Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Lapsen lääkitsemisestä ja rokottamisesta

Yllättävän monia kismittää se, että Islan korvatulehduskierre loppui homeopaatin vastaanottokäyntiin.  En ole missään vaiheessa todennut uskovani homeopatiaan, vaan yksinkertaisesti jakanut täällä kokemuksemme siitä, kuinka lapsen antibioottikierre katkaistiin. Ymmärsin konkreettisesti vasta ko kokemuksen, että on muitakin vaihtoehtoja parantaa lapsi, kuin aina mennä sinne terveyskeskukseen jonottamaan peruslekurille (joita en nyt millään tavalla väheksy, ennemminkin kyseenalaistan systeemin, jolla lääkkeitä määrätään).

Joku voi ehkä luulla, että puollan täysin kritiikittömästi luonnonlääkintää, että olen fanaattinen, luonnon voimia romantisoiva city-mutsi. Täällä blogissa kun kerron vaihtoehdoista. Näin ei ole asian laita, mutta minusta ylilääkitsemiseen ja esimerkiksi uusiin rokotteisiin tulee suhtautua varauksella.

En ottanut aikanaan sikainfluenssarokotetta (olin silloin raskaana ja rokotetta tuputettiin minulle aika lailla, mutta kieltäydyin) ja luulen, että sen vuoksi osa blogin lukijoista varmaan pitää minua rokotteiden vastustajanakin. Meidän lapsilla on kyllä perusrokotukset, mutta esimerkiksi influenssa- tai vesirokkorokotuksiin en ole nähnyt tarvetta. Koen, että jos lasta suojelee rokotuksin liikaa sairastumiselta, saattaa siitä olla harmia luonnollisen vastustuskyvyn kehittymiselle.

Esimerkiksi pienten lasten rokottaminen vesirokkoa vastaan on aika älytöntä: lapselle vesirokko on vaaraton ja pahin kutinavaihe oikeasti kestää vain pari päivää. THL:n sivuilla todetaankin, että vesirokkorokotetta suositellaan kaikille 13 vuotta täyttäneille, mutta että se voidaan antaa kaikille lapsille 12 kuukauden iästä alkaen. Rokotetta suositellaan 13-vuotiaille siksi, että tauti rajunee, kun lapsi kasvaa ja 13-vuotiailla vesirokko ”voi jo olla raju, ja komplikaatiot ovat yleisempiä kuin nuoremmilla”. Kiinnostavaa on se, että esimerkiksi neuvolassa ei ole kerrottu, että rokote on varsinaisesti 13-vuotiaille, vaan meiltäkin on kyselty, että aiommeko ottaa sen Islalle.  Aika jännää.

Sitäpaitsi: jos lapsen rokottaa vesirokkoa vastaan, ei riitä vain yksi rokote, sillä yksi rokote ei anna loppuelämän suojaa. Eikä anna kaksikaan rokotetta 100% suojaa. Pikkulapsensa vesirokkoa vastaan rokottavat vanhemmat siis pahimmassa tapauksessa siirtävät lapsensa vesirokkotartunnan saamisriskiä tulevaisuuteen ja aikauisellehan vesirokko voi olla vaarallinen.

Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, mutta toimii hyvin esimerkkinä sille, miksi olen vähän skeptinen etenkin uusia rokotteita kohtaan. Kaiken kaikkiaan koen, että on tärkeää antaa lapsen kasvattaa omaa immuunivastettaan välillä sairastamalla ja tietenkin myös esimerkiksi syömällä ruoka-aineita, jotka immuniteettia kehittävät. Esimerkiksi valmisruoat ovat tässä ihan yhtä tyhjän kanssa ja siksi suhtaudun niihin varauksella ja teen ruoan lapsille mielummin itse. Tärkeää on myös, ettei kotona käytetä liian vahvoja, ylipeseviä puhdistusaineita, että lapset ovat kosketuksissa bakteerienkin kanssa.

mommyandme_uusiBlogini oikeassa laidassa on ollut viime kesästä saakka Mommy & Me  -klinikan banneri. Näin siksi, että olen sopinut testaavani heidän palveluitaan vuoden verran ja kirjoittavani, mitä olen paikasta mieltä (siksi postauksen alussa on testasin-leimakin).

