Menu

H niin kuin hamppu

Olen aina tiedostanut, että ruokavalioni on aika hiilaripainotteinen, mutta koska en ole kokenut sen haittaavan elämääni millään tavalla, en ole ottanut asiasta sen kummempaa stressiä.

Olen nyt raskausaikana huomannut, että hiilarit maistuvat entistä paremmin (puurot, myslit, leipä). Onneksi sama koskee myös hedelmiä, ettei sentään tee mieli vetää pelkkää leipä-mysli -osastoa. Olen ihan varma, että olen tehnyt oman appelsiiniensyöntiennätykseni tänä talvena. Ei ekoa, mutta onneksi terveellistä.

Ainoa, mikä minua koko raskausaikana on ällöttänyt, on kala. Se on traagista, koska mä rakastan kalaa! Ällötystä on alkanut herättää myös muu eläinproteiini, niinpä olen päättänyt ottaa harppauksen kohti kasvisproteiineja.

Olen jotenkin kyllästynyt tofuun, ja olen laiska kokkaamaan papuja ja linssejä (pitäisi kyllä petrata), mutta hamppuproteiinijauhe on laiskalle sopivan helppo tapa tutustua kasviprotskuun. Heivaan tätä kamaa smoothien sekaan, helpommaksi ei voi mennä.

Koska kala ei ole maistunut, olen jo muutaman kuukauden ajan lisännyt puuroni sekaan kylmäpuristettua hampunsiemenöljyä, joka sisältää omega-3 ja -6 -rasvahappoja. Näitä on luonnollisesti myös hamppuproteiinijauheessa.

Lisäksi keittiöstämme löytyy nykyään pieni kulho, johon miksaan auringonkukan-seesamin-kurpitsan- ja hampunsiemeniä. Sirottelen siemenmixiä niin salaatin kuin puuronkin päälle. Hampunsiemenet ovat hyvä valkuaisen lähde kasvissyöjälle.

Olen ottaut hampun osaksi ruokavaliotani ihan tietoisesti, mutta silti jotenkin huomaamatta. Vasta tänään hoksasin, että syön hamppua siemeninä, öljynä ja nyt jauheena, monta kertaa viikossa, eikä se ole ollenkaan pöllömpi homma.

Esimerkiksi Kuopion yliopiston kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että hampunsiemenöljyn säännöllisellä käytöllä on suotuisat vaikutukset omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen koostumukseen ja määrään veressä, ja jopa, että öljyä 2 rkl päivässä nauttineet atoopikot kärsivät verrokkiryhmää vähemmän atopian oireista, eli kuivasta ja kutiavasta ihosta (J. Callaway et al. Efficacy of dietary hempseed oil in patients with atopic dermatitis. Journal of Dermatological Treatment 2005; 16: 87-94.).

  • Löydät lisää tietoa hamppuproteiinijauheen terveellisyydestä esimerkiksi täältä.
  • Infoa englanniksi BrainReady-blogissa.
  • Wikipedian hamppuinfo täällä (tosin Wikipediaan kandee suhtautua kriittisesti)
  • Katso myös Aamiainen ruohikolla -blogin omega-6 -postaus.

… ja lisää linkkejä saa lisätä blogauksen perään!