Menu

Rakas cocktaillasi

Julistin vuoden 2011 kirpputorin vuodeksi. Huomasin googletellessa, että henkilö nimeltä Marjut Vuolanne on nähnyt vaivaa ja koonnut epävirallisen listan maamme kirppiksistä. On tossa ollut duunia! Sivu on kaamean näköinen, mutta asia on kohdallaan.

Aikaisemmin ostin kirppareilta lähinnä vaatteita ja asusteita, mutta nykyään paljon muutakin tarpeellista. Kirppiksillä kannattaa kohdistaa huomio esimerkiksi erilaisiin juomalaseihin. Vanhat lasit on usein laadullisesti hyviä ja hinta on kirpputoreilla melkein aina maksimissaan pari euroa (toisinaan vain parikymmentä senttiä). Jos törmäät esimerkiksi tällaisiin vanhoihin cocktaillaseihin, poimipa talteen! Lahjaksi tai itselle.


Omani ovat isoisältä perityt, ja mä rrrakastan niitä! Niin on muuten kuvan hopea-astiakin, peritty siis. Vastaavia löytää helposti kirppareilta tai antiikkiliikkeistä. Huomaa nenäliinapainona mainiosti toimiva, joulun jäljiltä kovettunut, neilikoin koristeltu appelsiini. Toivottavasti se ei ala homehtua, vaan muuttuu kivikovaksi. Mitä mainioin paperipaino. Näitä saa ihan lähikaupasta 🙂

Heh, vaikka blogasin jo joulun olevan paketissa, on se yhä tässä keittiömme lattialla. Nyt vien sen kellariin. Lupaan.

Huomenna asiaa kasvispihveistä ja natriumglutamaatista! Lupaan senkin.