Menu

The Organic Green Revolution

Varaa 6 minuuttia aikaa ja katso tämä video. Äläkä välitä musasta. Todella ärsyttävää ”ja maailma pelastuu”-musaa, kunnon jenkkityyliin. Mutta mahtavaa asiaa! Videossa siis erittäin selkokielisesti syy siihen, miksi luomuruoka on hyväksi erityisesti ympäristölle ja sitä kautta meille ihmisille.

Hävettää tunnustaa, että luomuopintoni eivät edenneet viime syksynä laisinkaan. Taisin olla liian optimistinen kuvitellessani, että ehdin duunin ja kaiken muun lisäksi vielä koulunpenkille. Itseasiassa, aloittaessani avoimessa reilu vuosi sitten, perustin samoihin aikoihin myös Kempparin. Enpä arvannut, kuinka paljon aikaa blogiharrastus vie ja kuinka paljon teitä lukijoita olsikaan. Blogin takia/ansiosta en ole ehtinyt vapaa-ajalla juuri opiskella. Jos joku opettajistani lukee tätä niin tiedoksi, että yritän ihan oikeasti tenttiä jotain viimeistään kesällä!

Mediassa näkee koko ajan vastakkaisia väittämiä siitä, kumpi on parempi tapa ruokkia maapallon kasvava väkimäärä, luomu vai tavanomainen tuotanto. Itse en oikeastaan ole koskaan edes unelmoinut tilanteesta, jossa maailma väki ruokittaisiin luomulla, se tuntuu utopialta. Utopialta lähinnä siksi, etten usko niin fiksujen ihmisten koskaan saavan sanaansa kuuluviin. Ne fiksut ihmiset ovat siellä pelloilla ja navetoissa tekemässä hommia, jotta me muut fiksut saisimme ruokaa syödäksemme. Tässä ote Luomu.fi-sivuilta:

”Luomuviljelyllä voidaan parantaa maan viljavuutta ja lisätä maan multavuutta ja sitoa hiiltä maaperään. Maan multavuuden lisäys parantaa kasvien ravinteiden ja veden saantia ja satoja. Luomupellot sisältävät myös enemmän hyödyllisiä pieneliöitä, ovat vähemmän herkkiä eroosiolle ja auttavat kasveja selviytymään paremmin kuivien kausien yli. Rodale-instituutissa Pennsylvaniassa tehdyssä 28- vuotta jatkuneessa eri viljelymenetelmiä vertailevassa tutkimuksessa havaittiin, että luonnonmukaisesti viljelty maissi ja soija kestävät paremmin kuivuutta, jolloin satotasot ylittävät tavanomaisesti viljeltyjen kasvien satotason”.

Kiinnostavaa ja tosi loogista. Ja mahtavaa, että tätä tutkimusta on tehty 28 vuotta. Eikö ole ihan pikkasen outoa, että geenimuunneltuja kasveja ajetaan läpi muun muassa sillä väittämällä, että ne saadaan kestämään paremmin kuivuutta ja kuitenkin tämän, 28 vuotta jatkuneen tutkimuksen tulos osoittaa, että luomussa tämä ominaisuus on jo itsessään?! Monsanto yrittää siis myydä meille jotain, jotka jo on olemassa. Mutta eihän se mikään ihme ole, koska Monsanton idea on, että he saavat tuloja jokaisesta siemenestä, jonka maailman jokainen viljelijä istuttaa. Ovela, ovela lafka. Ei voi muuta sanoa.

”Rodale-instituutin raportin mukaan, maataloudessa tulee siirtyä kalliiden, kemiallisten tuotantopanosten käytöstä uudistaviin luonnonmukaisiin viljelyjärjestelmiin. Raportti perustuu tutkimukseen, jossa 57 maassa selvitettiin pienten tilojen tuottavuuden parantamista kehittämishankkeiden avulla. Näillä tiloilla sadot nousivat keskimäärin 79 prosenttia, kun tiloilla siirryttiin käyttämään kestäviä viljelymenetelmiä. Raportti nojaa myös toiseen kehitysmaissa tehtyyn tutkimukseen, jossa todettiin, että luomumenetelmin satotasot nousivat kaksin kolminkertaisiksi tavanomaiseen viljelyyn verrattuna”. Lähde: Luomu.fi.

Kiinnostavaa. Miksi Suomi ei brändäisi itseään luomuruoan supermaaksi? Kuten Hesarin artikkelissakin todettiin, on maamme pohjoisesta sijainnista hyötyä, pienempi tuholaisriski nääs. Suomella on paljon potentiaalia The Luomumaaksi. Organic from Finland… By Noora! Olen ihan saletti, että kunhan ruoan hinta vielä vähän nousee ja gmo-elintarvikkeet saavat jalansijaa lähi-Alepassa, alkaa meikätyttö viljelemään oman luomuruokansa Somerolla. Onneksi sain jo vähän treeniä viime keväänä. Eikö joku tuotantoyhtiö voisi kehittää vaikka jonkun ”Luomumaajussille morsiamen” tai vastaavan, että saataisiin luomuun vähän seksiä. Niin, tai sitten Kemppari televisioon…

Kuinka toivonkaan, että opiskelijakollegani – siis kaikki te, jotka toisin kuin meikäläinen, oikeasti istutte kiltisti tunneilla – ja kaikki te, jotka opiskette ”maajusseiksi” ja jatkatte sukutiloja, että kaikki te ottaisitte luomun haltuun ja alkaisitte tuottaa tavanomaisen sijaan luomuruokaa, tekisitte luomuvallankumouksen. Green Revolution in Finland!

