Chiajogurtti ja Whole Foodsin muut ihmeet

Tutustuin Whole Foods -ketjuun New Yorkissa vuonna 2008. Blogasin aiheesta silloin ja hehkutin etenkin take away -ruoan laatua. Vuonna 2010 aprillasin teitä, että saamme vihdoinkin Whole Foodsin Suomeen ja moni oli innoissaan — kunnes myönsin kyseessä olevan pilan. Sain aikamoiset kiukut niskaani. 😉

Oli selvää, että kun vietämme kaksi viikkoa Kaliforniassa, teen muutaman ruokatripin paikallisiin ruokakauppoihin. On hankala tutkia elintarvikevalikoimia, kun lapsi kysyy jotakin kolmen sekunnin välein (mikä kyselyikä?). Vietin siis pari tuntia Whole Foodsissa ja tutustuin myös Real Food-kaupan valikoimiin.  Valitettavasti kaavailemani Walmart-perusmarkettireissu jäi tekemättä: olisin mieluusti käynyt kauhistelemassa tavallisen amerikkalaisen marketin valikoimia, sillä vuonna 2003, ollessani San Diegossa, muistan ihmetelleeni silmät lautasina monia juttuja, jotka olivat minusta ihan selkeitä maailmanlopun merkkejä. Sen sijaan, että olisivat jääneet amerikkalaiseksi hömpötykseksi, ovat esimerkiksi valmiiksi kuoritut ja pilkotut hedelmät sittemmin saapuneet Suomeen, vaikka vuonna 2003 nauroimme niitä kavereiden kanssa melkein pissat housuissa. Niin se maailma muuttuu…

Kävin tällä reissulla Whole Foodsissa sekä Los Angelesissa että San Franciscossa. Varsinaisen tutkimusmatkani toteutin Friscossa, mutta jo matkan ekoina päivinä L.A.:n Venicen WH:ssa pisti silmääni asia: volyymi. Astuessani liikkeeseen tajusin, että ketju on ottanut ison loikan siitä, mitä homma oli Nykissä vuonna 2008. Kun saavuin kasvisosastolle tuntui, kuin olisin ollut melkein minkä tahansa supermegahypermarketin hevi-osastolla. Kaikkea oli älyttömästi ja esimerkiksi tomaatit olivat pääni  (okei kahden nyrkkini) kokoisia. Mikä mahtaa olla ketjun hävikki? Entisten työntekijöiden mukaan ruokaa lentää paljon roksiin:

As to the wastefulness of Whole Foods… it must’ve been one of the most appalling experiences of my life when I spent a day working in the Bakery, and at closing time threw away enough food to feed a hungry mass. Not only did we throw the food out, but it was thrown into a trash compactor so as to eliminate any possibility of salvaging the food. Occasionally, they would give some bread to nonprofits, but don’t believe what they say… they are throwing tons of good food away.

Lähde: gawker.com

… Ja voiko tämä kaikki olla luomua?

Kuva: nuwildroots.wordpress.com

No ei ole, eikä Whole Foods niin väitäkään. Ketju ei ole edusta pelkästään luomua, vaan on ennemminkin tiedostavan ihmisen ruokakauppa. Esimerkiksi hevi-osastolla on paljon ”local”-lamaa, joka on tietenkin kiva. Kaliforniassa on about täydellinen ilmasto mitä tulee minkä tahansa viljelyyn ja maistoinkin reissussa elämäni parhaita avokadoja ja mangoja. Ostimme Whole Foodsista monena päivänä hedelmäboksin, jossa oli sekaisin kiivin, mangon, mansikan, omenan jne. palasia. Enpäs vaan tajunnut, että kyseessä eivät ole luomuhedelmät, vaan ihan tavalliset, tosin paikalliset hedelmät.

