Muovista asiaa – ja kemikaalia

Luettuani artikkelin aloin kaivella lisätietoa ja sen myötä päätin, että julkaisen itseasiassa ensin tekstin, joka pohjustaa mikroasiaa. Jotenka siis, mikrossa kuumennettaviin muovipakkauksiin palaan tarkemmin omassa blogauksessaan.

Toisin kuin Suomessa, Jenkeissä elintarvikepakkausmuovien pinnasta ruoan sekaan irtoavista kemikaaleista on puhuttu viimeaikoina paljon. Kirjoitin marraskuussa Bisfenoli Asta (BPA) ja kuinka lasinen tuttipullo on vaihtoehto muoviselle. Edellämainitun kemikaalin lisäksi huolta herättävät muovin pehmennysaineina käytetyt ftalaatit. Nämä molemmat, BPA ja ftalaatit imitoivat elimistössä hormonien toimintaa ja kroppa saa siis ”vääriä” signaaleja tai oikeammin sanottuna, signaaleja feikkihormoneilta. ”Feikkihormonit” voivat vaikuttaa kaikkeen ruoansulatuksen toimivuudesta stressinsietokykyyn.

Jenkkilässä valmistajat ovat jo heränneet kuluttajien vaatimuksiin: keväällä 2008 osa tuottajista aloitti BPAn (Bisfenoli A) käytön vaiheittaisen lopettamisen muovituotteissaan ja esimerkiksi leluja myydään nyt mainoslauseilla ”Phthalate free”. Californian, Vermontin ja Washingtonin osalavltiot ovat rajoittaneet ftalaattien käyttöä leluissa. Mitä nämä kemikaalit ovat?

Bisfenoli A (BPA)

Bisfenoli Ata on muoveissa, kaikkialla cd-koteloista silmälasinsankoihin, elintarvikepakkauksiin ja tuttipulloihin. Sitä päätyy jätteiden mukana luontoon ja sitä kautta vesiin ja sitä kautta hanaveteen ja sitä kautta kroppaamme.

BPA kerääntyy luonnon lisäksi kotinurkkien pölyhiukkasiin. Olen muistaakseni maininnut aikaisemmin (en jostain syystä löytänyt blogaustani!) Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin imurien pölypussien sisältöä ja yllätys oli suuri, kun kotiemme nurkkien pölyhiukkasten seasta löytyi kemikaaleja, jotka ovat hormonihäiritsijöitä.

Tutkijat ovat todenneet, että BPAn on mahdollista kuumennettaessa erittyä muoviastiasta ruoan sekaan etenkin jos ruoka on hapokasta (esim. tomaatit) tai rasvaista. Juuri tätä The Good Housekeepingin artikkeli ja lehden teettämä tutkimus käsitteli: lehti testasi 31 elintarvikepakkausta ja tutki, irtoaako niistä kuumennettaessa kemikaaleja ruokaan. Palaan tähän omassa blogauksessaan!

Ftalaatit

Ftalaatit ovat muovinpehmennysaineita ja niitä on kaikkialla suihkuverhoista viinylilevyihin ja auton kojelaudoista sadetakkeihin. Kemikaali pehmentää muovin tai tekee siitä taipuisaa. Ftalaatteja on myös kosmetiikassa, esimerkiksi kynsilakassa (mutta ei luonnonkosmetiikassa!).

Vuonna 2007 The Natonal Toxicology Program at the National Institute of Environmental Health Sciences (sori en lähtenyt suomentamaan) kokosi tutjijaryhmän selvittämään ftalaattien ja BPAn vaikutusta ihmiseen. Tutkimuksen lopputulemana todettiin suppeasti: ”some concern for neural and behavioral effects in fetuses, infants and children at current human exposure”. Pian kuitenkin selvisi, että tutkijaryhmällä olikin teollisuuden kanssa hiukan läheisempi suhde kuin tarpeellista ja niinpä NTPn omat tutkijat pestattiin arvioimaan tehdyn tutkimuksen tuloksia uudelleen. Tämä sekoilu sai Yhdysvalloissa kuluttajat takajaloilleen: miksi tutkimuksen tuloksia yritettiin vääristellä?

No onneksi tutkimustulokset arvioitiin uudelleen. NTPn uudessa tulkinnassa sana ”some” käsittikin yllättäen seuraavan lauseen: ”BPAn vaikutukset eturauhasissa ja munasarjoissa ovat riski sikiöille, vastasyntyneille ja lapsille ja BPA voi aiheuttaa myös ennenaikaista puberteettia tytöillä”. Miettikää! Ensin tutkimustuoksia tulkittiin sanoilla ”some effects” ja sitten todetaan yllämainittua?! Kuluttajille annetaan hyvin ristiriitaista informaatiota. Onko tässä muoveissa yleisesti käytetyssä kemikaalissa jotain josta pitäisi olla huolissaan, vai ei? Saakeli.

Kerron toisen esimerkin BPAsta:

Vuonna 1998 lisääntymistä tutkiva tohtori, biologi Patricia Hunt, silloin Case Western Reserve Universityssä, tutki hiirten munasoluja. Kesken tutkimuksen tapahtui yhtäkkiä jotakin odottamatonta: täysin terveet yksilöt alkoivat kehittää geneettisesti epänormaaleja munasoluja, jotka johtivat keskenmenoihin ja sikiövammoihin. Viikkojen tutkimisen jälkeen saatiin selville, että eräs työntekijöistä oli vahingossa käyttänyt väärää puhdistusainetta siivotessaan hiirten muovikoppeja ja vesisäiliöitä, jonka myötä BPAta joutui hiirten juomaveteen ja elinympäristöön.

