Oman elämänsä johtaja

Tämä teksti on omistettu ystävälleni, joka kyllä hoksaa sen tekstini lukiessaan. Hänen tapauksensa on pakko jakaa teille, sillä se suorastaan tihkuu inspiraatiota, tavallaan.

Tämä ystäväni — kutsutaan häntä vaikka ”Lotaksi” — on työpaikassa, joka ei vastaa sitä, mikä häntä eniten kiinnostaa tai mihin hänet on koulutettu. Hän tekee nykyistä työtään siksi, että kokee lojaaliutta tätä firmaa kohtaan, mutta tekemänsä työ ei varsinaisesti kiinnosta. Hän on superhyvä ihan muissa jutuissa ja hiljattain hänelle tarjottiin loistavaa paikkaa hänen oman alansa hommiin liittyen. Ja itse asiassa toistakin työtä omaan alaan liittyen tarjottiin, mutta Lotta puri hammasta ja kieltäytyi molemmista, kun ei kehtaa irtisanoutua nykyisestä työstään. Hän ajattelee, että hänen täytyy hoitaa työnsä siihen pisteeseen, että voi lähteä niin, ettei kukaan suutu. Sillä välin kun hän kieltäytyy näistä oman alansa unelmajutuista, saa joku toinen ne. Lotta on niin superpätevä, että todennäköisesti hän hoitaisi duunit paljon tehokkaammin, paremmin ja näkemyksellisemmin kuin moni muu. Silti hän sanoo ei ja on siitä onneton.

Miettikää nyt mikä tilanne, ei mitään järkeä! Miksi me ihmiset koemme jotain ihmeen lojaaliutta työnantajille jotka kyllä potkaisevat meidät veke heti kun on tarvis. Monia vielä röyhkeästi roikotellaan useilla määräaikaisilla soppareilla media-alan hommissa, vaikka määräaikaisuuteen pitäisi aina olla pätevä peruste (minullakin on ollut laittomia työsopimuksia). Meihin suomalaisiin on valettu joku outo epäonnistumisen ja epävarmuuden siemen, joka pitää meitä hommissa, joissa emme oikeastaan ole niin onnellisia.

Hyvä Lotta ja muut kiltit työntekijät: sillä aikaa kun te lykkäätte itsenne toteuttamista ja odotatte oikeaa hetkeä, porhaltaa moni ohitsenne ja alkaa tehdä sitä, missä te voisitte olla paljon parempia.

Jos sinulla on unelma, taito tai viso, hitto ala toteuttaa sitä! Mikset alkaisi? Eräs ystäväni kertoi eilen, että firmansa talous on 3000 euroa miinuksella, toinen on aika varma, että pian tulee kenkää kun firman yt:t alkavat ja kolmas on ottanut kultaisen kädenpuristuksen jo kahdesti lyhyen ajan sisällä eri firmoista, koska on ajatellut pärjäävänsä kuitenkin jotenkin ja löytävänsä jotain uutta. Ei se maailma siihen kaadu. Viimeksi mainittu muuten löysi hiljattain oman unelmatyönsä ja eräs pankista luonnonkosmetiikka-alalle loikannut on varmasti onnellisimpia ihmisiä joita tiedän. Niin ja eräs istuu täällä ruudun toisella puolella miettien, ettei ole tienannut tällä viikolla euroakaan. Mutta että on saanut tehdä sitä, mikä eniten kiinnostaa.

Oman elämänsä johtaja. Paras duuni!

Ylessä työskennellessäni ajattelin, että en koskaan, ikinä, mistään hinnasta ala yrittäjäksi. Sitten vaan tajusin ympäristökoordinaattorin duunia tehdessä, että kirjoitan kaikki illat juttuja blogiini ja haluan olla taas toimittaja. Yhtäkkiä syntyi kirja ja Uusi Musta, jolta kuitenkin valitettavasti loppuivat rahat  ja niin minä olinkin yrittäjä. Mutta sentään tiesin mitä haluan tehdä. Tyylivarkaat-ohjelmassa olin aivan fiiliksissä, kun pääsin taas tekemään telkkaria, mutta tajusin projektin yhteydessä vahvasti sen, mikä on oma alueeni ja minkä parissa minä haluan mieluiten olla. Rakastan olla ruudussa ja kamera on mulle hyvä kaveri, mutta vastedes näette minut kyllä vain oman kenttäni aiheiden parissa. Jos puhun muodista, on sen oltava eettistä ja ekologista. Jos puhun ruoasta, se ei ole tehotuotettua. Jos puhun kosmetiikasta, on se luonnonkosmetiikkaa ja jos käsittelen designia, on se niinikään kestävästi tuotettua. Voisin aivan varmasti olla pätevä juontaja vaikka Big Brotheriin — nyt millään tavalla väheksymättä heitä, jotka sitä tekevät — mutta jos joutuisin tilanteeseen, missä joudun Big Brotheriin sitouduttuani kieltäytymään vaikka uuden, arkiympäristön kemikaaleja käsittelevän ohjelman teosta, olisin aivan hajalla. Ihan kuin tuhlaisi itseään paikalla junnaavassa parisuhteessa samalla kun ohi saattaa mennä elämän tosirakkaus. Jos on sinkku, voi tarttua niihin potentiaalisiin tyyppeihin ja ehkä löytää onnen, mutta jos roikkuu huonossa parisuhteessa elämäänsä voivotellen, ei ehkä koskaan tule onnelliseksi. Tyytyy vaan osaansa.

