Ratkaisu selittämättömiin vatsavaivoihin

Tämä blogaukseni on kirjoitettu 1.8.2008 ja se on  yksi tämän blogin perustamissyistä. Omistan sen uudestaan kaikille teille, jotka olette kirjani luettuanne ilmoittaneet itsestänne ja saaneet vatsan kuntoon. Mahtavaa! Omistan tekstin kuitenkin ennen kaikkea teille, jotka yhä etsitte balanssia sopivan ruokavalion löytämiseksi. Ehkä tämä blogaus tai kirjani auttaa siinä!

Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman blogauksensa, ja siitä tulee pitkä. Tämä postaus on syy siihen, miksi alunperin olen kiinnostunut ravinnosta ja etenkin lisäaineista ja E-koodeista.

Omat selittämättömät vatsavaivani alkoivat vuonna 2002 opiskellessani Tampereella. Kuten monilla naisilla nykyään, kyse oli yksinkertaisesti siitä, että vatsani turposti toisinaan niin suureksi, että tein kerran jopa raskaustestin! Se kertonee vatsan koosta ja siitä, kuinka pihalla olin ongelmastani. Oloni oli todella inhottava, kun vatsa murisi, kiersi ja turposi – välillä en meinannut saada farkkuja kiinni.

En osannut yhdistää turpoamista yhtään mihinkään, joten hankkiuduin lääkäriin. Luonnollisesti ensimmäiset epäilyt kohdistuivat viljoihin ja minulta testattiin keliakia: ei keliakiaa. Seuraavaksi testattiin maito: ei laktoosi-intoleranssia. Laktoosin olen tosin huomannut itselleni sopimattomaksi jo yläasteella, enkä ole maitoa sen jälkeen juonut. Siitä huolimatta minulla ei ole diagnosoitu laktoosi-intoleranssia tai maidon proteiiniallergiaa (jos tuo nyt on sille oikea nimitys). Kyseessä ei moninisten testien jälkeen ollut juuri mitään, mitä nyt kärsin lievästä heinänuhasta.

Juoksin koululääkärin kautta vastaanotoilla vuodet 2002-2004, mutta mitään ei saatu selville. Minulle todettiin yksinkertaisesi (kuten melko varmasti monelle teistäkin on sanottu) ”Sulla on ärtynyt suoli ja se reagoi etenkin stressiin. Sun pitää ottaa vähän rauhallisemmin.” Jos yksikin lääkäri vielä kehtaa väittää minulle vastaavaa, pyydän ne oikeasti todistamaan väitteensä. Diagnoosi nimittäin ei voisi olla enemmän väärässä! On totta, että olen hektinen tyyppi ja aina menossa ja teen sataa asiaa kerralla, mutta niin teen yhä tänäänkin ja vatsani on hallinnassa!

Syksyllä 2003 aloitin astangajoogan, joka auttoi vatsaongelmiani lievästi, silloin pääsin jyvälle siitä, että liikunta auttaa vatsanväänteisiin. Aloin joogata lähes päivittäin. Keväällä 2004 matkustin Japaniin 10 päivän lomalle ja tapahtui ihme: ei minkäänlaisia vatsaongelmia kymmeneen päivään! Tajusin nopeasti, että mahdollinen syy väliaikaiseen hyvinvointiini saattoi olla siinä, etten Japanissa syönyt a) maitotuotteita b) hiivaa c) vehnää d) makeisia.

Matkani jälkeen menin oikopäätä lääkärille (taas) ja kerroin, kuinka olin tehnyt suuren havainnon ja kysyin häneltä hiivasyndroomasta. Pian tajusin, että länsimainen lääketiede ei pidä hiivasyndroomaa sairautena tai edes olemassaolevana vaivana. Taas puhuttiin siitä, kuinka olin rentoutunut lomalla ja vatsa oli siksi ok. Lääkäri kehtasi todeta minulle ”Näytät aika laihalta, ethän nyt vaan kuule yritä laihduttaa. Jos vaan söisit ihan normaalisti kuin muutkin.” MITÄ?! Voitte kuvitella, että olin aivan murtunut. Miten on mahdollista, että selvästi voimakkaista yliherkkyysoireista kärsivä potilas ei saa mitään apua ja vastakaikua edes lääkäriltä?

