Streethero

Ystäväni Saara, joka tietää meikäläisen tarkaksi tyyliasioissa, pelotteli keskustasta lähiöön muuttanutta, tuoretta malmilaista todeten, että ei kuulemma mene kauaa ennen kuin liikun tuulipuvussa ja leikkautan hiukseni ostarin kampaajalla.

Yhä vaivaudun kampaajalle Uudenmaankadulle, enkä omista tuulipukua, mutta myönnän, että olen kyllä ostanut säänkestävät, kahisevat housut, joita olen käyttänyt kerran. Mulla on siis virallisesti puolikas tuulipuku. Mutta on muutakin!

Jokin aika sitten hehkutin, kuinka tein mainioita kirppislöytöjä Salossa. Bongasin muun muassa talvitakit ystävälle ja itselleni. Frendini sai Vuokon villakangastakin, klassikon siis. Itselleni raahasin himaan jotakin vähän eri tavalla ”klassista”, joka Facebookissa jo ennätti herättää kauhunsekaisia kommentteja (tai riemunkiljahduksia, en ole varma kummista oli kyse).

Pohjustan vielä sen verran, että olen pari talvea putkeen kadehtinut mieheni supertakkia, joka kestää kovimmatkin pakkaset, se on jonkun armeijan toppaparka, luulisin. Multa supertakki vielä puuttuu, mutta tämä kahdeksalla eurolla bongattu Smithy´s Streethero pääsee aika lähelle.

… plus että se saa hymyn huulille!

Mua on lievästi ahdistanut (taas kerran) naistenlehtien ”nyt pitää omistaa lentäjäntakki karvavuorella” -tuputus. Herättää meikäläisessä lievää vastareaktiota. 90-luvun alun Streethero on nyt juuri sopivan uniikki ja omintakeinen — tosin täällä Malmilla taidan sulautua rotsillani ihan hyvin massaan.

Takissa on kivoja yksityiskohtia, esimerkiksi: sopivan kulunutta denimiä, ajan patinoimina nappeja ja (järkyttävän) ihania saumoja. Ja huppu, se on talvitakissa ihan pakollinen. Kätsyä on, että Streetheron (mä NIIN rakastan tota nimeä!) hupun saa irti.

Löysin viime viikolla myös rotsiin sopivat kengät kirppikseltä. Viedessäni kamaa myntiin Kaivarin Kanuunaan, bongasin naapuripöydästä TopManin kotimaiset Ajavat-merkkiset talvinilkkurit. Ne on kivasti ”karjalanpiirakat” eli mummot ja kuitenkin modernisti yhdisteltäessä ajankohtaisen näköiset. Etäisesti lapikashenkeä, mutta citymäisemmällä otteella. Siinäpä määritelmä kengille, joita moni todennäköisesti kuvailisi yhdellä sanalla: kamalat.

Okei, kenkien pohja on kyllä ihan ehdasti ruma. Myönnetään. No, kaikkea ei voi saada. Näissä kuitenkin lykkii vaunuja vähän kätsymmin kuin jossain kiilakoroissa (kyllä, bongasin kaupassa kiilakorollisia ”talvikenkiä”). Ja mihinkään uuteen GoreTexiin en vaan todellakaan taivu! Se on vielä ankeempaa kuin nämä mummomenokkaat.

Kengät olivat kirppislöydöksi kalliit, 20 euroa, mutta toisaalta ihan uudet, joten halvemmat kuin uutena kaupassa. Takki maksoi sen mainitun kahdeksan euroa, joten näillä oli musta ihan kohtuullinen yhteishinta. Nyt saa talvi tulla!

Edit. En todellakaan sekoitu massaan takkini kanssa, edes Malmilla. Jotta niin tekisin, pitäisi mulla olla musta, polviin ulottuva villakangastakki tai musta, pötkelömallinen untuvatakki. Miksi suomalaisten talvipukeutuminen on niin tylsää?