Olen koonnut perävaloja ja hitsannut tehtaassa, ollut päiväkodissa, ravintolassa, leffateatterin kassalla, myyntikonsulenttina, vaatekaupan myyjänä ja alusvaatekaupassa töissä ennen kuin aloin saada vihiä siitä, mikä minua kiinnostaa. Sitten tuli onnenkantamoinen, joka johti tieni Kuningaskuluttajan toimitukseen. Olen ohjelmalle velkaa kaiken siitä, mitä nykyään osaan ja teen.

Tyylivarkaat ei enää jatku ja olen hakenut muutamia töitä, vähän huvikseni. Olen nimittäin päättänyt panostaa blogiini, mutta kyllähän sitä siinä sivussa jotain voisi tehdä — ja niinhän mä koko ajan teenkin kaikenlaista. Mutta kerrottakoon kuitenkin tämä: hain keväällä Trendin päätoimittajaksi. Pääsin viimeisen kolmen finalistin joukkoon, prosessi kesti kuukausia. Hain, koska minua vähän kaveripiiristä usutettiin ja ajattelin, että olisi mahtavaa kokeilla, kuinka lehti voisi olla samalla muotilehti JA kestävää ja eettistä ajattelua edistävä foorumi. Olisin päätoimittajan mullistanut Suomen lehtiscenen täysin! Aloin kuitenkin olla todella kuumilla kivillä kun tajusin, että saatan oikeasti tulla valituksi. Ehkä oli hyvä etten saanut paikkaa, koska kyllähän siinä olisi oltu Lorealin kanssa bestiksiä sen jälkeen. Mitä tekin olisitte ajatelleet? Vaikka kuinka olisin yrittänyt hakea lehdelle uusia mainostajia, tuskinpa sitä ilman Lorskua olisi koskaan tehty. Mehustelin kyllä ajatuksella, että olisin voinut sanoa kosmetiikkajätille ”sori, toi Sitra on ostanu kaikki meidän mainospaikat, niin ja Dr. Hauschka ja Madara.” Mutta utopiaahan se olisi kai ollut. Tajusin prosessin aikana kylläkin, että olisin hiton  hyvä päätoimittaja! Ehkä joskus…

Hain toistakin paikkaa ja pääsin koekuvauksiin, mutta tajusin heti kameroiden käydessä, että en ole nyt tekemässä sitä, missä olen paras. Olen nyt sen verran selvillä siitä mikä on oma juttuni, että en lähde mihinkään, mikä ei tunnu oikealta.

Onnellinen. Kuva: Nata / White trash disease

Rakas Lotta: sinä tiedät missä olet hyvä, mitä sinä haluat mieluiten tehdä ja tiedät myös sen, että sinulle tarjotaan oman osaamisalueesi töitä toistuvasti juuri nyt. Tartu tähän elämäsi tilaisuuteen äläkä päästä muita tekemään sitä, missä sinä voisit loistaa.

On selvää, että monet meistä tekevät päivätöikseen jotain sellaista, mikä antaa vain leivän ja sitten itseään voi toteuttaa vapaa-ajallaan, mutta toisilla on selvä visio siitä, mikä olisi itselle se paras juttu ja silloin kannattaa vaan laittaa silmät kiinni ja loikata. Ilmassa on hetken aikaa ja se ehkä pelottaa, mutta sitten ne jalkaterät tömähtää maahan ja homma alkaa rullata.

Sori nyt tällainen YOU CAN DO IT -meininki (mua vähän ärsyttää tällaiset yltiöonnellisuutta tursuavat avautumisblogaukset, mutta kerrankos sitä… Sori Katja, tiedän että sua oksettaa), mutta kun oli pakko. Lotan vuoksi. Jännityksellä odotan, mitä ystäväni tekee. Kerron sitten teillekin — jos saan luvan.