Syksyllä 2004 työskentelin Helsingissä ja ruokavaliostani oli karsiutunut siinä vaiheessa hiiva ja vehnä, maitotuotteet olivat pannassa ja aloin olla jyvällä minulle sopivasta ruokavaliosta. Oireet jatkuivat kuitenkin, tosin eivät enää päivittäin. Pääsin – tai ennemminkin – jouduin suolen tähystykseen, joka on yksi kamalimpia sairaalakokemuksiani. Tosin olen kuullut tähystyksen läpikäyneiltä ystäviltä, että se ei heistä ollut laisinkaan niin kamalaa, no me olemme kaikki erilaisia – etenkin suolistomme ovat!

Käytännössä peräsuolen kautta tehtävä tähystys vaatii, että ennen toimenpidettä suoli tyhjennetään paastoamalla. Muistaakseni tämä tapahtuu Glauber-suolalla. Eräs ystäväni kärsi voimakkaasti jo tästä vaiheesta, minä puolestani muistan vaan litkineeni hirveät määrät pahan makuista nestettä, sen kummemmin kärsimättä. Itse tähystys on inhottava toimenpide, jonka aikana aloin hyperventiloida ja lähes pyörryin, mutta näinpä skriiniltä kuvaa suolistoni sisältä -öö.. mahtavaa? Ihan kuin siinä tilanteessa voisi oikeasti iloita siitä, että näkee sisälleen! Suoli oli onneksi terve, suorastaan priima. Ei mitään merkkejä mistään epätavallisesta.

Kun nyt vielä olin läpikäynyt helvetin, jossa sisääni työnnetään kameralla varustettu letku, joka aiheutti minulle ainoastaan suurta kipua ja tuskaa, eikä kukaan vieläkään osannut sanoa mitään mistään päätin luovuttaa. Kaikki oli tehty ja halusin vaan syömään, sillä olin todella nälissäni.

Masennuin suuresti siitä, että kukaan ei ottanut minua tarpeeksi vakavasti. Ihmisiä lähetetään avaruuteen, mutta minun vatsaani ei osaa parantaa kukaan.

Elelin siis maidotta, vehnättä ja hiivatta kärsien silti ajoittaisesta turpoilusta ja nipistelystä. Itseasiassa tarkennan tässä, että kyse ei ole mistään tavallisesta nipistelystä, vaan tuntuu kuin joku puristaisi suolistoani todella lujaa, eikä päästäisi millään irti. Koin tämän saman tunteen viimeksi keskiviikkona, kun join erehdyksissäni käymistuotetta.

(Kaverit, taidan kirjoittaa pisintä blogitekstiä ikinä, mutta onhan tämä nyt ruodittava, sillä tiedän, että teitä kohtalotovereita on paljon. Jatkuu siis!)

Sain selvimmän avun vatsaongelmiini vasta vuonna 2006, jolloin asuin jo Helsingissä ja kuulin Antioksidanttiklinikasta. Sanon nyt heti, että jos menette tavalliselle lääkärille ja mainitsette Antioksidanttiklinikan, teihin ei suhtauduta välttämättä neutraalisti tai ainakaan klinikkaan ei suhtauduta. Tässä pätkä Antioksidanttiklinikan www-sivuilta:

”Antioksidanttihoito on eräs toiminnallisen lääketieteen osa-alueista. Sillä tarkoitetaan lääkehoitoa sellaisilla vitamiineilla, hivenaineilla, rasvahapoilla, aminohapoilla ja rohdoslääkkeillä, joilla on solujen rakenteita suojaava vaikutus.

Antioksidanttihoitoa käytetään siis yhdessä muiden lääketieteellisten hoitojen kanssa. Kuten lääketieteessä yleensä myös antioksidanttihoito perustuu luotettaviin laboratoriotutkimuksiin joilla selvitetään ravitsemuksen tasapainohäiriöitä.”

Miten minä päädyin klinikalle? Käytännössä tapasin kaksi kohtalotoveria, jotka olivat saaneet klinikalta apua samanlaisiin ongelmiin, joista itse kärsin. Toinen heistä on opiskeluystäväni ja toinen on anoppini. Nimenomaan anoppini on syy siihen, että menin klinikalle, sillä häntä klinikka on auttanut suuresti.

