Kevyttä ja luomua paaston sijaan
Joku kysyi taannoin, että aionko jokakesäiseen tapaani paastota. Ensimmäistä kertaa 4 vuoteen en paastoa kesän alkajaisiksi, mutta ne keitä paasto kiinnostaa, lukaiskaa paasto-aiheiset tekstini täältä.
Aloitin paastoamisen neljä vuotta sitten päästäkseni selvyyteen vatsavaivojeni aiheuttajasta. Halusin nollata tilanteen, jonka jälkeen aloitin syömisen ruoka-aine kerrallaan ja kokeilin, mistä mahani oikein sekoaa. Paasto tuntui niin hyvältä, että olen ottanut tavaksi aloittaa uuden vuoden ja kesän 4-5 päivän mehupaastolla. Nyt teen poikkeuksen.
Paastosin vielä tämän vuoden tammikuussakin, mutta en tiedä josko enää koen sitä tarpeelliseksi. Olen saanut mahani hyvään kuntoon ja tiedän suurinpiirtein mistä turpoan ja mistä en, joten siitä syystä paasto ei enää ole tarpeellinen. Ja henkisen hyvän fiiliksen saan aikaiseksi esimerkiksi astangan kautta, joten paastoa en enää koe tarvitsevani pakkorelausmuotonakaan, jona sitä myös käytin. Paasto pysäyttää tehokkaasti stressin, kiireen ja hektisen arjen, joten jos kaipaat vaihtelua ja kevyttä aloitusta kesälle, kokeile paastoa. Mutta aina kannattaa konsultoida ammattilaisia tai asiantuntijoita ja kysellä tietoa eri paastoista. Minulle sopii mehupaasto, mutta se ei välttämättä ole hyvä idea jokaiselle.
Olen paastoamisen sijaan viettänyt tämän ensimmäisen Berliini-viikon syömällä erityisen kevyesti ja luomusti ja juomalla paljon luomu genmaichaa. Tuntuu hyvältä! Luomutuotteita tarttuu mukaan sieltä täältä: eilen kuljeksin kaupungilla kassissani luomukukkakaali, kun osuin keskelle luomumarkkinoita. Eihän niitä vihanneksia ja juureksia voinut siinekään jättää! Kokkailimme kuulkaas sen tason ruokaa, että oksat pois! Reseptiä pukkaa heti kun saan aikaiseksi.