Turhaa kärsimystä
Antibiootit. Ne ovat uskoakseni suuri(n) syy omiin selittämättömiin vatsavaivoihini.
Kuulun niihin 80-luvulla syntyneisiin lapsiin, jotka on kyllästetty antibiooteilla. Olen sairastanut kymmeniä korvatulehduksia, jotka lääkittiin aina antibioottikuurilla, joka kerta. Antibiootit tuhoavat haitallisten bakteerien lisäksi myös suoliston hyvät bakteerit, ja juuri siksi lääkärit nykyään määräävätkin aina potilaalle maitohappobakteereja antibioottin kanssa otettavaksi. Eivät määränneet 80-luvulla.
Lapsuudessani maitohappobakteereita pidettiin humpuukina, ja ne hyväksyttiin apteekkien valikoimiin vasta 90-luvulla (lisäksi probiootteja tuutataan joka toiseen jogurttiin ja maitojuomaan). Aikaisemmin tuotteita sai ostaa ainoastaan luontaistuotekaupoista. Maitohappokapselit ovat erittäin hyvä esimerkki siinä, kuinka luontaistuotekauppojen valikoima on usein ”aikaansa edellä” tai siis hidasta ja jähmeää länsimaista lääketiedettä edellä.
Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, voi yksi antibioottikuuri saada vatsan bakteeritasapainon järkkymään puoleksitoista vuodeksi. Kertokaapa se 30lla ja saatte meikäläisen suoliston. Oman suolistoni hyvä bakteerikanta on tuhottu ennen täysi-ikäistymistäni yli 30 kertaa. Ja kaikki tämä – tai ainakin suuri osa syömistäni antibioottikuureista – on tehty aivan turhaan. Ja lääkärien määräyksestä, kukapa ei lääkäriä uskoisi?
Ottaa lievästi nuppiin, että ensin pieni ihmislapsi tuutataan täyteen antibiootteja, syntymästä teini-ikään asti, ja sen jälkeen, kun antibiooteista vihdoin pääsee eroon, esitellään e-pillerit itsestäänselvänä ja riskittömänä vaihtoehtona kouluterveydenhoitajan toimesta. Nappeja sitten popsitaan kunnes itse hoksataan, että asia ei olekaan ihan riskitön diili. Minä olen syönyt antibioottikuureja elämäni ensimmäiset 18 vuotta – vähintään kuurin joka vuosi! Ja e-pillereitä päälle, 18-26 – vuotiaaksi. Onneksi tajusin vihdoin alkaa ajatella itse. Vatsani vaatimusten kanssa osaan tänään jo elää, mutta se miten e-pillerit ovat vaikuttaneet tuon popsitun, lähes 10 vuoden aikana, sitä en vielä tiedä. 20 vuoden kuluttua olemme viisaampia. Tarkoitan tällä myös sitä, että uskon meidän saavan tulevaisuudessa tärkeää tietoa esimerkiksi siitä, kuinka hormonilääkityksemme pilaavat itsemme lisäksi myös ympäristöä!
Olen siis elävä esimerkki siitä, kuinka antibiootit tekevät hallaa suolistossa ja kuinka – vaikka kuureja söisi kymmeniä – ei tilanne parane mihinkään, paitsi tietenkin tilapäisesti. En siis yllättynyt ollenkaan lukiessani tänään, että, British Medical Journalissa julkaistun tutukimustuloksen mukaan, korvatulehdukset uusiutuvat herkiminnin lapsilla, jotka ovat saaneet antibioottia vaivaansa.
Ai todellako, no yl-lä-tys! Olen sanomattoman turhautunut siitä, että lääketiede lampsii kymmeniä vuosia perässä. Korvatulehdus-antibiootti – esimerkki on vain yksi pisara meressä siinä sopassa, jossa kellumme, sillä tieteellinen testaaminen on hidasta ja tuloksia ei voi saada nopeasti, vaikka kuinka haluaisimme. On vain ajan kysymys, koska tutukimukset paljastavat (kun niitä tutkimuksia ensin tehtäisiin, eli vuosikymmenien seurantaa) esimerkiksi luomuruoan terveydelliset vaikutukset sillä tasolla, että tavalliset terveyskeskuslääkärit alkavat määrätä pillereiden sijaan aitoa ruokaa. Ja mainitsemani e-pillerit, niitä tuskin määrätään 20 vuoden kuluttua riskittömänä vaihtoehtona, kuten tehtiin 90-luvulla.
Nykyään elämä vatsani kanssa on yhtä tanssia, kuten kuvassa Mauerparkin muurinpätkän äärellä, mutta korvatulehdusten kanssa eläminen ole ollut aina helppoa. On pakko kertoa vielä hieman triviaa korvatulehduskierteestäni. Olkoon tämä vaikka jutun ”loppukevennys”…
Palataan siis 80-luvulle. Korviini laitettiin korvatulehduskierteen vuoksi kolmeen otteeseen ”putket”, joka teki esimerkiksi uimahallireissuista yhtä koulukiusaamista alusta loppuun. Jouduin aina ennen uimaan menoa laittamaan silikonitulpat korviini, ettei korvakäytäviini mene vettä (”putket” eli todellisuudessa pienet siniset, nuppineulan nupin kokoiset asiat, jotka sijoitetaan korvan sisään, eivät saa kastua) ja päähän oli vedettävä vielä uimalakkikin. Jo yksin tämä takaa, että kaikki naureskelevat sille yhdelle uimalakkipäiselle nörtille. No, tähän kun lisää huonon näön (sain rillit toisella luokalla) ja astmayskän, joka teki uimahallissa hengittämisestä inhottavaa ja ylipäänsä hengästymisestä todella inhottavaa, niin voitte uskoa sen kärsimyksen, jota uimahallin altaassa koin. Huh. Olin tyyppiesimerkki nörtistä. Olen näiden ala-asteen kärsimyssessioiden myötä inhonnut koululiikuntaa syvästi ja ymmärrän kaikkia, joita pakkoliikkuminen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Astmaattinen yskäni oli muuten niin paha, että jouduin inhaloimaan astmapiippuakin (yläasteikäisenä), mutta kun lopetin maidon juomisen, hävisivät oireet vähitellen. Ei mennä maitoon nyt syvemmin, mutta lue vanhempia postauksia.
Aloin harrastaa liikuntaa vasta parikymppisenä ja nyt täällä Berliinissä olen tehnyt astangaa jopa neljästi viikossa ja fillaroin paljon päivittäin, mutta uimahallit ja ryhmäliikunta, ne olivat- kiitos koululiikuntatuntien – traumoja pitkään. Uimahalleissa en käy vieläkään. Nykyään asialle osaa jo nauraa, mutta silloin se oli silkkaa koulukiusaamista ja kärsimystä.
Takaisin antibiootteihin ja vasta-asioihin! Tsekkaapa tekstini Kemikaaleja ruoassa ja muista ensi kerralla lääkäriin joutuessasi, tai kun lapsesi sairastaa, kysyä lääkäriltä tästä jutussani mainitusta antibioottitutkimustuloksesta. Olen todella kiinnostunut tietämään, miten lääkärit tähän todellisuudessa reagoivat.