Menu

Kapulana rattaissa

Ai hitto että välillä saa hävetä kollegoidensa työtä. Sen lisksi, että YLEssä muutamat keski-ikäiset urpot kantelevat meikäläisen ympäristötyöstä jopa toimitusjohtajaa myöden (jonka määräysten mukaan allekirjoittanut siis työskentelee!) ja tulostelevat meikäläisen henkilökohtaisia sähköposteja hissien seiniin, sen lisäksi näiden urpojen edesottamuksiin törmää jopa Wikipediassa.

Etsin siis tietoa Reilun kaupan pelisäännöistä ja Wikipedia kertoi näin:

”MOT-ohjelman jaksossa ”Kierot banaaanit” annettiin ymmärtää, että Reilun kaupan tuotteiden ylimääräisestä rahasta suurin osa jäisi Reilun kaupan edistämisyhdistykselle. Ohjelmassa myös vierailtiin Reilun kaupan järjestelmässä mukana olevalla tilalla, joka ei noudattanut kaikkia Reilun kaupan sääntöjä. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen mukaan ohjelmassa annettiin virheellistä tietoa yhdistykselle maksettavista osuuksista”.

Tällainen vääristely tekee suurta hallaa eettisten tuotteiden myynnille ja vaikuttaa menekkiin huomattavasti. On tietenkin tärkeää kertoa totuus esimerkiksi tässä tapauksessa, kun Reiluksi itseään väittävä tila ei sitä ole – se on supertärkeää – mutta vääristely oman toimittajaimagon kasvattamiseksi on epäeettistä ja lapsellista. On NIIN noloa, että maamme pahimmat änkyrät ovat saman työnantajan leivissä kuin allekirjoittanut. Hävettää.

Oli pakko jakaa. Jatkakaa 🙂