En saanut auton ikkunasta napattua kuvaa, mutta alkaessamme ajaa kohti San Franciscoa ohitimme monia mansikkapeltoja. Miltä näyttivät työntekijät ”locally produced”-pelloilla? Kokovalkoisissa suoja-asuissa ja hengityssuojaimin varustautuneina he ruiskuttivat ja käsittelivät mansikoita, joita myydään tiedostavien ihmisten ruokakaupassa. Aika kaukana luomumansikoista ja veikkaan, että aika kaukana edes tavallisista suomalaisista mansikoista. Vai oletteko nähneet Suomessa koskaan porukkaa töissä mansikkapellolla vastaavissa varusteissa? Whole Foods ei myöskään voi mennä takuuseen siitä, että sen valikoima olisi täysin GMO-vapaa. Todella sääli.

Olen paljon kirjoittanut siitä, että nyppii se, kun porukka Suomessa luulee, että pelkkä suomalaisuus on sama asia kuin luomu. Sitä se ei ole, mutta suomalainen mansikka on kyllä varmasti vähemmän kemikaaleja sisältävä, kuin ameriikan serkkunsa. Tämä on tosin näppituntumani, katsotaan jos löytäisin jostakin vertailua, näin äkkiseltään en törmännyt verkossa lähteisiin.

Järkytyin siis ymmärrettyäni, että Whole Foods myy ihan tavallisia kemikaali-kasviksia, koska ne ovat paikallisia, ja se riittää lafkan kriteerien täyttämiseen. Meni vähän maku.

Silti: pulju myy monia AIVAN MAHTAVIA tuotteita ja niistä olen tietty ihan pähkinöinä! Jos haluaa noudattaa gluteenitonta, maidotonta, vegaania tai sokeritonta ruokavaliota, suosia vain luomua tai on raakadieetillä, on WH taivas maan päällä. Vaihtoehtoja vaihtoehtoruokavalioiselle on paljon ja runsauden pula muodostuu melkein ongelmaksi. Huomasin, että paitsi gluteenittomuus ja raakaruoka, ovat etenkin chian siemenet, lehtikaali ja kookos isoja terveystrendejä.

Juon kookosvettä treeneistä palautumiseen monta kertaa viikossa ja nyt reissussa nautimme kookosvettä koko perhe melkein päivittäin. Isla rakastaa sitä ja ostan skidille mielummin luonnollisen makeaa vettä, kuin keinotekoisilla aromeilla makeutettuja mehuja. Usein luonnollisetkin 100% mehut ovat aika tujua kamaa ja laimennan ne aina vedellä. Kookosveden maku on pienen suuhun juuri sopiva.

Kookosvesiä olikin jenkeissä myynnissä jopa kaikilla huoltoasemilla, joilla pysähdyimme. Suomessa tuotteita saa vasta ekokaupoista ja tavallista paremmin varustetuista marketeista (esim. Stockan Herkusta), mutta eiköhän trendi levinne täälläkin vähintään tavallisiin ruokakauppoihin.

Kookokseen törmäsin myös ystävieni jääkaapissa. Asuimme Friscossa ystäviemme luona ja kun Minna veteli eräänä aamuna paahtoleivälle jotakin valkoista, kiinnostuin oitis. Earth Balancen Organic Coconut spread -kookoslevite on täysin kasviperäinen tuote ja oiva vaihtoehto esimerkiksi vegaaneille.

Käytän leivällä yleensä aitoa voita, mutta en syö leipää kauhean usein, en välttämättä edes joka viikko. Mikäli haluat kiinnostuksesta verrata kookoslevitteen ravitsemuksellista ulottuvuutta vaikka oman jääkaappisi rasvoihin, alta löytyy tuoteseloste ja tiedot tuotteen koostumuksesta. Löydät saman isompana täältä. Tiedoksi, että tämä mainittu tuote on 283 gramman purkissa, kaavion tiedot on laskettu ”per serving”, eli per 14 grammaa.

