Menu

Luonnon masennuslääke

Kun asuu näillä leveysasteilla ja syksy kestää nykyään elokuusta maaliskuuhun, ei ole ihme, että porukka käyttää enenevissä määrin masennuslääkkeitä ja ihmiset kokevat tarvitsevansa piristystä tavalla tai toisella. Kuten blogasin, itse ennaltaehkäisen syysankeutta kirkasvalolampulla ta tietenkin terveellisellä ruoalla ja liikunnalla.

Jos masennus vaivaa, on olemassa kuitenkin muitakin keinoja, esimerkiksi luonnon oma masennusläähe: mäkikuisma. Mäkikuisma on itselleni tuntematon, mutta tältä se näyttää:

-kuva:Puutarha.net

Mäkikuisma on perinteinen hyväksi koettu lääkekasvi. Nykyään sitä käytetään pääasiassa alakulon, vetämättömyyden ja lievän masennuksen hoitoon. Blogaus saattaa kuulostaa liikaa mainokselta (mitä se ei siis ole), mutta kerron teille nyt Vogelin mäkikuismatestistä ja -tuotteesta.

Jo kymmenen vuotta sitten Sveitsissä tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Vogelin mäkikuismatuote Hyperiforce Nova toimii hyvin sekä lievän että keskivaikean masennuksen hoidossa. Nyt on saatu lisätietoa, jonka mukaan tuote on myös hyvin siedetty ja tehokas masennuksen yhteydessä ilmeneviin muihin oireisiin kuten unihäiriöihin, ruoansulatusvaivoihin ja sydänoireisiin, jotka koetaan usein samalla tavalla elämänlaatua alentaviksi kuin itse masennuskin. Tuote saattaa siis olla etenkin suomalaisille omiaan, jos masennusoireita haluaa korvata luonnon omin keinoin.

Kliinisessä tutkimuksessa tutkittiin 200 masennuspotilasta kuuden viikon ajan ja Vogelin tuotteen havaittiin puolittavan masennuksen, tuskaisuuden ja hermostuneisuuden tunteet. Myös muut oireet, kuten ruoansulatusvaivat, unihäiriöt, uupumus, päänsärky ja sydänperäiset oireet vähenivät kaikki yli 50%.

Kasvisrohdosvalmiste Hyperiforce Novaa saa apteekista ilman reseptiä, mutta sitä ei tule nauttia raskauden ja imetyksen aikana. Pakkausseloste kandee lukea tarkasti, jos käytät samaan aikaan jotakin muuta lääkitystä.