Menu

Kierrätys on luksusta

Olemme muutosta saakka (kaksi viikkoa) keränneet nurkkiin eri jätelaatuja, jotka odottavat viemistä niille kuuluviin keräyspisteisiin. Nyt on kuulkaas vähän hämmästynyt nainen näppiksen äärellä: koko Malmilla ei ole yhtäkään metallijätteen keräyspistettä. Siis täh? Ei vaan ole, HSY:n sivuilta tsekkasin. Todella hämmentävää. Alppilassa asuessamme oli metallinkeräyspiste ihan kotinurkalla, sporapysäkillä. Onko todella niin, että näin itsestäänselvältä tuntuva asia tökkii vain vartin päässä ydinkeskustasta?

Vielä kun jukurttipurkin kansia, säilyketölkkejä ja bissepullon korkkeja tulee suurimmasta osasta kotitalouksia (oletan). Malmilla nää menee siis sekajätteeksi. Ärsyttävää.

Eikä tämä ole ainoa puute johon olen törmännyt: tiedostava taloyhtiömme kerää kyllä energiajaetta, mutta nestekartongeille ei ole erikseen astiaa. Sellaiseen luksukseen kun tottui kerrostaloyhtiössä asuessaan.

On tää ihan outoa: eikö kunnilla pitäisi olla velvollisuus järjestää kierrätys kaikelle sellaiselle, mitä jengi raahaa ruokakaupasta kotiin? Tunnen itseni (taas) jotenkin idiootiksi.

T. naivi-Noora