Menu

Earth Hour-huiputus

Vietin eilisen Earth Hour-tunnin Torni-ravintolan kattobaarissa, koska halusin saada mahdollisimman hyvän käsityksen siitä, miltä ”sammutettu Helsinki” näyttää. Eduskuntatalo, Pasilan Linkkitorni ja Tuomiokirkko pimenivät selkeästi, mutta esimerkiksi Stockmann-tavaratalon osallistuminen oli kyllä hiukan kyseenalainen juttu.

Päivän Hesarissa on katutasosta otettu kuva Stokkan pimennetyistä näyteikkunoista, mutta Tornista tilannetta seuranneet huomasivat kyllä selkeästi, kuinka hetki katutason sammumisen jälkeen, pari kerrosta ylempänä syttyi monta huoneellista – jopa pari kerrosta – valoja. Stockmann ei todellakaan osallistunut Earth Houriin pimentämällä tavarataloaan, vaan tavaratalo pimensi muutaman näyteikkunan ja tykitti pari kerrosta ylempänä huoletta valoa pimeään talviyöhön. Kännykän kamerassa on tästä erittäin havainnollistava foto, jota en valitettavasti saa ulos ennen huomista, mutta näytän se hetsilleen kunhan saan kuvan ladattua koneelle.

Ihmettelin myös Kiasman valoja, sillä ainakin Tornista katsottuna, koko Kiasman edustan valaistus paloi koko tunnin ajan. Myös Forum taisi pimentää ainoastaan näyteikkunat, ainakin Tornin suunnasta katsottuna tunti näytti suhteellisen hyvin valaistulta. Äh.