Menu

Synttärisankarin DIY-vinkki

Huomasin pari päivää sitten, että Kemikaalicocktail on huomaamattani täyttänyt kaksi vuotta. Sen sijaan se fakta, että huomenna on minun viimeiset kakkosella alkavat syntymäpäiväni, ei ole tullut vastaan varkain. Onneksi saan vielä vuoden olla kaksikymppinen 😉

Ikääni ihmeteltiin viimeksi eilen, eikä se ollut eka kerta. Antaako blogi musta jotenkin vanhan/vanhemman kuvan? Hmm… Saisinkohan itsestäni vähän nuoremman oloisen leikkimällä vähän muotibloggaajaa?

En tosin ottanut kuvaa tätä postausta varten, vaan hahmottelin juttua vanhan t-paidan teurastamisesta. Tällaisen voi siis saada aikaan leikkaamalla vanhasta paidasta hartiat veks. Vähän samaan tyyliin kuin aikaisemmin bongaamani Nylon-lehden foto.

Sakset heilumaan siis!

Tuunailusta tui mieleeni Liisa Jokinen, jonka Kutita-blogi on jo ajat sitten muuttunut Liisa Jokinen.com -saitiksi. Huomasin asian vasta eilen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kai? Liisa on ottanut uudessa blogissaan tyylikseen tuoda hieman enemmän itseään esille (esimerkiksi esittelemällä muotilöytöjään), hyvä veto! Liisalla on vekkuli tyyli, käykääpä kurkkaamassa.

Psst… Menovinkki: jos iltamenosi ovat yhä auki, esiintyy Image-Klubilla, Korjaamolla, tänään Regina-Mikon uusi projekti, Shine 2009.