Mansikka-aika
Luin jostain, että Victoria ”luukasa” Beckham syö joka päivä mansikoita. Eikä sitten vissiin muuta syökään. Saakelin ”roolimalli”. Olen tehnyt Victoriat ja popsinut viimeiset viikot mansikoita päivittäin, sillä täällä saa litran alle kahdella eurolla ja ne maistuvat ihanalta! Tarjolla on sekä luomuja että tavallisia, kaikki maistuvat makealta! Ja olen tietty syönyt paljon muutakin ihanaa (thaimaalaista, libanonilaista, japanilaista, vietnamilaista, espanjalaista…), kuvia on vaikka kuinka, kunhan saisin aloitettua niiden purkamisen blogauksiksi.
Mansikat myydään täällä bioroskiin kelpaavissa pahvirasioissa, jotka toimivat kätevästi myös bioastiana vaikka tiskipöydän nurkalla. Kätevää ja huvittavan tyydyttävää. Sitäpaitsi, mansikat muovipussissa on vaan yksinkertaisesti huono konsepti: pohjimmaiset ovat aina muussia kotiin päästessä. Tässä(kin) suomalaiset voisivat ottaa mallia saksalaisista. Saako muuten Suomessa jo mansikkaa?
Voi ei! Tajusin juuri, että en saa tänä kesänä pakastettua mansikoita talven varalle! Apua! Mitä ihminen nyt voi tehdä? Olen viimeiset talvet saanut nauttia kesän mausta aamupuurossani tammikuulle saakka, nyt pitää ostaa kaupan pakastemarjoja. Sankeli. Ehkä keksin jotain, tai jonkun…
Olen mielestäni päässyt suhteellisen hyvin Berliini-moodiin. Arkipäiväni sujuvat seuraavalla kaavalla: aamupäivä hommia, keskipäivällä astangajoogaa, lounasta kotona tai jossain lähistön monista ruokapaikoista, iltapäivä seikkailua ja ehkä kuppi vihreää teetä jossakin. Suurinpiirtein noin. Olen tänään istunut iltapäivän ikkunalaudalla täydentämässä D-vitamiinivarastojani erittäin hyvän kirjan parissa. Fred Pearcen kirjoittama Confessions of an Eco Sinner: Fred Pearce Travels to Find Where My Stuff Comes From on erinomainen opus, josta kirjoitan lisää heti, kun olen saanut sen luettua.
Kirjan idea kaikessa yksinkertaisuudessaan on mainio: toimittaja Fred kiinnostuu ruokansa ja kulutustavaransa alkuperästä ja matkustaa itse sinne, missä jättiravut tuotetaan, hikipajakuteet ommellaan, kulta louhitaan ja kahvipavut viljellään jne. Ihan uskomattoman kiinnostavaa! Sen verran olen jo saanut selville, ettei Reilun kaupan kahvia voi valitettavasti kutsua reiluksi, mutta on se onneksi paljon reilumpaa, kuin normikahvi. Reilu siis kannattaa, jos aikoo latkia kahvia.
Jättirapubisnes puolestaan on sen verran likainen juttu, että niiden syöminen taisi lakata meikäläiseltä tähän (palaan tähän aiheeseen) ja kullan louhinta… No, olen aikaisemminkin kehottanut teitä suosimaan käytettyjä koruja ja vintagea, tai esimerkiksi sulatuttamaan vanhoja kultaketjuja uusikäyttöön. Kulta- ja timanttibisnes on tietenkin ollut epäeettistä ennenkin, mutta miksi ostaa uutta, kun vanha on ajan patinoimaa, kauniimpaa ja usein uniikkia! Jos ostat reiluja banaaneja, suosit luomua ja välität ihmisoikeuksista, et osta uutta kultakoruakaan. Vintagekoruja kannattaa käydä ihailemassa esimerkiksi Desseinissä. Eikä vintagekoru tule muuten välttämättä ollenkaan kalliiksi!
Lisää kiinnostavaa asiaa Fred Pearcen kirjaan liittyen pian! Berliiniin on luvattu hellettä ja aurinkoa, joten eiköhän kirja tule luettua viltillä loikoillessa parissa päivässä. Tschüss!