Lihaa syövä ei-lihan syöjä

Kesä on ehdottomasti roskalihasesonki. En yleensä vieraile kaupan eines- tai liha-altailla, mutta kesäisin käyn kurkkaamassa, mitä ihmeellisyyksiä ihmiset vetelevät ruokana sisuksiinsa. Hyi s****na. Muistan aina kouriintuntuvasti, miksi grillaan kasvisvartaita ja luomulihaa.

Valitettavasti omat vanhempanikin erehtyvät ostamaan kaikenmaailman uutuus-lihatuotteita siinä missä moni muu. Minulle tarjottiin alkukesästä kotikäynnillä makkarapihviä. Varmaan arvaatte söinkö (itseasiassa kun luet tekstin loppuun saatat arvella, että söin, mutta ei, en syönyt). Makkarapihvi on yksinkertaisesti siis samaa kamaa kuin makkara, mutta huomattavasti halkaisijaltaan isopmpaa tavaraa ja sitä myydään paksuina siivuina, eli pihveinä. Tosi kätevää.

Minulle ei varsinaisesti ole mikään mysteeri miksi täysin fiksut ihmiset syövät makkaraa, jauhelihaa tai hampurilaisia. Hinnan ja maun takia ja koska on nälkä. Väittäisin tosin, että kyse ei niinkään ole herkullisesta mausta, vaan siitä että makuun on totuttu. Jos kuka tahansa olisi koko elämänsä syönyt pelkästään tuoretta, aitoa, ei-tehotuotettua lihaa ja sen jälkeen pitäisi maistaa makkarapihviä, veikkaan, että makkarapihvi jäisi kesken. Toisaalta kyse on myös tietämättömyydestä ja siitä, että eettisyys ei vieläkään paina vaakakupissa mitään hintaan verrattuna.

Olet mitä syöt-slogan on supertylsä, mutta erittäin paikkansapitävä. Ruokailutottumukset määrittelevät ihmistä yhtä paljon kuin auto tai vaatteet. Lisäksi se todellakin vaikuttaa kroppaasi, ihoon, hiuksiin, kynsiin, mielialaan – ruoka ja terveys kulkevat aikalailla käsi kädessä. Ruokailutottumukset eivät kerro ihmisestä koko totuutta, kuten ei mikään muukaan yksittäinen visuaalinen seikka, mutta kyllä se jotain paljastaa. Luonnollisesti allergiat ovat asia erikseen. ystäväpiirissäni on henkilöitä, jotka esimerkiksi eivät voi syödä juuri mitään tuoreita vihanneksia ja hedelmiä.

Aina toisinaan tutut ihmettelevät ”ai syötkö sä lihaa?” koska tavallisesti en näin tee. Syön mieluusti riistaa, lammasta (jota ei voi tehotuottaa) tai luomulihaa. Sen sijaan jauhelihaa, kanaa, possua, nautaa tai eineshöttöä en yleensä suuhuni laita, koska en koe olevani sen arvoinen. Kukaan ei ole. Me kaikki ja myös jokainen meidän ruoaksemme kidutettu eläin on paljon arvokkaampi.

Olen kasvanut lihansyöjänä ja lihan maku on pääosin mielestäni ihan miellyttävä. Elimistöni on tottunut sulattamaan lihaa, eikä lihamateriaali itsessään ole minulle siis ongelma. Kroppani sulattaa lihan, mutta pääni ei. On kuitenkin poikkeustilanteita. Esimerkiksi viime viikolla ollessani remonttiapuna, minulle tarjottiin possun grillikylkeä, jota epäröin ensin maistaa, mutta söinpähän sitten. Yleensä possunliha maistuu suussani ällöttävältä, mutta nyt se oli ihan hyvää. Mielestäni ei ole tekopyhää olla ostamatta lihaa ja kuitenkin syödä sitä toisinaan tarjottaessa. Se eläin on jo tapettu ja myyty, syö Noora Vanhanen sitä tai ei. Tekopyhempää on pitää yllä kulissia täydestä lihattomuudesta ja sitten vetää kotona salassa jauhelihapizzaa.

