Menu

15.12. Lahjaksi vapaus valita

Lahjakortti esimerkiksi Ruohonjuureen, Punnitse & Säästään, Ekoloon tai omaan paikalliseen luontaistuote-hippitaivaaseen voi olla mainio idea juuri sille ystävälle, jolle nämä paikat ovat vielä ihan tuntemattomia. Meille konkareillekin lahjakortti on hyvä idea, koska mikäpä nyt olisi parempaa kuin ilmaiset ostokset omassa kantispaikassa?! Mutta erityisesti henkilö, joka ei ole jalalaan astunutkaan näihin liikkeisiin, saattaa saada ihan uusia ulottuvuuksia vaikkapa kosmetiikkaan tai ruokaan…

-kuva: Punnitse & Säästä

P&S sekä Ruohonjuuri ovat omia lempikauppojani, joiden valikoimiin kannattaa tutustuttaa kaverit ja sukulaisetkin. P&S myy lähinnä ruoka- ja pesuaineita. Punnitteesta ostan aina pähkinöitä, kuivattuja luomuhedelmiä, teetä, sesam-patukoita, vegaanipestoa jne. Ruohonjuuri taas tarjoaa laajan valikoiman elintarvikkeita, luonnonmukaista kosmetiikkaa, vaatteita, tuoretavaraa, laajan valikoiman teetä, viljatuotteita, kirjallisuutta jne. Ruohis ja PS täydentävät toisiaan mainiosti ja molemmat kaupat – ja monet niiden kaltaiset – kandee tsekata, ihan jo vaikka yleissivistyksen vuoksi.