Menu

Marjamysli kotiuunista

Mysli loppui, tein uutta. Kokeilin ekaa kertaa Punnitse & Säästän pakastekuivattua marjamiksiä (ei lisättyä sokeria) sekä Biokian punaista marjajauhetta(myös sokeriton). Tuli paitsi supermarjaista ja herkullinen mysli, myös aika nättiä sellaista. Oikea rakkausmysli.

kc-marjamysli2

kc-marjamysli4

Marjamyslin pohja:

  • 7 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 2-3 rkl hunajaa
  • 2 rkl kookosöljyä

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kuumenna hunaja-öljy kattilassa. Ole tarkkana, ettei se ala kiehua. Sekoita kuiva-aineet hunaja-öljyyn heti, kun hunaja ja kookosöljy ovat sulaneet ja sekoittuneet keskenään. Voit sammuttaa siinä vaiheessa levyn, kaataa sekaan myslipohjan ja sekoittaa sen öljy-hunajaan. Kaada sitten mysli pellille ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Muista käännellä mysliä välillä ja tarkkailla, ettei se pala. Kärtsää meinaan todella helposti.

Sekoitin pohjaan taas kerran sitä, mitä kaapissa sattui olemaan, voit varioida reseptiä oman mielen mukaan.

Rakkausmyslin ”täytteet”

  • 2 dl kuivattuja omenalastuja pienennttynä
  • 2 dl karpalo-ohramuroja*
  • 2,5 dl pakastekuivattuja marjoja
  • 1/4 dl Biokian punaista marjajauhetta**
  • 2 dl riisipuffeja (ei sokeroituja)
  • 1,5 dl pecanpähkinöitä murskattuna

kc-marjamysli3

** Biokialaiset laittoivat minulle testiin sekä punaisen että sinisen marjajauheensa, jotka on vastikään tulleet markkinoille. Vastaavia jauheita olen nähnyt ekokaupoissa aikaisemminkin, voit käyttää ihan mitä vastaavaa tuotetta vaan haluat. Kunhan ei ole turhia lisäaineita tai sokeria. Punainen marjajauhe sisältää puolukkaa, punaherukkaa ja karpaloa, eikä tuotteessa ole muita raaka-aineita. 1 rkl jauhetta vastaa 1 dl tuoreita marjoja. Jauhe on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin tuote sisältää myös marjojen mehun.

Testasin rakkausmysliäni Saloniemen t-a-i-v-a-a-l-l-i-s-e-n Mielihalu-vuohenjogurtin kanssa. OMG kuinka hyvää se on! Jogurtti on kuohkeaa ja vaahtomaista ja sopii täydellisesti herkkujälkkäriksi myslin kanssa.

kc-marjamysli1

Tässä myslissä on se hyvä puoli, että voi nauttia marjojen mausta vaikka ei olisi mahdollista saada tuoreita tai pakastemarjoja (joita itse syön pari desiä päivässä). Jos vaikka olisin menossa reissuun, ottaisin tällaista mysliä mukaan. Ei tarvitse paikan päällä kuin hommata jogurtti, rahka tai kauramaito ja avot.

Aivan hurmaavaa kamaa ja niin nättiä, että mielellään pitää lasipurkissa tiskipöydällä. Jos järkkäät kavereille brunssin, on tällainen vuohenjogurtti-rakkausmysli -annos aika päräyttävä pikkuherkku siinä munakkaan ja smoothien rinnalla. Ja hei: ei vehnää, ei lisättyä sokeria.

Psst…. * Käytin Juntulan karpalo-ohra -muroja (sokerittomia) kun niitä sattui kaapissa olemaan. Jos haluat tehdä gluteenittoman version myslistä, jätä vaan ohramurot pois. Toimii aivan varmasti hyvin ilmankin.