Oodi ruisleivälle
Rakastan ruisleipää! Syön vehnäleipää aniharvoin, mutta ruipparia ehkä kerran, pari viikossa. Yleensä herkuttelen suosikillani, Salosen ruis-vesi-suola – ruipparilla, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Salosen leipä on juuri oikeaoppista: päältä kovaa ja rapsakkaa ja sisältä pehmeää ja täydellistä. Kaupassa kannattaa olla tarkkana, sillä melkein kaikissa ruisleivissä on vehnää ja hiivaa. Salosessa ei ole ”turhaa huttua”, mutta makua senkin edestä!
On harvoja asioita, jotka ”vievät kielen takapuoleen” (mummoni sanonta) kuten tuore, kovakuorinen ruisleipä ja nokare voita. Ja siis tarkoitan nomenomanaan voita, ei mitään kevytlevitescheisseja siihen leivän pintaan!
-kuva: Samsara
Kun ruisleipä on vähemmän tuoreessa jamassa ja jo hiukan kovettunut, voit tehdä ”alaleilat” eli paahtaa ruipparin ja päällystää sen avocadolla, tomaatilla ja ripauksella Herbamarea – sanoinkuvaamattoman hyvää! Kannattaa myös tsekata reseptini Noora´s incredibly healthy snägärinkorvike, joka niinikään perustuu tähän leivistä parhaimpaan, ruippariin.
Olotilassa on muuten parhaillaan monta ruisleipäaihetta, esimerkiksi vinkki, miten tehdä taikinajuuri ruisjauhoista ja omenasta.
Psst… Jos haluat vaihtaa vehnäleipäsi johonkin terveellisempään, lue postaukseni Leipä ja sen korvikkeet!