Menu

6.12. Lahjaksi elokuvia

Ekolahjojen kärkeä edustavat erilaiset elämykset, esitykset, konsertit ja tapahtumat. Joululahja voi siis olla lahjakortti tai konserttilippu. Joidenkin mielestä lahjakortti voi tuntua tylsältä antaa – ”se on vaan pala paperia” – mutta veikkaan lahjan saajan olevan innoissaan, ainakin minä olisin!

Olen monena vuonna toivonut saavani leffalippuja ”krääsän” sijaan ja viime jouluna tätini antoikin minulle leffalippunipun. Käytin ne kaikki muistaakseni jo ennen uuttavuotta! Erityisesti Finnkino on kunnostautunut lahjalippujen osalta: myynnissä on neljän lipun paketti, joka maksaa vajaan kolmekymppiä. Tosin minusta elokuvissa käyminen on nykyään aika tyyristä hommaa, toisaalta, ehkä pitäisi vaan jo unohtaa ne markat…

Ei tietenkään ole pakko mennä Finnkinolle: elokuvalippuja kannattaa kysellä myös pienistä elokuvateattereista. Työskentelin itse lukioaikana salolaisessa leffateatteri Bio Jännässä ja suosittelenkin teitä käymään vastaavissa, menneen ajan tunnelmaa henkivissä leffateattereissa jos mahdollista. Meininki on aika eri kuin Tennispalatsin helvetinloukussa. Se meteli, roskamäärä ja teinien kokoontumisajot vaan jotenkin ahdistaa ihan hirveästi. 27-vuotias taitaa olla vanhus.

Mitä en etenkään tajua, ovat ne tarjotinsysteemit, joihin porukka ostaa jättimegakokoisia limuannoksia ja popcorn-bokseja, jotka kokonsa puolesta riittäisivät kokonaiselle seurueelle. Ja kun nyt pääsin vauhtiin: mikä ihmeen juttu on se, että ihmiset vastailevat nykyään puhelimiinsa kesken elokuvan?! Todistin itse keskustelua, joka kesti 15 minuuttia, se meni about näin:

”No leffassa… Se on siellä takapenkillä… No se punainen, tai siis viininpunainen, ehkä… On, on, ihan varmasti on… Täh, ai sen kanssa?! SEN kanssa? Ei vittu, ei voi olla, se lehmä! Voi jumalauta, en mä tiedä.. No siinä lattialla, penkin alla, tai siis takana, siinä pelkääjän pikan puolella…”

Isoihin megasaleihin mahtuu kaikenlaista sakkia ja monia käytöstapoja ja siksi ehkä on tunnelmallisempaa mennä pieneen teatteriin, jossa hyvällä tuurilla on vaan muutamia katsojia. Voi ”omia” elokuvan itselleen. Se on parasta!


Kysäise siis lahjalippuja oman paikkakuntasi teattereista – etenkin indie-paikoista! Helsingissä pieniä teattereita on muutamia. Esimerkiksi mainion Kino Engelin sarjalippu on samanhintainen kuin Finnkinon lahjapaketti, mutta neljän lipun sijaan lippuja saa viisi. Rahalle enemmän vastinetta! Andorra edustaa myös indie-saleja, paikan ohjelmiston löydät täältä. Suomen elokuva-arkiston Helsingin tilat ovat Orionissa – ihan mahtava paikka! Tilat henkivät mennyttä maailmaa, kannattaa ehdottomasti tutustua. Sitten on tietenkin Bio Rex, jossa voi niinikään leffojen lisäksi ihailla arkkitehtuuria.

Tampereella toimii ihana elokuvateatteri Niagara. Turun indie-paikoista en tiedä, laittakaa turkulaiset (ja muutkin) vinkkejä postaukseni perään!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!