Menu

Vitamiinit herkkumuodossa

Kulkisivatpa ekologinen ja terveellinen aina käsi kädessä. Valmistin nimittäin juuri aivan älyttömän herkullisen, helpon ja halvan smoothien, joka on vielä terveellinenkin! Ekologiseksi sitä ei vaan voi kutsua, kun pääraaka-aineena ovat appelsiinit.

Taitaa olla omissa C-vitamiinivarannoissani parantamisen varaa, kun appelsiinihimo iski aivan kirkkaalta taivaalta. Itseasiassa ehdin jo melkein imaista satsin, ennen kuin hoksasin ottaa iloksenne foton.


Appelsiini-smoothieta varten tarvitset:

  • 2 appelsiinia
  • 3 rkl mansikoita
  • 1 dl mehua (mulla tällä kertaa 3 hedelmän mehua)
  • Vettä maun mukaan

Kamat blenderiin ja sekaisin. Veikkaan, että ihan halvimmat blenderit eivät saa aikaiseksi kuvan smoothien ihanaa, vaahtomaista rakennetta, mutta se tietenkin selviää vaan testaamalla. Ja maistuvathan appelsiinit herkulta blendaamattakin! Kokeilepa vaikka appelsiini-viikunasalaatti-reseptiäni. Ja kuten olen aikaisemmin maininnut: sitrushedelmien hedelmälihassa on 10 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin mehussa, joten vitamiinien tankaamisen toivossa kannattaa mielummin ostaa aito hedelmä, kuin mehulitra.

Appelsiinismoothiessa on se hyvä puoli, että se valkoinen asia, jonka useimmat ronkkivat pois hedelmälihan ympäriltä, voi heittää smoothien sekaan, eikä se luonnollisesti maistu lopputuotteessa miltään. Ja miksi se kannattaakaan heittää blenderiin? Koska valkoinen asia on terveellistä. Luepa Alhaisempi kolesteroli hevi-osastolta -postaukseni. Tässä kohdin tosin haluan huomauttaa, etten yhä vieläkään tiedä, kuinka paljon torjunta-ainejäämiä pääsee kuoresta valkoiseen aineeseen, joten luomuappelsiinit olisivat tietenkin paras valinta. Ja teidän mukaanne Suomesta saa luomuappelsiineja monestakin paikasta! Taidan olla elänyt luomuappelsiinipimennossa. Pidänpäs silmät vastaisuudessa paremmin auki.

Psst… Koska näitä smoothie-reseptejä nyt näyttää pukkaavan, perustin niille oman kategorian. Näin löydätte reseptit helpommin!