Kun tapasin lääkärini Karin Munsterhjelmin ensi kerran tiesin heti, että olen oikeassa paikassa. Hän kuunteli minua tarkasti, luki ruokapäiväkirjaani huolella (muut lääkärit vaan selasivat sen läpi) ja tarttui heti toimeen. Minun piti toimittaa klinikalle ulostenäyte, jonka perusteella tehtiin analyysi ruoansulatukseni toimivuudesta, suomeksi: paskaa purkkiin ja purkki Yhdysvaltoihin tutkittavaksi! Voitte uskoa, että tästä on vitsailtu kaveripiirissä useammin kuin kerran…

Näin siis tein. Minun piti myös oikein lääkärin määräyksestä syödä ennen näytteiden ottamista kaikkia niitä ruoka-aineita, joiden tiesin aiheuttavan itselleni vatsaongelmia. Niinpä söin pizzaa, suklaata, jäätelöä, sipsejä, leipää ja karkkia (ja muistaakseni paljon muitakin kiellettyjä aineita). Olin kuin ilmapallo ja voin huonosti, mutta tein työtä käskettyä ja otin näytteet. Tämä kaikki tapahtui kesäkuussa. Näytteet lähetettiin Yhdysvaltoihin ja tulokset saisin elokuun lopulla. Ennen sitä jouduin kuitenkin kärvistelemään vielä toistamiseen. Minun tuli noudattaa 4 viikkoa seuraavaa ruokavaliota: ei hiivaa, ei viljoja paitsi kauraa, ei mitään lehmänmaitotuotteita, ei sokeria laisinkaan (paitsi hedelmien oma sokeri oli sallittu) ja tätä kuukausi. Olin hajalla, sillä tiesin, että en saisi yhtäkään jäätelöä koko elokuun aikana, miettikää nyt! Tuon kuukauden aikana alkoi tuoteselosteiden syynääminen ja silloin aloin tajuta, mitä ruokiimme lisätään. Olin todella hämmästynyt.

Minulle selvisi esimerkiksi se, että suurin osa ruisleivistä sisältää vehnää, jota usein on leivässä jopa enemmän kuin ruista! Ja kun on vehnää on myös hiivaa. Tajusin, että hiivattomia, leiväksi kutsuttuja asioita on onneksi muitakin kuin ainoastaan hiivaton ruisleipä ja aloin jopa pitää riisikakuista… Huomasin, että sokeria on kaikkialla, jopa työpaikkaruokalamme salaattipöyän salaateissa! Salaatit on usein kuorrutettu salaatinkastikkeella, jossa on sokeria ja tämä ällistytti ainakin minua. Soitin päivittäin ruokalaan ja kysyin, mistä aineksista ruoka on tehty ja kokit päivittelivät hankalaa ruokavaliotani. Sain aika paljon sympatiaa osakseni, voin sanoa!

Aloin keksiä korvikkeita perinteisille ruoka-aineille: korvasin levitteet oliivitahnalla ja avocadolla, ja lehmänmaitojuuston erilaisilla vuohenjuustoila, joita on muuten paljon! Tässä kohtaa on pakko kiittää Stockmannin juustotiskiä, joka on taivas meille lehmänmaito-ongelmaisille. Kauramaitoa käytin (ja käytän) ruoanlaitossa lehmänmaidon sijaan ja aloin tehdä herkullisia munakkaita, joita teen vikottain edelleen. Kuukauden ajan noudatin siis melko haastavaa ruokavaliota, joka alussa ärsytti, mutta jonka myötä sain vatsani kuntoon. Tuon kuukauden aikana turpoilu katosi ja olo oli pirteä ja kevyt. Söin paljon kalaa, lihaa, vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä – ja löysin kaupasta sokerittoman suklaan 🙂

Kuka tahansa ravitsemusterapeutti toteaisi, että noudattamani ruokavalio on erinomainen, kunhan pitää huolta D-vitamiinin saannista. Minä saan D-vitamiinia Oatly-kauramaidosta ihan kuin ”tavallinen” maidonjuoja saa sen maidosta. Syön sesaminsiemenpatukan päivittäin (sesamissa on enemmän kalsiumia kuin maidossa) ja lääkäri on todennut luitteni olevan vahvat ja kaikkien arvojeni hyvät. En siis kärsinyt silloin enkä kärsi nyt minkäänlaisista puutostiloista.

Haa! Voitin vatsavaivat 6-0. Sori vaan einespaska, vehnähuttu, sokerihöttö ja lehmänmaito. I feel great!

