olla mukana aina, vaikka vievätkin ärsyttävästi tilaa matkalaukusta. Ei ole parempaa, kuin lentomatkan ja kolmen tunnin autolla ajon päätteeksi vetää lenkkarit jalkaan ja pinkaista tsekkaamaan uudet hoodit. Tällä kertaa juoksin viinipeltojen keskellä. IHAN JEES. Uikkaristakin on reissussa hyötyä, jos hollilla sattuu olemaan esimerkiksi tällainen uima-allas:

kc-massillan1

kc-massillan4

kc-massillan2

Reissumme on huvia ja hyötyä sopivassa suhteessa. On aika paljon inspiroivempaa hioa strategioita aurinkotuolissa kuin neukkarissa, vaikka työni on toki kiinnostavaa ihan normaalissa arjessakin.

Olen tullut mukaan CosmEthicsiin maaliskuussa ja tehnyt tähän asti vain päivän, pari viikossa. Yhdessä matkustaessa oppii tuntemaan kollegat paljon paremmin kuin toimistolla pikaisesti piipahtaessa. Siihen on varmaan syynsä, että työyhteisöissä harrastetaan (kai) jonkinlaisia bondailupäiviä tai -matkoja. Olen ollut vuosia yrittäjä ja tehnyt töitä itsekseni. Tällainen porukassa työskentely on pitkästä aikaa aika ihanaa!

Linna on paitsi ihana chillailumesta, myös täydellinen miljöö kuvaustaustojen osaltakin; kuvaamme reissussa tutorial-matskua CosmEthicsille. Taidatte nähdä pian taas meikääkin videoklipeissä. Ehkä olen kehittynyt vähän Uuden Mustan ajoista, toivotaan.

kc-legalcompliance

Piipahdimme tänään paikallisessa marketissa skannaamassa kosmetiikkatuotteita ja lisäämässä uusia tuotteita tietokantaan. Vaikka appissamme on jo yli 40 000 tuotetta, ei se tietenkään tarkoita markkinoiden kaikkea kosmetiikkaa. Tuotemäärä kuitenkin kasvaa koko ajan, kiitos etenkin kuluttajien, jotka lisäävät uusia tuotteita tietokantaamme päivittäin. Jos itse skannaat tuotteen, jota ei tietokannassa vielä ole, lisää se sinne ihmeessä (vaatii vaan 2-4 kuvan ottamisen). Itse lisäsin appiin tänään päivällä monia tuotteita ja sain illalla jo kuittauksen, että ne on lisätty tietokantaan. Pieni vaiva mulle, iso hyöty yhteisölle, joka CosmEthicsia käyttää.

kc-massillan9

kc-massillan

Tämä oli tällainen MOI-MITÄ-KUULUU -postaus ilman sen kummempaa asia-agendaa. Töissä ollaan, vaikka Instagram-tilini  ehkä antaa vaikutelman lomasta.

Nyt linna vaikenee tältä illalta, on prinsessaunien aika.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.