Kun joku on valmistanut ruokaa ja se on edessäni olemassa, enkä mitenkään ole ollut vaikuttamassa sen ostotapahtumaan, voin hyvin maistaa ruoka-aineita, joita ehkä en itse ostaisi. Tärkeintä itselleni on, että en tue lompakollani teholihateollisuutta. Loppuviimein se, kannattaako kauppiaan myydä tuotetta x vai ei, on se millä on väliä. Jos emme maksa makkarapihveistä, ei niitä kannata valmistaa. Tietenkin myös oma terveys on tärkeää: en halua lihan kasvuhormoneja itseeni. Teen mielummin töitä oman lihasmassani eteen kuin popsin antibiootteja ruoan mukana.

Remonttiesimerkin lisäksi mieleeni tulee toinenkin poikkeus. Seurustelin aikanaan aktivistin kanssa, joka ei luonnollisesti lihaan juurikaan koskenut. Hän kuitenkin söi lentokoneessa nautaa, koska olimme unohtaneet ilmoittaa kasvistoiveistamme ja kun ruoka tuotiin eteen, olisi siitä kieltäytyminen tarkoittanut sen menevän koskemattomana jätteeksi. Kyse ei ole pelkästään tai välttämättä laisinkaan mausta, vaan aatteesta ja siitä, mikä on oikein. Eläinten rääkkääminen meidän ravinnoksemme ei ole oikeutettua ja on ihmeellistä, kuinka monet sivuttavat tämän seikan täysin, saadakseen lauantai-illan pizzansa päälle herkullista jauhelihaa, joka sitäpaitsi on pääasiassa teurasjätettä.

Kerran talvella dyykkasimme lähikaupan roskiksesta kanaa ja valmistimme sen, ehkä todistaaksemme itsellemme, että yhteiskunta on perseestä, kun kelpoa ruokaa heitetään pois ja osittain seikkailunhalusta. Onhan se nyt jännää avata roskiksen kansi ja löytää ruokaa ilmaiseksi! Siitä tulee vähän sama fiilis kuin kirpparilla: aarteita! Mutta ei se kana ei maistunut yhtään sen paremmalta kuin mikään muukaan kana, itseasiassa se ei ollut hyvää. Ei siis pilaantunutta, mutta ei erityisen makoisaakaan. Ruoan poisheittäminen on silti kummallinen ilmiö, mutta palataan siihen myöhemmin…

Kasvis-/kalansyöjän voi olla hankalahkoa elää taloudessa, jossa partneri on lihansyöjä. Olen onnekkaasti parisuhteessa miehen kanssa, joka on jo lapsuudessa tottunut kasvis- ja kalaruokaan. Lihattomuus on meille siis suhteellisen luontainen tapa elää. Itse olen totutellut siihen vasta viimeisen neljän vuoden aikana. Oikeastaan totutellut on väärä sana, sillä ei lihattomuus totuttelua varsinaisesti vaadi. Se vaatii vaan uusia valintoja kauppareissulla ja on todella helppoa. Kunhan vaan viitsii vähän ajatella.

Tehotuotettu liha ei maistu minulle siis eettisistä syistä ja koska valinnanvaraa on, en näe asiasasa ongelmaa. Kanaa en ole ostanut vuosiin, mutta jos esimerkiksi illalliskutsuilla isäntä on sitä valmistanut, en ole yleensä kieltäytynyt. Kanan maku on mielestäni herkullinen, mutta koen eettisyyden painavan kaupan tiskillä enemmän. Sitäpaitsi, itse marinoidut vihannekset ja kala ovan niin isoa herkkua, että kuka kaippaa makkarapihvejä?

Vaikken itse vegaani ole, niin teistä moni taitaa olla ja usea sitä harkita. Vinkkejä kasvisruokavalion aloittamiseen löytyy esimerkiksi Vegaaniliiton sivuilta.