Menu

Gmo-tuotteita voi välttää helposti:osta luomua

Monet ovat järkyttyneet Ykkösellä näytetystä Monsanto-dokkarista ja syystä. Nämä faktat ovat itselleni tuttua kauraa – vietin kesän 2007 syventyneenä gmo-asiaan, joka maamme mediassa oli jonkin verran esillä vuosi sitten, ehkä muistatte. Suomalaisille possuille alettiin syöttää gmo-rehua vuonna 2007(osalle jo aikaisemmin!) ja asia uutisoitiin kesken meidän suomalaisten kesälomakauden niin, että se meni mahdollisimman monilta ohi.

Syksyllä 2007 gmo-asiaa puitiin kotimaisessa mediassa, oma juttuni tuli ulos Kuningaskuluttajassa elokuussa 2007. Sen myötä mm. joillakin keskustelupalstoilla oltiin ihmeissään gmo-vastaisesta kannastani, joka kuulemma paistoi lävitse myös eräässä Kuningaskuluttajan studiokeskustelussa. Eikä ihme: en söisi gmo-ruokaa mistään hinnasta. Koen että kyseessä on tieteenala, joka on yhä liian vähän tutkittu eikä seurantatutkmuksia ole tehty tarpeeksi. En ymmärrä kuinka tällaista ruokaa voidaan syöttää muille kuin koe-eläimille, joka sekin kyllä on kyseenalaista, mutta kai pakollista tieteen tekemisen nimissä.

Olen erittäin gmo-skeptinen ja kehoitan siihen kaikkia teitä muitakin. Monsanto-dokkari puhui puolestaan. Geenimuuntelu on kinkkinen juttu, sillä kun saatetaan tulevaisuudessa saada aikaan paljon hyvääkin (ehkä) mutta toistaiseksi sitä ei pitäisi käyttää meihin ihmisiin testimielessä. Tutkimus on kesken! Sen vaikutuksia ei tiedetä varmasti. Etenkin Yhdysvalloissa kansalaiset ovat olleet ihmiskokeen osana jo kymmenen vuotta ja kuten dokumentti eilen kertoi, tuhannet ovat saaneet oireita ja jopa kuolleet.

Geenimuunneltuja tuotteita ei sa myydä Suomessa ilman, että se on tuotteessa mainittu. Joitakin lipsahduksia voi kuitenkin tapahtua, suurimmat riskituotteet Eviran mukaan ovat:

  • elintarvikkeet, joissa maissia, soijaa tai niistä valmistettuja ainesosia
  • kiinalaiset riisivalmisteet, -nuudelit, -tikut
  • USA:lainen pitkäjyväinen riisi
  • pohjoisamerikkalaiset urheilijoiden proteiinijauheet ja välipalapatukat

-lähde: Kuningaskuluttaja / Noora Vanhanen

(Onpas hassua siteerata itseään…) Etenkin suosittelen olemaan tarkka proteiinipatukoiden kanssa. Esimerkiksi Ruohonjuuresta saa luomuproteiinipatukoita, vieläpä eri makuisina ja ovat erittäin hyviä, vaikka oikeasti näyttävät pakatulta ulosteelta. Mutta maku on oikeasti ok: cashew-pähkinää, taatelia jne. Blogaan näistä pian!

Helpoin tapa välttää elintarvikkeiden gmo-jäämiä on yksinkertainen: luomu. Luomutuotteissa ei voi olla gmo-ainesosia. Kunkun juttuni otsikko olikin: Gmo-vapaus tulevaisuuden myyntivaltti? Näen itse luomulla erittäin hyvän tulevaisuuden juuri tuoteturvallisuuden nimissä. Kun ihminen syö luomua, syö hän juuri sitä, miltä ruoka näyttää. Luomutomaatti on tomaatti: tomaattiallergikko ei koske siihen, me muut taas popsimme mieluusti. Gmo-tomaatti sen sijaan saattaa aiheuttaa allergisen reaktion yllättäville henkilöille, vaikkapa kala-allergikoille! Tosin tämän ei ilmeisesti enää pitäisi olla mahdollista, sillä kyseinen gmo-tuote vedettiin markkinoilta. Kampelan kylmänsietogeenin ei pitänyt aiheuttaa tomaattiin sijoitettuna kala-allergikoille reaktiota, mutta hups, tekikin juuri niin.

”Kun vaikkapa kampelan kylmänsietogeeni laitetaan tomaattiin, saattaa se laukaista tomaatin syöjällä kala-allergiareaktion. Gmo-tekniikkaa pidetäänkin epävarmana, sillä geenien siirrossa siirtyy myös ominaisuuksia, joita ei tiedetä. Gmo-ruoasta on kokemuksia vasta vuosikymmenen ajan, ja on vaikea sanoa, mihin uusiin allergioihin ja sairauksiin gmo-ruoat voivat liittyä. Eläinkokeissa koe-eläimille on ilmaantunutt kasvaimia, syöpää tai ne ovat kuolleet. Suurinta osaa tutkimuksesta rahoittaa teollisuus itse. Kriitikot myös kyseenalaistavat ruoantuotannon valumisen muutaman jättifirman käsiin”.

-lähde:Kuningaskuluttaja / Noora Vanhanen

Miten voimme päästä enää minkää allergioiden jäljille, jos tomaatissa voi olla kalaa, perunassa pähkinää ja omenassa maissia? Nämä ovat siis teoreettisia esimerkkejä, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Gmo hämärtää syy-seuraus-suhteita entisestään ja vaikutukset kohdistuvat meihin kaikkiin.

Suomessa ei luojan kiitos ole vielä suurtakaan riskiä popsia gmo-ruokaa ja toivotaan, että lainsädäntö pitää siitä huolen myös tulevaisuudessa. Kuitenkin kannattaa muistaa, että mikäli laitat suuhusi suomalaista possua, syöt eläintä, joka on ruokittu gmo-rehulla. Muista se ja puntaroi, haluatko oikeasti tehdä niin. Possumme syövät gmo-rehua, kakkivat pelloillemme gmo-rehukakkaa ja me ihmiset syömme gmo-rehulla ruokittua lihaa – ja se on ihan laillista. Aika huolestuttava suunta.

On ehdottomasti paljolti kuluttajien käsissä, mitä lihaa kauppamme notkuvat. Valitettavasti tilanne ei siitä muutu vaikka me Kemikaalicocktailin lukijat gmo-rehulihan oston lopettaisimmekin (tehkää silti kaikki voitavanne!), aikaan pitäisi saada isojen massojen liikuttelu ja kansanliike. Mielestäni iso rooli onkin medialla ja meillä toimittajilla, jotenka te Kempparia lukevat toimittajat: herättäkää keskustelua ja olkaa rohkeita!

Lisää gmo-tietoa löytyy seuraavilta sivuilta:
Evira
GMO-vapaa Suomi
Kansalaisten Bioturvayhdistys
Greenpeace
Wikipedia
Bioteknologia Info
Elintarviketeollisuusliitto