2.12. Lahjaksi kirkasvalolamppu
Kirjoittanut Noora Shingler
2. joulukuuta 2008 kello 06:22
Voi pimeys. Kuinka voi olla näin pimeää?! Siskoni ilmoitti edellispäivänä, että haluaisi joulupukilta kirkasvalolampun. Veikkaan, että se olisi myös monelle muulle suomalaiselle mieluisa joululahja. Niinpä se onkin kalenterin toinen joululahjavinkki!
Lue blogaukseni kirkasvalosta täältä. Olen tehnyt aiheesta jutun myös Kuningaskuluttajaan.
Kirkasvalolampuista osa on aika rumia, mutta myös design-valaisimia löytyy, kuten esimerkiksi tämä Eero Aarnion Innojokille suunnittelema Origo.
Kirkasvalolamppuja myyvät esimerkiksi Stockmann, osa Instrumentariumeista, valaisinliikkeet ja esimerkiksi Markantalo. Kannattaa kuitenkin varmistua, että ei osta humpuukia, lue siis juttuni ensin!
Edellinen Seuraava