Hyvää ruokaa Barcelonassa
Söin Barcelonassa mitä herkullisempia ruoka-annoksia. Mietin reissussa paljon ruokailukulttuuria niin ruoan itsensä osalta kuin sen ympärillä tapahtuvat sosiaalisen pöhinän näkökulmasta. Suomalaiset voisivat ehkä oppia jotakin espanjalaisten ruoasta stressaamattomuudesta ja annoskoosta, eikä minua haittaisi ollenkaan, jos meilläkin tarjoilijat puhuttelisivat lastani samaan tapaan kuin espanjalaiskollegansa. Siitä lisää kohta.
Aluksi on pakko ihmetellä espanjalaista aamupalaa: kahvia ja croissanttia tai muuta vehnähöttöstä. Ahdistavaa. Selitys tälle lienee se, että illallinen syödään myöhään (aikaisintaan kahdeksan aikoihin), eikä aamulla siksi ole nälkä. Ymmärtäähän sen. Barcelonassa ei ole myöskään Berliinin kaltaista aamiaiskulttuuria, jonka vuoksi teimme aamuisin ruoan kämpällä (vuokrasimme asunnon Airbnb:n kautta, suosittelen).
Lounailla söimme paellaa, tuoreita mereneläviä, salaatteja, gazpachoa… Muutamaa hutia lukuun ottamatta ruoka oli aina hyvää. Opin seuraavan: Espanjassa — tai ainakin Kataloniassa — ravintoloissa on aina oltava huokea lounasmenu, mutta sitä ei tyrkytetä turisteille (tietenkään). Kannattaa siis aina kysyä kalliimmassakin paikassa lounaslistan perään. Lounasannosten hinnat ovat noin kympin luokkaa.
Ruokaorientoituneita kun olemme, testasimme muutamia ennalta korvamerkittyjä ravintoloita. Ehdottoman lämmin suositus on annettava asuntomme naapurissa sijaitsevan , El Bornin kaupunginosan kauppahallin Santa Caterina-ravintolalle.
Santa Caterinan mustekala-parsa -annos.
Kävimme ravintolassa kahdesti, 8 annoksesta 7 oli mainioita. Tuorepuristettu porkkana-omena-minttumehu oli taivaallista ja guacamole-hummus-baba ganoush -tahnasetti suussasulava makucocktail. Paikan menua piti tulkita hauskasti.
Vaakarivillä vaihtoehtoina ovat kasvis, riisiruoat, pasta, liha, merenelävät ja munapohjaiset ruoat. Niistä valitaan itseä miellyttävin sarake ja pystysarakkeesta napataan joku seuraavista lokeroista: kasvis, välimerellinen, aasialainen tai hiiliuunissa valmistettu annos.
Santa Caterina on megasuosittu ja paikka oli molempina iltoina täynnä. Sinne jonotetaan. Koitimme ekalla kerralla kahden hengen voimin sisään varaamaan neljälle paikkaa, mutta tarjoilija kertoi, että kaikkien ruokailijoiden on oltava paikalla pöytään saateltaessa. Paikkoja ei varata. Että tarkkaa on, mutta suosittelen. Kuulemma kaupungin muiden ravintoloiden kokitkin käyvät Santa Caterinassa.
Cañata´n gazpacho wasabijäätelönokareen kera!
Siinä missä Santa Caterinassa on vähän meluisaa ja kova vilinä, on Cañata toista maata. Tunnelmaa kuvaa mielestäni parhaiten New York, Frank Sinatra ja 30-luku. Paikka on kuulemma klassikko ja sitä suositeltiin meille kahden eri henkilön toimesta. Uskomatonta on se, että paikka on aivan turistisen La Ramblan kupeessa, mutta tänne ei ihan kuka tahansa eksy. Paikka on ulkoapäin vaatimaton, mutta sisään astuessa aukeaa aivan uusi maailma. Tarjoilijoilla on valkoiset takit ja tuntuu kuin olisi hypännyt ajassa menneeseen maailmaan. Taisimme olla ainoita turisteja paikassa.
Menimme ravintolaan suoraan rannalta ja tajusin jo ovella, että nyt on aika fiini mesta. Vetäisin silkkihuivin harteille, otin Islan lippiksen päästä ja siistin hiuksensa ja olin olevinani tyylikäs, sillä sisällä istui kauluspaitajengiä ja arvovaltaisen näköisiä ruokailijoita. Vaikka tunnelma oli arvokas, oli palvelu välitöntä ja tarjoilijat leikkivät Islan kanssa kovasti. Myös muut asiakkaat kutittelivat tyttöä ja puhuttelivat häntä — tähän törmäsimme monessa paikassa.
Tähän väliin on pakko ottaa esille Suomen lapsia vihaava ravintolakulttuuri. Sitä se nimittäin on. Ellei ihan julkista vihaa, niin ainakin piiloärsyyntymistä havaitsee usein lapsen kanssa ulkona ruokaillessa. Eikä ainoastaan ravintolan henkilökunnan vaan myös muiden asiakkaiden toimesta.
Suomessa jos haluaa syödä hyvin ja ottaa mukaan 2-vuotiaan, ovat vaihtoehdot vähissä. Toki lapsen voi teoriassa ottaa mukaan mihin vain, mutta käytännössä on monia asioita, jotka vaikuttavat perheen viihtymiseen ravintolassa. Olennaisin asia on ravintolan suhtautuminen lapsiin. Huomasin reissussa, että pyytelin aina anteeksi lapsemme läsnäoloa. Nolotti jälkeenpäin, mutta olen vaan tottunut siihen, että lapsi ravintolassa on jotenkin hankala asia — vaikka siis otamme Islaa Suomessakin mukaan kaikkialle.