Muistat ehkä, kun lääkärimme Hanna Roiha kävi elokuussa synnytyksen jälkeen hoitamassa sekä minut että vauvan osteopaattisesti. Tämä on monissa Euroopan maissa tapana, Suomessa tosin kai aika harvinaista.

Tavallaan olisi kiva, etteivät lapset olisi ikinä kipeitä, mutta sitten taas kun ovat olleet, niin olen ajatellut, että jes, saadaanpahan taas yksi kokemus Mommy & Me:stä. Vähän hullua…

kc-osteopaatillaOli jännittävää seurata 4-vuotiaan osteopaattista hoitoa. Kävimme loppuvuodesta klinikalla Islan korvien takia. Tyttö oli aloillaan hienosti, vaikka hoito kestää kauemmin kuin peruslääkärillä käynti.

Minusta osteopatia tuntuu loogiselta hoitomuodolta mekaanisiin vaivoihin, mutta miten se voisi auttaa korvatulehdusta? Se minulle oli varsin mystistä. Lääkärimme Hanna vastasi näin:

”Korvatulehdusta sairastavalla on usein lymfakierron häiriö, jolloin siis kehon omat ”puhdistusmekanismit” toimivat huonommin, aiheuttaen esim. välikorvan tai keuhkoputkien tulehdusta. Häiriö saattaa johtua mm. pallean tai muista rintakehän alueen jännitteistä. Näitä jännitteitä purkamalla alkaa lymfakierto normalisoitua ja tulehdus parantua. Joskus kyseessä on myös paikallinen mekaaninen ongelma — välikorva muodostuu useasta eri kallon luusta, joiden välillä voi olla jännitteitä ja liikehäiriötä, aiheuttaen välikorvan alueen ahtautta”.

Islalla havaittiin korvakäytävän tulehdus, johon käytettiin hoitona osteopatiaa ja paikallisantibioottitippoja.

Hectorinkin kanssakin kävimme klinikalla korva-asioissa ja vaikka Mommy & Me:ssä ymmärretään osteopatian ja homeopatian päälle, on paikassa myös osaamista määrätä antibiootit, jos tilanne sitä vaatii. Hectorille Hanna suositteli antibiootteja, koska tulehdus oli aika paha ja apu piti saada heti. Olin antanut särkylääkettä iltaisin muistaakseni reilun viikon ajan, eikä tulehdus ollut hellittänyt itsekseen ja koska tulossa oli joulun pyhät (tai jotkut vastaavat), halusin korvat kondikseen mahdollisimman pian. Takana oli jo viikko valvottuja öitä ja siinä vaiheessa alkaa olla aika valmista kauraa hoitamaan skidit ihan millä tahansa. Otimme siis antibiootit. Mutta mikäli pojalla alkaa näkyä taipumusta korvatulehduskierteeseen siskonsa tavoin — esimerkiksi sitten kun hän aloittaa päiväkodin — testaan kyllä homeopatiaa hänenkin korviinsa heti seuraavan tulehduksen myötä. Islan antibioottikierrettä en halua toiselle lapselle missään nimessä.

kc-h.rannalla

Hector kärsi reissussa pari päivää ripulista ja apu tuli lankoja pitkin Suomesta

Kaikista parasta yksityisklinikan suosimisessa on silti ollut oma lääkäri. Että lääkäri tietää lasten synnytyksistä lähtien heidän terveydentilansa muutokset ja haasteet. Minä puolestani tiedän aina, mihin olla yhteydessä — vaikka toiselta puolelta maapalloa. Thaimaasta laitoin Hannalle meilitse kyselyä vauvan ripuliin liittyen ja sain konsultaatiota reissun päällä. Ei tarvinnut lähteä Koh Jumilta mantereelle lääkäriin, kun kirjallinen neuvo auttoi tarpeeksi.