Tykkäsin kookoslevitteen mausta ihan älyttömästi ja ostaisin tätä jatkossa aivan varmasti, jos Suomesta vaan saisi vastaavaa. Melkein raahasin pari tonkkaa mukanani Losista, mutta koska se olisi vaatinut jonkin laisen kylmäsäilytysratkaisun kehittämistä matkalaukkuun, luovutin. Olen ajatellut olla yhteydessä Ruohonjuureen, josko voisivat harkita tuotteen ottamista myyntiin.

Levitteitä kookoksesta voi toki tehdä itsekin, esimerkiksi Cocovin sivuilta löytyy kookoslevite kolmella tapaa. Ainon treeniblogista puolestaan löytyy resepti chilisen kookoslevitteen tekoon. Nämä itse tehdyt eivät kuitenkaan kokemukseni mukaan ole ihan sama juttu kuin tämä Friscossa maistamani, mutta toki kiinnostavia ja terveellisiä vaihtoehtoja.

Jenkeistä kotoisin oleva, sittemmin Suomeen asettunut ystäväni Lauren puolestaan kehotti tutustumaan Whole Foodsissa kookosjogurttiin. Kyseessä on 100% vegaaninen tuote, jonka pääraaka-aine on kookos. Ostin pyhiinvaellusretkeni päätteeksi purkin Coconut Groven maustamatonta kookosjogurttia (vaihtoehtona olisi ollut myös monia maustettuja versioita) ja nautin sen heti kaupan ulkopuolella (miten niin kiinnostunut?).

Maustamaton kookosjogurtti on väriltään harmahtavaa (ei kovin houkutteleva) ja koostumukseltaan vanukkamainen. Maku on miedon kookoksinen ja pelkältään vähän nihkeä, mutta toisaalta suurin osa meistä käyttänee maustamattomia jogurtteja hedelmien, marjojen, myslin ja/tai hunajan kanssa. Korkkasinkin kuivamarjapussin ja johan alkoi lyyti kirjoittaa! Ehdottomasti tuote, jolla saattaisi olla Suomessakin kiinnostusta. Toinen relevantti, uusi tulokas Ruohonjuuren hyllyyn sanon mä. Löydät tarkan tuoteselosteen ja oheisen ravitsemusinfon ehkä selkeämmin merkin omilta sivuilta.

Kookosen lisäksi törmäsin kaikkialla chiaan. Olen noin vuoden verran käyttänyt chiansiemeniä itse, lähinnä chiapuuron muodossa, mutta Whole Foodsissa sitä oli kaikkialla myslisekoituksista raakakakkuihin ja patukoista jogurtteihin.

Chiamysliä en testannut (ajattelin, että voin valmistaa sitä itsekin), mutta Epic Seedin Chiajogurtteja kokeilin. Idea on ihan sama kuin meikäläisissä jogurteissa tai hilloviileissä: ”hillo” pohjalla ja maustamaton jogurtti/viili päällä. Epic Seedin tuotteissa jogurtti on maustamatonta, makeus on siis vain ”hillossa”, joka käytännössä on maustettua chiahyytelöä. Jokaisessa 188 gramman pikarissa on 17 grammaa proteiinia ja 850 mikrogrammaa omega-3 -rasvahappoja. Harmittaa kun en kuvannut muistiin jogurttien tuoteselostetta ja ravitsemusinfoa, koska en löydä brändin nettisivuilta tarkkoja tietoja, mutta Nutrition happiness -blogista löysin tämän listan:

Strawberry Flavor
Calories: 150
Fat: 1 gram
Carbohydrates: 17 grams
Protein: 17 grams
Fiber: 3 grams
Omega-3 = 850mg
Omega-6= 310 mg

Tiedot ovat siis yhdelle pikarille, jonka koko on mainittu 188 grammaa. Sokerin määrää tuosta vaan ei saa selville, koska ymmärtääkseni sokrua on jonkin verran tuotteen chiahyytelö -osassa. No oli miten oli, chiahyytelöä voi toki tehdä itsekin ja käyttää maustamattoman turkkilaisen jogurtin kanssa hillon tapaan, jos vaan jaksaa nähdä vähän vaivaa. Mun on ehkä pakko kokeilla…

