Menu

Untuvan kallis hinta

Lähes sanattomana taas ollaan. Joudun laittamaan kyseisen postauksen kategoriaan ”kannattaa katsoa” vaikka en itse kyennyt katsomaan. Jos blogistani löytyisi kategoria ”epäinhimillistä toimintaa” tai ”julmaa eläinrääkkäystä” kuuluisi postaus sinne.

En ollut itse eilen ruudun ääressä, kun Silminnäkijä-dokumentti ”Elävä kynityt” näytettiin, mutta enpä olisi kyennyt katsomaankaan.

Kyseessä on Pohjoismaita järkyttänyt video siitä, kuinka esimerkiksi IKEAn, Jyskin ja Fjällrevenin tuotteissa käytetyt höyhenet on kynitty eläviltä linnuilta. Linnut kärsivät suunnattomasti ja menevät shokkiin. Pahinta on se, että linnut kokevat tämän kidutuksen monta kertaa, sillä niille kasvaa poisrevittyjen untuvien tilalle uusi peite, joka taas kynitään väkivalloin irti.

Näitä rassuja joudutaan toimenpiteen jälkeen pitämään elossa pakkoruokinnalla, koska monet linnut ovat liian shokissa syödäkseen. Letkua kurkusta alas ja sitä rataa.

Ei paljon lohduta, että yhteen peittoon tarvitaan 75 linnun untuvat. Kuinka monta lintua Kiinan, Puolan ja Unkarin eläinvankiloissa kidutetaankaan untuvapeittojemme täytteeksi? Voin sanoa Areenassa esillä olevan ohjelman perusteella (katsoin siitä pätkän), että nukun itse mielummin vaikka lehtiroskiksessa, kuin untuvatäkin alla. Ei jumalauta mitä touhua. Eikö tässä maailmassa voi enää ostaa mitään tuotetta, jonka aikaansaamiseksi ei olisi kidutettu, syrjitty tai hyväksikäytetty ihmisiä tai eläimiä? On todella sääli, että aina pitää epäillä pahinta, ellei tuotteessa ole Reilun kaupan – merkkiä tms. Oi kuinka odotankaan sitä aikaa, että KAIKKI on lähtökohtaisesti eettistä ja reilua. Aika villi ajatus. Taidan saada odottaa aika hemmetin kauan…

Hyvää perjantaita vaan kaikille, yritän keksiä teille tänne jotain mieltäylentävämpää ennen viikonloppua. Sitä ennen, katso Silminnäkijä, jos kykenet.