Kirjoitin viime keväänä luomuopintoihini liittyen vision luomutilaklustereista, joka käytännössä tarkoittaa, että Suomessa pitäisi tukea toimintaa, jossa luomutiloja perustetaan ryppäisiin. Näin tilat voisivat hyötyä toisistaan monella eri tasolla. Tällaisessa mallissa säästettäisiin paitsi rahaa, myös resursseja ja hiilidioksidipäästöjä. Esimerkiksi kuljetusmatkat lyhenisivät, kun rekat hakisivat luomumunat,- maidon, -lihan, -viljan, -omenat jne. samoilta nurkilta tuoden ne kaupunkilaisten lähimarketteihin yhdestä paikasta sen sijaan, että kaikki elintarvikkeet haetaan sieltä täältä ympäri Suomea. Tietty klustereita pitäisi olla monia, jotta ne palvelisivat suomalaisia paikallisesti, ympäri maata.

Tilat voisivat perustaa yhdessä myös omia luomusuoramyyntihalleja. Miettikää: jauhoja, mysliä, lihaa, munia, siemeniä, maitoa, jogurttia, leipää, leivonnaisia, piiraita, makeisia, mehuja, marjoja, vihanneksia, hedelmiä, teetä, saippuaa, kosmetiikkaa… Tätä kaikkea voitaisiin tuottaa luomutuotantoon keskittyneessä ”luomukunnassa”. Nämä luomutilaryppäät ja tilat itsessään, nehän olisivat nähtävyyksiä!

Tilat voisivat investoida yhteisiin koneisiin ja laitteisiin ja jakaa osaamista keskenään muutenkin. Luomutuotanto kun on kokonaisvaltaisempaa ajattelua, kuin nykyinen tehotuotanto. Erityisen tärkeää klusterien toiminta on ympäristön kannalta myös siitä näkökulmasta, että saadaan säilytettyä maaperän ravinnebalanssi. Tämä menee nyt vähän diipiksi, mutta yritän kirjoittaa selkokielellä, eli: jos tilalla X on vaikkapa lehmiä, niin tilalta X tulee hillittömät vuoret kakkaa. Jos ne on luomulehmiä, tulee hillittömästi luomukakkaa, joka on hyvä asia. Se on kemikaalivapaata kakkaa, joka on erittäin arvokas kasvualusta esimerkiksi viljalle (toisin kuin kotimaisten possujen gmo-rehukakka) ja erittäin kiva asia luonnolle, koska eläimet on ruokittu luomutuotannossa sallituilla rehuilla.

Jos tämän lehmänpaskatilan vieressä – tarpeeksi lähellä – sijaitsee tila Y, joka taas keskittyy viljelemään pellolla – no ihan mitä luomukamaa vaan – niin tila Y voisi heitellä tilan X luomupaskat pellolleen, jolloin viljat saisivat superhyvää ravinnetta kasvaakseen. Ja kiitoksena paskasta, tila Y antaa tietty tilalle X rehua, jota lehmät voivat popsia ja sitten taas kakkia. Get it? Symbioosi.

Nykyään nimittäin erikoistutaan ja se estää symbioosin. Yksi tila ei samaan aikaan tuota sekä lihaa, että viljaa, että munia kuten ennen vanhaan, vaan nykyään ollaan joko kananmunantuottaja tai lihatuottaja jne. Ymmärrät pointin.

Kyse on siitä, että nykymallissa pellon ravinteet eivät palaa pellolle, vaan joutuvat paikasta A paikkaan B, jolloin paikka A jää ravinneköyhäksi ja paikka B taas tursuaa liikaa ravinteita. Se pelloilla kasvanut mikätahansa ”imaisee pellon ravinteet itseensä” ja se, joka viljan syö, kakkii ne ravinteet johonkin. Nykytuotannossa ei toimita kestävästi, koska samoja peltoja viljellään tauotta jatkuvasti, käyttäen keinotekoisia ravintolitkuja, kun sitä luomulehmänpaskaa – tai tavallistakaan – ei ole siinä lähitilalla kätevästi saatavilla.

Toisaalla syntyy hemmetisti ”liikaa” paskaa, eli ravinneylijäämä ja toisaalla taas on koko ajan ravinnealijäämä ja tarvitaan keinolannoitteita. Huh.. Tipuitteko? Jos tilat toimisivat yhdessä, voitaisiin ylläpitää isommat tuotantoyksiköt, eli kilpailla markkinoilla ihan oikeasti ja tuottaa luomuelintarvikkeita isosti ja isoon tarpeeseen, eikä hinnatkaan olisi taivaissa. Jos taas kaikki toimivat itsekseen, ei homma yhtä helposti lähde nousukiitoon, ja nyt puhutaan siis luomusta.

Tulipa muuten mieleeni yhtäkkiä aika kamala skenaario: kotimaisissa sikaloissa, syntyy hemmetisti gmo-rehupaskaa päivittäin. Sioille syötetään siis rehua, jossa on geenimuunneltua soijaa. Minne tämä gmo-rehupaska menee? No hitto melkein toivon, ettei se mene pellolle… Ehkä joku lukija osaa kertoa? Oisko siellä lukijariveissä luomuviljelijöitä tai gmo-sikatilallisia, jotka tietää? Miettikääpä, että possu syö gmo-rehua ja paskoo gmo-kakkaa ja se gmo-kakka ajetaan pellolle ja sitten tavallinen kasvi käyttää gmo-kakkaa ravinteenaan… Hmm…

Nyt mentiin syvälle luomuun, hengitetään välillä ja jatketaan toiste! Tässä vielä ylempien lainausten alkuperäinen lähde: The Rodale Institute: The Organic Green Revolution.

Tämäkin saattaa teitä kiinnostaa:Luomuviljely torjuu ilmastonmuutosta osoittaa Rodale instituutin tutkimus.