Lempikengät

Talvikengät ovat kiinnostava ilmiö. Suurin osaikäisistäni taitaa hiihdellä tennareissa kesät talvet. Ainakin pojat tuntuvat tekevän niin. Tytöillä näkyy jalassa ihania kumppareita, nahkasaappaita, ronskeja biker bootseja tai kammo-uggeja. Sitten ovatkin kaikki halpisketjujen talvikengät, joiden myötä jalat kastuvat hiestä vartissa, sitten ne jäätyvät ja lopputulos on pahimmillaan flunssa. On tietty myös liuta mokkasaappaita, jotka eivät kestä Suomen loskatalvia ja monia, monia teko-mitätahansa olevia yhden talven kenkiä, joihin ei kande missään nimessä investoida. Suomen talvessa kestää kaksi materiaalia: kumi ja nahka.

Löysin vuosi sitten Salon superkirpputorilta lapikkaat, joiden myötä käsitykseni talvesta muuttui. Jalat ovat aina kuivat, kuin pumpulissa, eivätkä ne hikoa koskaan, vaikka jalassa olisi kahdet villasukat päällekkäin. Lapikkaani ovat tosi vanhat, mutta edelleen hyvässä kunnossa ja sellaisena aion ne pitää: mehiläisvahalla. Bongailkaa tyypit lapikkaita kun käytte jouluna kotipuolessa ja on mahdollisuus tsekkailla maakuntien kirpputoreja. Siellä ne aarteet asuvat.

Omani maksoivat 20 euroa, joka on näistä aarteista varsin mainio hinta. Eräs ystäväni löysi omansa vuosi sitten samoihin aikoihin Helsingistä, 15 euron hintaan. Lapikkaita valmistaa yhä Töysän kenkätehdas, mutta eivät ne ole yhtä hienoja enää kuin ennen vanhaan… Omissani on ajan patinaa, nuo Töysän uudet näyttävät jotenkin ”epäaidoilta”. Ehkä ne siitä tallomalla paranevat, niin kuin kaikki nahka-asiat ylipäänsä.