Luottotrio

Nykyään aika on kortilla. Aikaisemmin saattoi juosta kiinni lähestyvän raitiovaunun ja ehkä jopa uhmata punaisia liikennevalojakin, mutta toista se on nykyään. Vaunujen tai kantoliinan kanssa ei vaan voi juosta. On siis oltava tarkkana ajan kanssa ja valmistauduttava ajoissa. Vauva ei estä tekemästä samoja asioita kuin aikaisemmin, mutta baby luonnollisesti hidastaa menoa. On siis fiksua järjestää arjen logistiikka niin, ettei mene aikaa turhaan säätämiseen.

Puhelimen, lompakon (ja vaippalaukun) lisäksi vakiovarustukseeni on viime viikkojen aikana kuulunut kiinteä kolmikko: arkiarsenaaliini aikaisemmin kuulumaton rannekello, megakätevä avainpussi ja rakkaat vintagearskat. Kaikissa yhdistyy käytännöllisyys, design ja kierrätys.

Aloitetaan rannekellosta. Mulla ei ole ollut rannekelloa sitten ala-asteen. Yläasteelta lähtien olen laittanut ranteeseeni mielummin koruja. Rannekellot on musta melkein poikkeuksetta rumia. En tajua Rolexien ja kavereiden päälle ollenkaan. Musta isot ja näkyvät kellot on vaan usein tosi juntin näköisiä tekeleitä. Eikä niiden muidenkaan kelloehdokkaiden parista ole löytynyt mieluisaa. Mutta rannekello on kätsy, siitä ei mihinkään pääse.

Olen vuosikaiusien ajan kaivanut aina esiin kännykän, kun on pitänyt tietää aika. Nyt kun käsissä on pieni tyyppi, ja kännykkä tuntuu olevan jatkuvasti väärässä paikassa, on rannekello must. Huvittavaa, mutta tuntuu mullistavalta nähdä aika ranteesta.

Ostin kelloni parilla eurolla kirpparilta, tykkäsin sen hihnasta ja soljesta. Sopivasti ajan patinoima. Ei se mitenkään kummoinen ole, mutta hienompi kuin 99% kaikista rannekelloista, jotka on tulleet vastaan. Kirpparilta ostamalla otin tietty riskin, ettei kello toimi. Mutta toimii se, ja halvalla mennään: uusi paristo maksoi kuusi euroa. Yhteensä kelloni maksoi siis noin kympin. Suosittelen tsekkaamaan vanhempien ja isovanhempien laatikonperukat, sieltä saattaa löytyä vaikka kuinka makeita rannekelloja! Ja pidä silmät auki kirppareilla. Kellot löytyvät usein ties mistä rojulaatikoista, ja niitä saa tosi halvalla.

Entä sitten avainpussi, mikä siitä nyt tekee niin arkea mullistavan? Yksinkertaisesti se, että kun joutuu kasaamaan ja kokoamaan vaunuja, nostelemaan ostoksia ja vauvaa paikasta a paikkaan b, olisi aika nihkeää joutua esim. ulko-oven väärälle puolelle avaimitta. Ja se, että niin käy, on e-rit-täin todennäköistä, elleivät avaimet ole kiinni minussa.

Olen aikaisemminkin taistellut kassin pohjalle eksyneiden avainten kanssa, mutta silloin niiden ärsyttävään kaivamiseen oli aikaa. Fem.issä piipahtaessani löysin ihan sattumalta kivan näköisen ratkaisun avainongelmaani: Riivari-merkkisen, käytetystä nahasta valmistetun kaulapussin. Se on uusin lempiasusteeni, joka on paitsi kätevä ja tarpeellinen, myös hauskan näköinen. Kiitos siis pussukan suunnitelleen Kaisan designsilmälle!

…ja se kolmas luottoasia ovat Green Dressistä viime vuonna synttärilahjaksi saadut vintage-Ray Banit. Ei ole valitettavasti itsestäänselvää, että arskat sekä blokkaavat auringon, että mahdollistavat näkemisen liikenteessä. Vaikka mulla on monet aurinkolasit, tartun melkein aina näihin. Sitäpaitsi ne mätsäävät erinomaisesti kirppisrannekelloni kanssa. Tyyli-lyyli voi siis olla sekä staili että käytännöllinen. I like!