Menu

Luksusbrunssi Aliassa

Oi, maistan yhä kahden viikon takaisen Alian brunssia kielelläni.

Nautimme ystäväporukassa luksusbrunssin, joka pääruokaa lukuunottamatta oli oikein mainio. Myös puitteet miellyttivät kovasti, vaikka paikassa olikin sen verran viileää, että yksi ylimääräinen villatakki ei olisi ollut pahitteeksi.

Alkuruokapöytä oli laaja ja herkullisia makuja täynnä (huomaa myös ihana jää-lumi -somistus). Lihaa oli tarjolla aika paljon, mutta kyllä kala-kasvis -syöjällekin oli hyvin valikoimaa. Lihan pois jättämällä ei siis menetä juurikaan mitään. Pidin erityisesti Alian hunajapintaisesta tummasta leivästä, i-ha-naa.

Päruoka oli pettymys: liha oli puoliksi jotain inhottavaa lillukamaa, niin myös kahdella muulla kanssaruokailijalla, ei siis vain minulla. Pääruoka ei juuri täyttänyt vatsaa, mutta lisukkeet olivat hyviä. Söin lihaa, koska se oli ainoa annos, jonka sain maidottomana.

Jälkkäripöytä sen sijaan oli ihana! Etenkin kuvan kakussa oli pakko olla jotain huumeita. Herregyyd miten hyvää.

Siis mitä ootte Alian kokit laittaneet tähän torttuun? LSD:tä?

 

Hain varmaan kolme satsia jälkkäriä, paikkailin sitä lämpimän ruoan jättämää aukkoa. Onneksi oli hyvä jälkkäripöytä, muuten olisin jäänyt kiukkuiseksi. Ai niin: teen juojia ei kyllä Aliassa osata ajatella. Sain minipienen teekupin, enkä kannua pöytään! Join sen noin kahdessa minuutissa ja olisin kaipaillut lisää, mutta tarjoilijaa ei näkynyt. Hmph. Kanssaruokailijat saivat myös odottaa tilattuja kahviannoksiaan aika kauan. Kaikki ehdimme vetää ekat jälkkäriannokset ilman suun kostuketta.

Ruoka oli mauiltaan erinomaista, mitä nyt pääruoka jätti vähän toivomisen varaa. Se varsinainen miinus tulee jo mainitusta rakennuksen lämpötilasta. Brunssilla ei ole kiva palella. Ota siis neuletakki mukaan!

Huomasin muuten, että Aliassa on käytetty samaa ikkunahuurutemppua kuin minkä minä laitoin omaan vessaamme. Toimii tässäkin. Halpa ja kaunis sisustusratkaisu.

Alian brunssi maksaa 36 euroa, joten ainakin minulle paikka on harvinaista luksusta. Voin suositella niille, jotka arvostavat hyviä raaka-aineita, herkullista ruokaa ja kaunista miljöötä — ripauksella luksusta.

Kuulin ystäviltä, että Aliassa ollaan hyvin palvelualttiita: joululounaalla gluteenitonta ruokavaliota noudattava ystävä sai pyytämättä kokin hänelle leipaseman leivän ja ruokaa muokattiin muutenkin hänelle sopivaksi niin, ettei nainen ollenkaan kokenut olevansa ruokaongelmainen. Juuri tällä tavallahan sitä toivoisi, että ravintoloissa toimittaisiin, se vaan ei useinkaan valitettavasti mene näin, vaan valittavana on yksi tai kaksi annosta, joiden välillä valinta on tehtävä ja that´s it. Kiva siis kuulla, että Aliassa joustetaan — ja ihan pyytämättä vielä.