Menu

Du bist was du isst

Olin kaavaillut vastaavani tänään kommentteihinne, mutta juutuin kuuntelemaan tätä. Huh! Varaapa itsellesi 25 minuuttia ja kuuntele Antti Heikkilän haastattelu. Hyvää asiaa ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen. Erityisen kiinnostavaa asiaa diabeteksestä, kuinka hiilihydraattien vähentäminen vaikuttaa diabeteksen vähenemiseen.

Tiesitkö, että jo 500 000 suomalaista sairastaa jonkinsortin diabetestä?! Ei ole ihme, että Heikkilän haastattelu tehtiin Radio Rockin Heikelä-Linnanahde Korporaato – ohjelmassa, sillä juuri nämä miehet ovat sukupolvea, joka on herännyt siihen, että diabetes, syöpä ja muut, ennen niin kaukaiselta kuulostavat asiat alkavatkin pompsahdella esiin tuttavapiirissä ja asioiden riippuvuussuhteet alkavat konkretisoitua.

En ole pitkään aikaan ”saarnannut” ruokateollisuudesta ja siitä, kuinka kaikki liittyy kaikkeen, mutta nyt on taas sen aika. Kuuntele Heikkilän haastattelu, suosittelen. Hän puhui osuvasti siitä, kuinka enää ei voi puhua lihateollisuudesta ilman lääketeollisuutta (eläimille syötetään paljon antibiootteja) tai sairauksien parantamisesta potilalle parhaalla tavalla, vaan potilaiden parantamisesta lääkefirmoille kannattavimmalla tavalla.

Erityisen kiinnostava oli osio, jossa Heikkilä kertoi, kuinka meille ravinnoksi tehotuotetut eläimet eivät todellisuudessa kykenisi elämään montaakaan vuotta sillä ravinnolla, jolla ne ruokitaan. Esimerkiksi kanat: ne päätyvät lautasillemme alle vuoden ikäisinä. Jos kanat sen sijaan saisivat elää kauemmin, mutta samalla ravinnolla, jota niille parhaillaan syötetään, menisivät niiden verisuonet parissa vuodessa tukkoon. Eikö ole sairasta? Minkälaista ravintoa ihmiselle voi olla eläin, jota ruokitaan ravinnolla, josta se itse sairastuu? Kiitän itseäni siitä, että olen juuri nyt Berliinissä, jossa kaikkea saa luomuna, jopa kanaa.

Kaverit siis: muistakaa, että oma terveys on asia, jota alkaa arvostaa vasta, kun sen menettää. 20-30 – vuotiaana ei välttämättä juurikaan tule ajatelleeksi näitä asioita, koska kroppa on vielä nuori ja hommat pelaa suhteellisen itsekseen. Suurimmalla osalla meistä on kuitenkin edessä vanhuus, joka pahimmillaan voi olla vuosien helvetti sairaalan sängyssä (olen nähnyt ja näen tätä koko ajan läheltä), eikä tilanne tule helpottamaan, kun meitä on koko ajan vaan lisää ja lisää.

Temosen Tuukka joskus 2000-luvun alussa puhui minulle siitä, kuinka ”kroppasi on temppelisi” ajatuksenaan yrittää saada minut lopettamaan lihansyönti. Lihasta en ole kokonaan luopunut, mutta teollisesta lihasta kylläkin. Ja mitä Tuukan sanomisiin tulee, on lause niin totta kuin olla voi, vaikka se vähän ärsyttävältä ehkä kuulostaakin. Olet mitä syöt ja ruokasi on sitä, mitä se on syönyt. Jos se lautasellasi lepäävä kana on syönyt jotain, joka tappaisi sen kahdessa vuodessa, onko se omalle kropallesi sopivaa ravintoa?

Lisää kiinnostavaa tietoa osoitteessa anttiheikkila.com, joka muuten on Kemikaalicocktailin linkkilistan ensimmäinen linkitys. Olen miehen kanssa eri linjoilla ilmastonmuutoksesta, mutta melkein kaikessa muussa kyllä kumarran tämän lääkärin suuntaan.

Tällaisista asioista kirjoittamisen jälkeen tuntuu hölmöltä huomata, että edellinen postaus käsittelee polkupyörällä ajamista. Mutta niinhän se on, että on asioita ja asioita. Ja jotta saisin teidät lukemaa asioita, pitää välillä kirjoittaa asioista 🙂

Vielä lopuksi: elämä sujuu melko varmasti terveemmin ja helpommin, kun miettii mitä syö ja tekee terveellisistä ruokailutottumuksista elämäntavan. Aika kiva tapa taata terve(empi) loppuelämä ja vanhuus, eikö?