Menu

Punahilkka in action

Lauantaihuomenta tyypit! Olen ollut loppuviikon niin kiireessä, etten ole ehtinyt vastailla juurikaan kommentteihinne. Onneksi keskustelu sujuu teiltä ilman meikäläistäkin ja esille on tullut taas erilaisia, kiinnostavia näkemyksiä ja mielipiteitä.


Tuntuu, että nykyään ainoat hetket jolloin en tee jotain to do-listan ziljoonasta asiasta, on raitiovaunupysäkillä, sillä olen tällä viikolla myöhästynyt sen kriittisen 30 sekuntia jokaisesta, johon olen yrittänyt ja siksi pysäkeillä on tullut hengailtua. Kuvasin siis joutilaana (miksei vaan voi istua rauhassa?!) uusimman kirppislöytöni, johon rakastuin eilen UFFilla. Menisi ihan salettiin läpi kelle vaan, että ostin sen Beamista tai HKI10stä 80 eurolla. Mutta en, 9 euroa pulitin ja huivipäähine on oi niin lämmin ja ruudullinen! Myös kuvan kengät ovat muuten kirpparilta, niistä blogasinkin alkuvuodesta.


Vaikka oikeasti ilmeeni on harvoin noin tuima, en vaan osaa yksin itseäni kuvatessa hymyillä, itsensä kuvaaminen on lähtökohtaisestin jo niin idootin puuhaa, että silloin kun siihen ryhdyn, minua aidosti hävettää ja nolottaa.

Piipahdin muuten eilen pienessä sympaattisessa liikkeessä nimeltä Goodis, joka myy kotimaista eettistä(kin) designia, postaus seuraa perästä. Tapasin myös ihanan Molla Millsin, joka tekee laukkuja, käsilaukkuja ja päähineitä. Mollastakin kerron lisää myöhemmin. Tänään lupaan myös vihdoin lisätä tänne kuvan kera mainion kasviskookoskeiton, jota S taikoi minulle tiistai-iltana.

S muuten on lievästi ihmeissään, kun herään nykyään tikkana viikonloppuaamuisinkin 8:30, ja kyllä minustakin olisi ihan jees koisia kymppiin, mutta ei nukuta! Ei vaan nukuta yhtään – pärjään entisen 8 tunnin sijaan 7 tunnilla unta aivan mainiosti. Ja hyvä niin, tänä viikonloppuna aloitan taas luomuopinnot ja luettavaa riittää! Onneksi superterveellinen ruokavalioni antaa energiaa enemmän kuin tarpeeksi, en meinaan ole tällä viikolla ehtinyt astangata kuin kerran, josta muuten muistui mieleeni että myös siitä on tulossa postaus. Astanga joogasta.

Nyt ihanaa viikonloppua kaikille, menkää ihmeessä kirppareille, tein aivan mahtavia löytöjä viime sunnuntaina Valtterista ja nyt UFFista: kirppiksille pitää vaan mennä!