Menu

Salaattitaivaassa

Hyperventilaatio. Hengenahdistus. Silmien hierontaa. Jippii-huudahduksia. Tuuletusta ja voitonmerkkejä. Maailmassa todella on sellainen salaattibaari, jollaisesta olen unelmoinut. Paikan nimi on Eve & Adams ja se sijaitsee Berliinin Mittessä. Tietenkin.

Miksi juuri tämä paikka on niin erityinen? Koska salaatin saa koota itse, koska raaka-ainevalikoima on valtava, koska kaikki on tuoretta ja koska kaikki on luomua!


Homma aloitetaan valitsemalla salaatille pohja (neljä erilaista, itse otin rucolan), sitten sekaan valitaan höysteitä: vihanneksia, siemeniä, pähkinöitä, ituja, tofua, kalaa, lihaa, mansikoita -you name it! Ja lopuksi pimppaus, eli balsamicoa, oliiviöljyä, pippuria, korianteria… Mutta tärkein osuus tulee tämän jälkeen: ennen kuin asiakas saa salaattiannoksen, sekoittaa myyjä kaiken kulhossa huolella, eli juuri niin kuin teen kotona. Salaatti siis maustetaan! Täy-del-lis-tä.

Havainnekuvaa annosten koosta alla. Toisessa salaatissa on iso rucolapohja ja toisessa pieni, mutta eipä kokoeroa juuri huomaa…


Näytänpä vakavalta. Mutta tällainen safka kyllä kieltämättä vetää hiljaiseksi. On ehkä pakko perustaa vastaava paikka Helsinkiin. Tai sitten muutan Berliiniin.

Salaattibaarilla on muuten söötti terassi, on ihanaa syödä ulkona-ulkona. Tykkään.


Söin annokseni joskus kolmen aikaan, eikä vieläkään ole nälkä. Todellista vastinetta rahoille! Salaatin hinnaksi tuli noin 6 euroa (Berliinin hinnoissa ”tyyris” lounas).

Tässä yhteydessä on ehkä kohdallaan mainita, että täällä ravintolat tekevät voiton juomilla. Lounas voi siis hyvin olla 3 tai 4 euroa, mutta päälle pitää aina laskea parin euron pullovesi. Ilmaista hanavettä voi toki pyytää, mutta ellet ota hanaveden kanssa esimerkiksi kahvia tai teetä, katsotaan sinua ehkä hiukan nenänvartta pitkin. Ettäs tiedätte!

Psst… Lempiravintolastani saa myös mahtavia smoothieita, joiden ainekset niinikään saa päättää itse!