Menu

Finnish Catwalk

Eilinen haastatteluni Finnish Catwalkilla meni kivasti (Janilla oli hyviä kysymyksiä!) ja oli myös hauskaa tavata muita bloggareita, esimerkiksi kuvassa Janin haastattelussa oleva Vesa.

Vesan muotiblogi on tosi seurattu ja hänestä ollaan kiinnostuneita ulkomaita myöden. On hienoa, että suosittu bloggeri suosii myös vastuullisia brändejä: Vesalla on uusi Afghan Hands – huivi, joista kerroinkin teille perjantaisen The Greendress – postauksen yhteydessä.

Messujen haastattelut olivat kiinnostavia seurata ja onneksi Saumuriralli-posse oli paikalla, sillä suurin osa Finnish Catwalkin ”muodista” oli ihan hirveän tylsää Anttila-kamaa. Catwalkilla esitelty muoti oli tyyliin tällaista. Huomatkaa erään kultabaskeriin sonnustautuneen bloggerin suhteellisen tyynen oloinen ilme, todellisuudessa mieleni olisi tehnyt huutaa ja irvistää. Mikä suomalaisia suunnittelijoita ja muotitaloja vaivaa? Ja missä olivat muotinäytöksen asusteet?!

Onneksi sekaan mahtui helmiäkin, esimerkiksi Gilles et Dada, Aki Choklat, Antti Asplund, Annikki Karvinen, Sami Korhonen ja Globe Hope.

Löysin messuilta myös itselleni uuden ja ja e-rit-täin kiinnostavan brändin (alapuolen kuva), josta postaus pian… Tulette innostumaan siitä kovasti, tiedän!

Messuissa positiivinen suunta oli tietenkin eettisyyden painottaminen ja siitä lienee kiittäminen Jani Toivolaa, jonka Elämäntila – firma oli messujärjestelyiden takana. Jani ei tietenkään voinut vaikuttaa lavalla nähntyihin releisiin, paitsi oman putiikkinsa kannalta ja mahtavaa olikin, että esimerkiksi Toms Shoesit nähtiin miesmallien jalassa! Minusta alkaa tuntua, että Jani Toivolalla on erittäin iso rooli tämän maan muodin vastuullistamisessa. Hinoa ja esimerkillistä työtä.