Menu

Mustaa, punaista ja hopeaa

Milttonin ekoviikkojen inspaamat postaukset senkun jatkuvat! Tapasin Showroomilla paljon mahtavia tyyppejä, yksi heistä on Eija Savolaisen, jonka perustama No Bad – design syntyy kaikesta mahdollisesta hylätystä materiaalista, enimmäkseen nahasta, vetoketjuista, tölkinavaajista jne.


Yläpuolen koru kotiutui mieheni ranteeseen oitis, ja se on jonkinsortin saavutus se. S on todella tarkka siitä, onko koru ”tekorock” vai ei ja tuomitsee about 99% kaikista vastaan tulevista miesten asusteista. Ja ymmärtäähän sen, suurin osa miehille suunnatuista asusteista ON ihan kamalia.

Eija tekee rannehihnojen lisäksi toki muutakin, esimerkiksi nilkkakoruja:


Ennen kuin kuulin, ettei koru alunperin kuulu kenkään, luulin todellakin kyseessä olevan jotkut Dolce & Gabbanat, mutta kun näin saappaan lähempää, hoksasin korun Eijan tekosiksi. Hyvin tuunatut popot sanoisin!

Milttonilla oli myös Seccon tuunausnurkka, jossa tein itselleni rannekorun fillarin sisärenkaasta ja metallirinkuloista.


Kuluneen viikon aikana olette saaneet Kempparin mittakaavassa jättiannoksen ekomuotia. Sitä on tulossa toki lisää, mutta ensin keskitytään soodapesuasiaan…