Yhteistyömme loppuu kesän korvalla, mutta perheemme jää aivan varmasti Mommy & Me:n asiakkaiksi, koska en halua palata siihen lääkärirumbaan, jossa lekuri vaihtuu joka kerta. Uskon, että pitkästä hoitosuhteesta on paljonkin hyötyä. Koen myös, että saan itse paljon laajemman kuvan lapsen kipuilusta, kun lääkärillä on osaamista myös homeo- ja osteopatian osalta.

Jaoin vastikään blogin FB-ryhmässä vuoden takaisen uutisen Ylen sivuilta: kuinka hedelmät ja marjat suojaavat mahdollisesti lasta korvatulehduksilta. Aivan varmasti luonnon raaka-aineissa on paljon sellaisia parantavia aineita ja mekanismeja, mistä emme vielä tiedä tai tule pitkään aikaan tietämäänkään. On tietenkin hyvä, että tutkitaan esimerkiksi hedelmien ja marjojen sairauksia ehkäisevää vaikutusta, mutta samalla tuntuu oudolta, että ihmisille tuntuu tulevan yllätyksenä se, että terveellinen ruokavalio ehkäisee sairauksia!

…Ja mitä tulee antibioottien käyttöön: itse tiedän vähän liiankin hyvin, mitä niiden ylikäyttö voi tehdä suolistolle ja siksi olen hyvin kiinnostunut hoitamaan lasteni kipuiluja muilla keinoin, jos vain mahdollista.

18 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hei, saisinko mielipiteesi rota- ja pneumokokkirokotuksista? Itse olen kahden vaiheilla otanko esikoiselle kyseisiä. Olen tutustunut rokotteisiin ja mm. ensimmäisen rotarokotteen takaisinvetoon. Mietityttää. Muuten mennään rokotusohjelman mukaan eikä meillekään vesirokko/influenssarokotuksia tulla ottamaan.

Rauli Mäkelän Irti tulehduskierteestä, apua lasten infektioihin ja allergioihin kirjassa oli juuri ravinnon vaikutuksista korvatulehduksiin ja tietysti muihin vaivoihin, kirjassa oli mm. rokotuksista. Mukava lukea lääkärin mietteitä, joka on myös perehtynyt luontaislääketieteeseen. Itse yritän myös pienokaisen kanssa välttää mahdollisimman pitkään antibiootteja, mutta ymmärrän kyllä niiden tarpeellisuuden. Minua kiinnostaisi kuulla onko joku huuhtonut nenäkannulla pienen vauvan/lapsen poskionteloita kun lapsi on ollut räkäinen? Itsellä se helpottaa oloa niin flunssassa kuin katu- ja siitepölyaikaan.

Olen itse ollut vesirokon jälkikomplikaatioiden takia neljävuotiaana tehohoidossa kriittisessä tilassa kaksi viikkoa. Aina ei siis selviä pienellä kutinalla…Lastenlääkärimme mukaan vesirokosta aiheutuvien vakavien komplikaatioden määrä on yleistä käsitystä suurempi.

Omat lapseni olen rokottanut vuoden ikäisenä tautia vastaan, joka voi helposti muodostua hengenvaaralliseksi.
Kaikelta ei voi lapsiaan suojata, mutta jos tutkitulla rokotteella yhden riskin pystyy välttämään, on sen leimaaminen ”älyttömäksi”, jotenkin erikoista.