Espanjassa suhtautuminen skideihin tuli ilmi eräällä hyvin konkreettisella tavalla: kun nelihenkinen seurueemme (3 aikuista 1 lapsi) sai pöydän, otettiin aina pöydästä yksi tuoli pois, tilalle tuotiin lastenistuin. Islaa ei laitettu pöydän päähän ylimääräisenä kuten Suomessa on tapana, vaan lapsi oli yksi seurueen jäsen siinä missä muutkin. Kun ovella kysyttiin montako ruokailijaa on tulossa, sanoin aina ”kolme aikuista ja yksi lapsi”, johon tarjoilijat totesivat ”neljä henkeä siis”. Suomessa 2-vuotias on puolikas semi-ihminen, Espanjassa ruokailija siinä missä muutkin.
Lapsiystävällisyys korostui kaikkialla: trendivaatekaupassa nuori myyjäpoika ei ollut moksiskaan kun tarvitsimme yhtäkkiä lapselle vessaa. 2-vuotias kun ilmoittaa pöntön tarpeesta aika lyhyellä varoitusajalla. Urheilukaupassa nuoret mimmit viihdyttivät Islaa, kun Samin kanssa kokeilimme tennareita. Lapsen kanssa on Barcelonassa ihanaa!
Palataan silti vielä ruokaan.
Söimme paljon tuoretta kalaa ja äyriäisiä ja mietin, että ehkä asia on niin kuin joku teistä FB:n puolella kommentoikin:
”Siellä [Espanjassa] syödään vähemmän eineksiä ja prosessoitua ruokaa. Suomalaisten ja muiden länsimaalaisten liikalihavuus liittyy taatusti einesten ja erilaisten kemikaalipommien liikakulutukseen”.
Tuntui nimittäin, että ruokakaupoissa oli kyllä paljon vehnähöttöä, mutta eineksiä vähemmän kuin täällä. Ja leivät ovat tuoreita, niin kuin Euroopassa monessa paikassa muuallakin, eivät muovitettuja ”ikuisuusleipiä” niin kuin meillä. Espanjalainen ruokailu on paljon muuta kuin suomalainen vastaava, siihen liittyy isolla joukolla keskustelua ja ajanviettoa, ja usein itse tehty ruoka tai ravintolassa nautittu ateria. Kertokaa jos olen väärässä, mutta vaikutti, että eineskulttuuri oli erilainen kuin meillä — ja ruokakulttuuri ylipäänsä. Suomessa itse asiassa on vain se ruoka. Kulttuuri on sitten jotain muuta.
Kiinnitin huomiota myös annoskokoihin. Minusta ne olivat sopivia, mutta yleensä Suomessa saa isompia — turhan isoja annoksia.
Vielä on mainittava aivan mah-ta-va ravintola El Bornissa: Salero.
Kuvaa ruoasta ei ole, mutta fuusiokeittön aasialaispainotteiset annokset olivat parasta hetkeen. Pahus kun ei ole kuvaa! Nautimme aivan mielettömän hyvää wakame-pinaatti -salaattia ja tahnoja, joita en enää edes muista tarkalleen… Mutta ehdottomasti reissun paras ravintola. Kannattaa varata pöytä.
Innostuin Barcelonassa parista asiasta: gazpacho. Olenkin valmistanut tätä ihanaa keittoa joitakin kertoja ja laittanut blogiin raakagazpachon reseptin. Se tosin kalpenee niiden herkkukeittojen kanssa, joita sain matkalla… Maistoin neljän eri ravintolan gazpachoa, tuo ylempänä blogauksessa näkyvä wasabijäätelönokareella varusteltu versio oli parasta. On ihan pakko alkaa testata tämän kesään sopivan keiton valmistamista itse. Toinen asia, jolle aion omistautua on tahnojen valmistus. Teen usein hummusta, mutta siihen se jää. Ei jää enää! Palaan asiaan, lupaan.
Vielä on pakko mainita Nostrum-nimisestä ketjusta, johon törmäsin Vic´n kaupungissa. Take away -annoksia vähän fiksummin. Esimerkiksi kuvassa on pinaatti…noh, asia. Myös munakkaita sai mukaan ja höyrytettyjä kasviksia ja kalaa jne. Pakkauksettosin olisivat voineet olla pahvisia. Mutta noin muuten, tällaista kaipaisin Suomeen kipeästi. Terveellisiä eineksiä. Parasta olivat hinnat: kaikki 1-3 € kpl. Morjes.
Ja hei: kaikissa blogauksen paikoissa sai gluteenitonta ja maidotonta ruokaa sen kummemmitta kikkailuitta. Saloerossa oli jopa gluteenittomia jälkkäreitä — useampi! Hankalaa oli ainoastaan varmistaa, että annoksessa ei ole lehmänmaitoa tai vehnää, koska tarjoilijat eivät usein ymmärrä ”no wheat, no cors milk” läppää, mutta usein listoilla on annoksia, joista kyllä osaa päätellä aika pitkälle, onko edellämainittuja käytetty.
Huomenna aloitan gazpachon valmistusoperaation, voisin vaikka tehdä pitkästä aikaa videoblogauksen aiheesta. Omat gazpacho-reseptit saa heittää kommenttiosioon!