Chiaa oli myös raakakakuissa, joita myytiin Whole Foodsissa samaan tapaan kuin meillä valmisruokia. Samin kanssa ihmettelimme, kuinka kakku oli ihan älyttömän hyvää, vaikka olikin tällainen valmistuote. Ihan kuin Johan & Nyströmin tiskistä. Todettakoon, että tällä tuotteella ei tietenkään ole pitkää myyntiaikaa, raakakamaa kun on, mutta kiva että mukaansa voi saada tällaista(kin), Suomessa kun raakakakkuja saa vain kahviloista tai itse tekemällä.

Huh, mitäs vielä…

No patukat ja ”sipsit”. Mitä voin sanoa, patukkavalikoimaa oli ”ihan kivasti”:

Olen erilaisten eväspatukoiden suurkuluttaja ja testaisin reissussa monia. Greens Plus -sarjan Chia-patukka oli todella positiivinen kokemus, en tiedä saakohan näitä Suomesta? Jos ei, niin voisin melkein jostain nettikaupasta tilata. Mitä tulee käyttämiini Quest Bareihin, joita Suomessa saa vain muutamasta paikasta, myytiin niitä jopa ankeimmilla kioskeilla — ainakin Los Angelesissa.

Lehtikaalisipsejä teen itse, koska ne maksavat Suomen ekokaupoissa niin kamalasti, mutta eivät ne Kaliforniassakaan halpoja olleet. Oli silti pakko kiinnostuksesta testata muutamaa tuotetta ja etenkin Kaia Foodsin Kale Crunch -tuotteet olivat herkkua. Rakastuin täysin myös saman merkin Organic Veggie Crunch -lastuihin, joita roudasin mukanani Suomeenkin.

Lastuissa on lehtikaalia, porkkanaa, chiasiemeniä, kookosta, seesaminsiemeniä, omenaviinietikkaa, inkivääriä, valkosipulia, kookospalmusokeria, tamari-kastiketta… Ah, ihan älyttömän hyviä! Näitäkin haluaisin Ruohonjuureen.

Whole Foods-ketjun valikoima on mahtava, mutta elitismi hommassa häritsee. Asiakaskunta on selvästi keskivertoamerikkalaista varakkaampaa ja ruoka on myös aika kallista. Tuntuu, että Whole Foodsissa käydään etenkin näyttääkseen kuka on, sen lisäksi että halutaan ostaa ”puhdasta” ja luomua. San Franciscossa tutustuin Real Food -ketjuun, joka on lähempänä meikäläistä Ruohonjuurea. Tässä on minusta sitä, mitä Whole Foodsilta olisin odottanut. Olen vähän pettynyt WH:n massiivisuuteen. Mutta niin se kai on, että Amerikassa kaikki on isoa.

Vaikka postaus keskittyykin näihin ihaniin ja suhteellisen terveellisiin ruokiin, söin reissussa paljon muutakin. Mm. hodarin, hampurilaisen, ranskalaisia useaan otteeseen ja aika paljon jälkiruokia, koska ruokailimme paljon ulkona. Ravintoloissa tulee helposti tilattua jälkkäri. Täytyy sanoa, että sekä hodari että hampurilainen olivat pettymyksiä, vaikka söin molemmat paikoissa, joissa ne kyllä osataan tehdä todella laadukkaasti. Ei vaan nappaa… Ranskalaisia ängetään kaikkialle ja niitä tuli maisteltua etenkin skidin lautaselta moneen kertaan. Lasten annokset jenkeissä ovat kyllä… Noh, aika kamala on valikoima. Aikuisten annokset taas ovat aina vähintään puolet liian isoja. Liikaa tulee syötyä helposti.

Vaikka kaipaankin Suomeen Whole Foodsin valikoimaa, haluan pysyä kaukana amerikkalaisesta suuruudenhulluudesta. Ehkä sitten kuitenkin mielummin pienempi ekokauppa, kuin massiivinen ”eko”tavaratalo.