Tuon kuukauden aikana havaitsin muutoksen myös vartalossani, josta tuli hoikempi ja jäntevämpi, näytin siis myös paremmalta! Syy miksi lääkäri kehotti minua noudattamaan ruokavaliota oli kaksiosainen: ensinnäkin minun piti saada nollattua turpoilu ja jos tämä kuukausi ei olisi auttanut, olisin melko varmasti joutunut hard corempiin tutkimuksiin. Onneksi en joutunut! Syy oli siis selvästi ruoka-aineissa. Toiseksi uskon, että lääkäri halusi alleviivata minulle, ettei kyse ole rakettitieteestä vaan ruoasta ja siinä hän onnistui.

Kun sain lääkäriltäni ulostenäytteen tulokset selvisi kaksi asiaa:
a) suolistossani oli niin vähän hyvän laatuisia bakteereja, että tulos näytti lähes nollaa
b) suolistossani oli havaittu parasiitti, joka oli häädettävä.

Nimesin parasiitin Joukoksi, sillä sain labrasta kuvan, jossa näkyi epämääräinen pilkku. Se oli Jouko. Joukon häätämisessä oli kuitenkin ongelma, antibiootit. Kun me syömme antibiootteja, saavat ne hyvän työn lisäksi aikaan myös pahaa jälkeä: antibiootit tappavat myös suoliston hyviä bakteereita. Olen kärsinyt lapsuudessani kymmenistä korvatulehduksista ja voitte arvata, onko Noora Vanhaselle syötetty muutama antibioottikuuri? No on, lähemmäs 50 vähintään. Nämä lapsuuden antibioottikuurit ovat siis tehneet tuhojaan suolistossani ja se osittain selittää sen, miksi suolistoni ei ole tai ollut tuolloin balanssissa. Nyt Jouko oli häädettävä nimenomaan antibiooteilla. Lääkäri tosin kertoi, että homman voi tehdä myös niin, että jatkan tätä kuukauden noudattamaani valiota vielä monta kuukautta, mutta en ollut siihen valmis (halusin jäätelöä ja suklaata), joten otin antibiootit ja PALJON maitohappobakteerikapseleita. Sanottakoon Joukosta, että kyseisen parasiitin voi saada Suomessakin, mutta syyksi epäiltiin Venäjän-visiittiäni.

Jouko siis häädettiin ja minä sain lääkäriltä pahan makuista jauhetta, jonka nimeä en muista, mutta söin kiltisti sitä ja lopetin lehmänmaidon ja jatkoin hiivattomuutta ja sen myötä olo on ollut parempi kuin vuosiin. Todettakoon, että en myöskään syö juuri sokeria, mutta en enää myöskään utele ruokalan naisilta onko sitä salaatissa vai ei. Neljänä päivänä viikosta minulla on töissä omat eväät, jotka teen puhtaist raaka-aineista itse kotona, sillä aina syödessäni ruokalassa maha turpoaa ja syyksi en keksi muuta kuin sokerin ja lisäaineet. Lisäaineeton elämäni alkoi tuon erikoisruokavaliokuukauden myötä ja sitä jatkan hautaan saakka. Olo on mainio!

Antioksidanttiklinikka ei siis ole vielä kyennyt sanomaan 100% varmuudella sitä, mikä oireeni aiheuttaa, mutta se sai minut ymmärtämään puhtaan ruoan merkityksen ja lisäksi sain vähitellen suolistoni bakteeritasapainon kuntoon. Siihen on muuten oiva apu esimerkiksi hapankaali, joka valmistetaan maitohappokäymisellä. Se parantaa suoliston bakteeritasapainoa ja nykyään syönkin hapankaalia joka viikko. Suosittelen sitä vatsaongelmaisille lämpimästi.

Itse kävin klinikalla läpi siis ruoansulatusanalyysin. Tästä seuraava askel on ruoka-aine-analyysi, jonka anoppini on käynyt läpi. Jotta ruoka-aine-analyysi voidaan tehdä on ensin tehtävä ruoansulatusanalyysi, jotta voidaan sulkea pois Joukot ja muut syyt. Seuraavassa tasossa (ruoka-aine-analyysi) kartoitetaan aineet, jotka aiheuttavat nämä selittämättömät allergiset reaktiot. Monille teistä on varmaan tehty terveyskeskuksessa niin kutsuttuja prick-kokeita. Käteen laitetaan pikku tippa eri allergisoivia aineita: koivu, saksanpähkinä, vehnä jne. Tämän jälkeen kunkin tipan sisään painetaan ”neulalla” niin, että iho rikkoutuu ja näin saadaan vartissa tietoon aineet, jotka aiheuttavat ärsytyksen. Mutta, mutta… Nämä testit eivät kerro sitä, mihin reagoimme viiveellä. Ja juuri se on seikka, jonka vuoksi anoppini kärsi aivan kamalista oireista, joihin tavallinen länsimainen lääketiede ei vaan osannut vastata. Ruoka-aineet eivät toisinsanoen ehtineet aiheuttaa hänelle reaktioita prick-testeissä, mutta viiveellä kylläkin. Uskon, että jos raaskisin mennä samaan kokeeseen (se on todella kallista) saisin minäkin varmasti tarkasti tietooni sen, mille olen yhä yliherkkä, mutta toisaalta koen, että vatsaongelmani ovat suhteellisen hallinnassa. Sitäpaitsi jos kyse on lisäaineista, en saa siihen vastausta edes Antioksidanttiklinikalta.

