Muista:mineraaliöljy kosmetiikassa on nou nou
Aijai, nyt ollaan kaverit kiinnostavien asioiden ääressä. Jos et jaksa lukea loppuun, muista tämä: tutkijat ovat saaneet vahvoja viitteitä siitä, että kosmetiikassa yleisesti käytetyt mineraaliöljyt ja natriumlauryylisulfaatti ovat yhteydessä ihosyövän syntyyn. Mineraaliöljyä löytyy melko varmasti esimerkiksi omasta meikkivoiteestasi.
Kyseessä on Yhdysvalloissa tehty koe, joka toteutettiin geenimuunnelluilla rotilla (eläinkokeet ovat kamala asia, mutta sivuutetaan se tässä kohtaa, fokus on nyt kemikaaleissa).
”Hiirille annettiin ultravioletti-B-säteilyä kaksi kertaa viikossa 20 viikon ajan ja sen jälkeen säteilytys lopetettiin. Tällä matkitaan sitä, että auringossa oleillaan runsaasti lapsuudessa ja nuoruudessa mutta sen jälkeen paljon vähemmän.
Osalle hiiristä hierottiin uv-säteilytysjakson jälkeen päivittäin kosteusvoidetta, osa oli vertailuryhmänä joita huuhdottiin puhtaalla vedellä tai ei käsitelty mitenkään. Kosteusvoiteita testattiin neljää yleisesti käytettyä merkkiä. Ihosyövät laskettiin ja tutkittiin 17 viikon voidekäsittelyjakson jälkeen.
Kosteusvoiteella käsiteltyihin hiiriin ilmaantui 69% enemmän ihosyöpiä kuin käsittelemättömiin tai vedellä huuhdottuihin hiiriin. Kasvaimet kasvoivat myös nopeammin ja olivat suurempia kosteusvoidetta saaneilla hiirillä.
Tutkijat yrittivät päätellä, mitkä kosteusvoiteiden ainesosista kasvattavat ihosyöpäriskiä ja teettivät kaupallisella valmistajalla oman tuotteensa, jota kokeiltiin vastaavasti samanlaisiin hiiriin. Tämä valmiste osoittautui vaikutukseltaan neutraaliksi ihosyöpien kannalta eli poisjätetyt aineet olivat ilmeisesti syövän synnyn kannalta haitallisia.
Voiteesta poistettiin ihoa ärsyttäväksi tiedetty natriumlauryylisulfaatti ja mineraaliöljy.
Koetta lähdettiin tekemään oikeastaan sattumalta. Tutkijat olivat aiemmin todenneet, että kahvin nauttiminen ja kofeiinia sisältävän yhdisteen siveleminen iholle samoilla geenimuunnelluilla hiirillä nopeutti syöpäsolujen kuolemaa ja vähensi ihosyöpien ilmaantumista.
Siksi he päättivät testata kofeiinia sisältävän voiteen tehoa ihmisillä. Ennen tätä he kokeilivat valitun perusvoiteen vaikutusta hiirillä. Se lisäsi yllättäen ihosyöpiä hiirillä, joten kokeita laajennettiin ja mukaan otettiin kolme muuta valmistetta. Voiteiden välillä oli eroja syöpätyypeissä, mutta kaikki lisäsivät uv-säteilyä saaneiden hiirten ihosyöpiä tilastollisesti erittäin merkitsevästi”.
-lähde: YLEn Tiedeuutiset
Eli suomeksi: saatamme olla tilanteessa, jossa tökötit, jolla pyrimme suojaamaan ihoamme, itseasiassa aiheuttavat meille syöpää! En tiedä teistä, mutta tällaisen tutkimustuloksen myötä ei ainakaan itselle tule mieleen käyttää mineraaliöljypohjaista yhtään mitään tai kemikaalia nimeltä natriumlauryylisulfaatti – koska vaihtoehtoja on!
Mineraaliöljy on siis samaa kamaa, jota käytetään vaikkapa autoissa. Mutta huomaa: mineraalimeikit ja mineraaliöljy ovat aivan eri asioita! Aidoissa mineraalimeikeissä ei ole mineraaliöljyjä, tavallisissa meikeissä, esimerkiksi meikkivoiteissa kuitenkin on erittäin usein.
Mineraalimeikkipostaus tulossa viimeistään huomenissa!