Marja-aamu
En varmaan ole ainoa, jolla on taipumusta jämähtää aamupalarutiineihin. Marjarahka on erinomainen asia, kun tekee mieli saada vaihtelua kesäaamuun. Homman voi toteuttaa vaikka näin (huom: kaikki ainekset ovat sertifioitua luomua, marjoja lukuunottamatta):
1. Pohjalle marjoja, tuoretta basilikaa ja inkivääriä…
2. Päälle omenaa, banaania, hunajaa, rusinoita ja maitorahkaa…
Ihanaa ja raikasta, luomua ja herkkua. Jostain syystä pystyn syömään Saksassa maitorahkaa ihan helposti, Suomessa maha ei kestä, paitsi Ehrmannin rahkaa. Jokin maidossa itsessään tai sen käsittelyssä on täällä erilaista. Tai sitten kyse on siitä, että tavara on luomua. En kuitenkaan veikkaa sitä syyksi, sillä Suomessa en voi käyttää luomumaitoa yhtään sen helpommin kuin tavallistakaan. Tästä aiheesta voisin jatkaa sivukaupalla, mutta turha tehdä sitä uudestaan, kun pähkintäni löytyvät jo vanhemmista postauksista! Lukaisepa aluksi vaikka nämä:
- Laktoosi-intolerantikko saattaa sietää luomumaitoa
- Terveellisen ruoan (ja hyvän meinigin) resepti
- Ratkaisu selittämättömiin vatsavaivoihin
Jos innostuit postaukseni marja-asiasta, kurkkaapa myös aikaisempi aamupalateksti, jossa ystäväni Marian aamupalasmoothie-resepti. Maistuu ihanalle!
Psst… Berliinin muotiviikot alkavat tänään, aion tsekata ainakin ekomuotiasioita ja katumuotinäytöksen! Postauksia siis luvassa. Fa-fa-fa-fashion!