On kummallista, että Suomessa ei tutkita viiveellä ilmaantuvia allergisia reaktioita. Se olisi jotenkin reilua meille tuhansille ihmisille, jotka kärsimme vatsaoireista päivittäin. Nyt tilanne on se, että se joka apua haluaa, joutuu maksamaan itsensä kipeäksi. Oma laskuni oli muistaakseni 500 euron paikkeilla. Tosin KELA korvaa siitä aika ison osan.

Olen vielä klinikan jälkeen saanut prick-kokeissa selville, että olen lievästi allerginen pähkinöille, joit muun muassa Tampereen aikoina söin paljon. Nyttemmin napsin pähkinöiden sijaan suolattuja manteleita ja toisinaan pistaaseja, jotka ovat suurinta herkkuani! Eksäni muuten vitsaili aina ”syönpäs yhden pistaasin” viitaten siihen, kuinka mahdotonta on pitää näppinsä erossa niistä sen jälkeen kun on maistanut yhdenkin. Olen samaa mieltä.

Hmm. Olikohan vatsa-postaukseni tosiaan jo tässä? Sanottakoon vielä, että jos itse kärsit selittämättömistä vatsavaivoista, niin kannattaa tutkitutta myös kolibakteeri. On sanomattakin selvää, että itselläni ei ollut sitä, koska minulta jos joltain on tutkittu KAIKKI mitä ihmisen suolistosta vaan voi. Trust me.

Tärkeintä on olla sinnikäs ja vakuuttaa lääkärille parhaansa mukaan, että ongelma on kiusallinen ja otettava vakavasti. Voi vaikka tehdä vaikka kuten minä, joka otin turvonneesta vatsastani foton. Otin kuvan illalla ja toisen seuraavana aamuna, kun maha oli taas litteän normaali ja näyttäessäni kuvat Karinille, tajusi hän oitis, että kaikki ei ole kunnossa. Vatsaongelmani ”huipentuivat” työskennellessäni Kuningaskuluttajassa. Jouduin kesken nauhoitusten, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion ollessa haastattelussani juoksemaan kameran käydessä vessaan, kun maha oli niin sekaisin. Voitte arvata että hävettikö? Silloin päätin, että en anna vatsani pilata enää päivääkään elämästäni ja sillä tiellä mennään.

Itselläni vatsaprosessi on vienyt kuusi vuotta ja vieläkään maha ei ole täysin ok, mutta parempi. Olen oppinut paljon ruoastamme ja lisäaineista ja suuri missioni on kertoa siitä muille. Siksi aloitin Kemikaalicocktailin ja olen tosi iloinen, että moni on löytänyt tämän pienen foorumini.

Haluan muistuttaa, että en ole lääkäri tai ravitsemusterapeutti, mutta olen todellakin käytännön koekaniini ja omakohtaisista kokemuksistani saattaa olla apua teille muillekin. Tärkeintä on aina mennä lääkäriin, jos huomaa itsessään oireita! Ja kannattaa muistaa, että kun syö monipuolisesti ja liikkuu tarpeeksi, sairastaa meko varmasti vähemmän ja tarvitsee myös vähemmän antibiootteja, jotka tekevät suolistossa isoa tuhoa.

Ps. Tiesitkö, että Alkossa näet hyllyn reunasta sen, onko viinissä sokeria? Itse huomaan mahani sietävän paremmin sokerittomia ja mahdollisimman kuivia valkoviinejä. Makeiden juomien kanssa en tule toimeen ollenkaan. Siksi valitsenkinaina viinini mieluiten sokerittomana tai erittäin kuivana.

Psst… Löydät originaalin postauksen kommentteineen (48 kpl) täältä.