Menu

Syödä Berliinissä, osa I

En ole hetkeen postannut teille ruoka-aiheita. Syy on osittain se, että en ole viitsinyt hehkuttaa Berliinissä myytäviä luomutuotteita Kempparissa, niitä kun ei kuitenkaan Suomesta saa. Oman postauksensa olisivat ehdottomasti ansainneet punahapankaali, muutama viini, eräs omenamehu, kookossuklaa ja monta tahnaa. Oi mitä herkkuja!

Kokkailin Berliinissä itse harvoin. Tein toki mysliä ja salaatteja, sekä kehitin mah-ta-van feta-vihannes – uuniasian, mutta koska asunnossa ei ollut paistinpannua tai wokkia, en juuri valmistanut lämpimiä ruokia itse. Hedelmiä, marjoja, siemeniä ja vihanneksia söin paljon päivittäin, mutta varsinainen ruoan laittaminen jäi vähiin.

Söin siis Berliinissä paljon ulkona, ja kirjoitin muistiin (superkätevään Moleskineeni) lempiravintoloita, joista muutama tässä. Tästä hommasta pitäisi kyllä ottaa palkkaa, mutta menköön nyt. Saatte kuulkaas hyviä raflavinkkejä, joita todellakin kannattaa testata. I say.

1. Morgenrot / kasvisaamupalaa

Aamiaiskulttuuri on Berliinissä ihan omaa luokkaansa ja hyviä aamiaisia löytyy monien ravintoloiden listoilta. Oma lempiaamiaiseni löytyy kuitenkin kasvisravintola Morgenrotista, josta teinkin kesäkuussa videoblogauksen Olotilaan.

2. Eve & Adam´s / salaattia ja smoothieita

Mittessä on monia hyviä lounaspaikkoja, mutta jo mainitsemani luomusalaattitaivas Eve & Adam´s on mielestäni paras. Salaattien lisäksi myös paikan smoothiet kannattaa testata. Wunderbar!


3. Kuchi / villiä japanilaista

Mittestä löytyy myös yksi Berliinin parhaista japanilaisista ravintoloista, Kuchi. Kuchissa kannattaa testata My best friend – rolls (kuvassa), joita ehdin jopa viime visiitillä kuvata ennen kuin hotkaisin ne suihini. Kuchi ei ole berliiniläisittäin ajatellen halpa, mutta halvempaa kuin sushi Suomessa.


Ekologisuudesta… Lohen syöminen ei ole niin ekologista kuin toivoisin. Mutta en yksinkertaisesti ole vielä niin ekotäydellinen, että kykenisin täysin luopumaan rakastamani lohinigirien syömisestä. En kuitenkaan osta lohta kaupasta juuri koskaan ja jos ostan, varmistan, ettei kala ole kirjolohta.

Olen kuitenkin päättänyt vähentää ravintolasushin syömistä, sillä itse tehty sushi on hyvää, halvempaa ja ekologisempaa (koska raaka-aineet voi päättää itse). Riisiä on tosin lähes mahdoton korvata muulla, mutta muuten raaka-ainevalinnoissa voi varioida villisti. Huomasin myös eilen testatessani pitkästä aikaa Ichibanin sushin, että Kuchin jälkeen ei vaan voi syödä Ichibanin kuivia (ja kalliita) makeja.

4. Kamala / erinomaista thaimaalaista

Berliinissä thai-ruokaa himoitsevan kannattaa ehdottomasti testata Oranienburgerstrassen Kamala. Paikan som tam-salaatti on paras versio som tamista, jota olen Thaimaa-reissun jälkeen maistanut. Myös punainen curry on erinomainen!

5. Mamay / vietnamilaista gourmeta

Mamay on aivan mainio vietnamilainen ravintola, jonka hintataso annosten laatuun nähden on hämmentävän alhainen. Syynä lienee kova kilpailu, sillä ravintola on uudehko. En muistaakseni koskaan aikaisemmin ole syönyt kookosmaitoa ja bataattia samassa annoksessa, mutta maku oli huikea! Suosittelen lämpimästi.

6. Babel / libanonilaista mättöä

Suomessa turvaudun yön tunteina harvoin nakkikioskien tarjontaan, mutta Berliinissä yölläkin saa herkkuja! Kuten tiedämme, ei ”mättöruoan” ole oltava lihaa. Parasta kasvismättöä saa Prenzlauerbergin legendaarisesta libanonilaisesta ravintolasta nimeltä Babel. Kuvassa vegetarisches teller, joka on ISO herkku!


Babelissa syödään lähinnä ulkona, sisällä on vaan muutamia pöytiä ja paikka on melkein aina täynnä. Äijät rehkivät keittiössä hiki hatussa ja meiniki on mainio! Babel on huokea, ruoka on erinomaista ja kasvissyöjäkin saa vatsan täyteen.

Todettakoon, että myös perinteiset saksalaiset herkut kelpaavat monille yönälkään. Herkullista Perunasalaattia ja bratwursteja saa esimerkiksi biergarteneista (joista mielestäni tunnelmallisin on Prater), mutta etenkin currywurst-kioskit ovat Berliinille tyypillisiä yömättöpaikkoja. Ei currywurst minusta erityisen hyvää ole, mutta makumieltymyksensä kullakin…

Vielä on muutama paikka, jotka voisi liittää listani jatkeeksi, mutta teen niistä oman postauksensa. Tässäkin on jo sulateltavaa kerrakseen. Saisinpa nyt eteeni Babelin kasvislautasen!