Eläinkokeiden osalta voidaan tietty aina todeta, että hiiri on sata kertaa ihmistä pienempi jne. Mutta jos nojataan sellaiseen faktaan – jota kukaan, yksikään tutkija tai laitos ei voi kiistää – että lapsissa on havaittu aikuisia suurimmat kemikaalipitoisuudet, ei liene aiheetonta kysyä: miten kemikaalit päätyvät elimistöihimme ja miksi lasten kehot kuormittuvat aikuisia enemmän?

Sekä BPA, että ftalaatit ovat päätyneet elimistöihimme ja lapsissa niitä on eniten. Mistä ne meihin tulevat? Tohtori Shanna Swan (Center for Reproductive Epidemiology, University of Rochester, Rochester NY) toteaa: ”This is a hidden exposure. Phthalates might come from household dust and food”. Might. Kukaan ei tunnu osaavan sanoa varmaa juuta tai jaata. Se on mielestäni jo yksistään riittävä syy tällaisten aineiden välttelemiseksi, ainakin silloin kun on olemassa vaihtoehto.

Muistatteko kun kerroin, että Tanskassa syntyvyys on jyrkässä laskussa, ja että tanskalaismiesten sperman laatu heikkenee (tutkitusti) koko ajan? BPAn vaikutusta sperman huonoon laatuun on tutkittu ja viitteitä linkistä on saatu. Myös ftalaattien osalta on saatu samankaltaisia tuloksia: vuonna 2006 Harvardin tutkijat testasivat 463 miestä. Ne, joiden virtsassa oli korkea määrä tiettyä ftalaattia, omasivat myös huonomman spermanlaadun. Tanskassa on menty jopa niin pitkälle, että naisia on kehoitettu välttämään tiettyä kosmetiikkaa raskausaikanaan.

Raskausajan kemikaalialtistuksen vaikutuksesta sikiöön on saatu viitteitä muuallakin kuin Tanskassa. Yksi tähän mennessä tehdyistä tärkeimmistä tutkimuksista (2005) tehtiin Yhdysvalloissa, tutkimalla 85 raskaana olevaa naista kolmessa kaupungissa. Testikauapunkeina toimivat Los Angeles, Minneapolis ja Columbia. Tohtori Swanin tutkimuksissa selvisi, että ne naiset, joilla oli korkeimmat ftalaattipitoisuudet, heidän poikalastensa penis ja kivekset olivat pienemmät kuin matalamman ftalaattialtistuksen saaneilla. Myös näiden poikien sukuelinten ja peräaukon väli oli lyhyempi kuin muilla.

Suomeksi tämä tarkoittaa, että nämä poikavauvat olivat jostain syystä demaskulinisoituja (onko tämä edes suomenkielen sana?!) eli heissä oli feminiinejä piirteitä. Näiden pikien tulevaisuudessa on oletettavissa terveysongelmia, eikä vähiten suvun jatkamisen osalta…

En kykene vieläkään jättämään tätä aihetta. Olet ehkä kuullut ilmiöstä, kuinka yhä nuoremmille tytöille kasvaa rinnat? En nyt tarkoita sen sortin aikaista puberteettia, jossa aletaan meikata ja polttaa röökiä tai vetää huumeita 9-vuotiaana (kuten Drew Barrymore…) vaan tarkoitan ihan ehtaa tissien kasvua. Fyysisiä muutoksia. Puerto Ricossa on nimittäin tutkittu ilmiötä, jossa jopa alle 2 vuotiailla on havaittu rintjoen kehittymistä. 8-vuotiailla voi jo olla selvät tissit! Miksi?

Syytä on etsitty nimenomaan hormonihäiritsijä-kemikaaleista. Tohtori Galvez Puerto Ricon Mount Sinai-sairaalasta kertoo, että parhaillaan käynnissä on viiden vuoden pituinen, 1200 tyttöä (nykyään 6-8 vuotiaita) käsittävä tutkimus, jossa selvitetään kemikaalien vaikutusta poikkeuksellisen aikaiseen puberteettin. Jo ennen tutkimuksen loppumista on saatu vahvoja viitteitä siitä, että ne lapset, joilla on erityisen korkeat ftalaattipitoisuudet (jopa 7 x korkeammat kuin muilla) rintojen kehitys alkoi jopa ennen 2 ikävuotta.

En ole mikään kemikaalijeesus, mutta näiden edellämainittujen esimerkkien jälkeen toivon, että olet vähintään kriittinen, kun on kyse muovituotteista ja ruoan säilyttämisestä niissä. Etenkin kun on kyse ruoan kuumentamisesta muovissa. Ftalaatteja ja BPAta on muuallakin, mutta jos edes laitamme ruoan säilöön muovin sijaan keramiikka-astioihin ja jätämme mahdollisimman usein muoviin pakatut elintarvikkeet kauppaan, teemme ehkä itsellemme terveysteon. Tämä on siis vaan ehdotus. Kaikki voivat toki toimia ihan kuten parhaaksi näkevät.

Mainitsemiani kemikaaleja on elinympäristössämme monessa eri paikassa, emmekä voi välttää niitä millään täysin (elämä ilman muovia on todellinen haaste!), mutta fiksuilla valinnoilla takaamme ehkä itsellemme terveemmän tulevaisuuden. Ole siis fiksu ja vältä muovia siellä, missä voit!

Psst… Jos et malta odottaa, että kirjoitan The Good Housekeeping-lehden mikro-muovi-testistä, voit lukea artikkelin täältä.