Sovitaanko, että jokainen voi luontaislääkitä omat lapsensa ja jättää vaikka kaikki rokotteet ottamatta, mutta niiden syyllistäminen ja leimaaminen, jotka haluavat lapsilleen kattavan rokotussuojan tarjota voitasiin näissäkin ekopiireissä lopettaa. Jotkut kun ovat herkempiä ja kritiikittömämpiä pienellekin rokotusvastaiselle keskustelulle ja voivat vetää johtopäätöksiä, joilla kylvetään ikävää siementä USA:n tuhkarokkoepidemian malliin.

”Kaiken kaikkiaan koen, että on tärkeää antaa lapsen kasvattaa omaa immuunivastettaan välillä sairastamalla ja tietenkin myös esimerkiksi syömällä ruoka-aineita, jotka immuniteettia kehittävät. Esimerkiksi valmisruoat ovat tässä ihan yhtä tyhjän kanssa ja siksi suhtaudun niihin varauksella ja teen ruoan lapsille mielummin itse. Tärkeää on myös, ettei kotona käytetä liian vahvoja, ylipeseviä puhdistusaineita, että lapset ovat kosketuksissa bakteerienkin kanssa.”

Rokotteiden ajatuksena on, että ne käynnistävät elimistössä immuunipuolustusjärjeselmän (sisältävät usein heikennettyjä taudinaiheuttajia) ja ”kasvattavat” omaa puolustuskykyä. Jälkeenpäin esim. verikokeilla ei yleensä pystytä sanomaan, onko henkilö sairastanut jonkin sairauden vai saanut sitä vastaan rokotteen. Vasta-aineet muodostuvat samalla tavalla kummassakin tapauksessa. Eli sairastamisen luoma immuniteetti ei ole millään tapaa parempi tai ”luonnollisempi” kuin rokotteen aikaansaama.

Kuten jo aiempi kommentoija sanoi, vesirokkokin voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja, joten sitä vastaan rokottaminen on perusteltua. Lisäksi on hyvä pohtia sitä, että kun lapsi sairastuu vesirokkoon, hän joutuu olemaan päivähoidosta pois useamman päivän vanhemman kanssa, mikä taas maksaa työnantajalle. Rokottaminen on siis erittäin kustannustehokasta hoitoa, vaikka itse tauti olisikin selätettävissä.

”…Ja mitä tulee antibioottien käyttöön: itse tiedän vähän liiankin hyvin, mitä niiden ylikäyttö voi tehdä suolistolle ja siksi olen hyvin kiinnostunut hoitamaan lasteni kipuiluja muilla keinoin, jos vain mahdollista.”

Antibiootteja pitääkin välttää kaikin keinoin, tosin ne eivät ole tarkoitettu ”kipuilujen” hoitoon vaan bakteeriperäisten sairauksien hoitamiseen. Antibiootit tosiaan sekoittavat suoliston bakteerikantaa ja niiden toistuvaa käyttöä pitäisi ehdottomasti välttää. Ihmettelen, miksi korvatulehduksiin on sitten määrätty useita kuureja peräkkäin.. Lasten korvatulehduskierre katkeaa parhaiten korvien putkittamisella. Tähän toimenpiteeseen tulisi jokaisen yleislääkärinkin osata tehdä lähete jos kriteerit täyttyvät.

Tekstin perusteella syntyy vaikutelma, että sinulla on mennyt sekaisin lapsen kasvuympäristön ja rokotteiden merkitys puolustuskyvylle. Rokotteilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta tosiaan liika hygiena lienee yksi syy siihen, miksi allergiat ovat yleistyneet. En tosin ihan saa kiinni ajatustasi siitä, miten valmisruoat tähän liittyvät.

Sitten Sagan kommenttiin: ”Sovitaanko, että jokainen voi luontaislääkitä omat lapsensa ja jättää vaikka kaikki rokotteet ottamatta, mutta niiden syyllistäminen ja leimaaminen, jotka haluavat lapsilleen kattavan rokotussuojan tarjota voitasiin näissäkin ekopiireissä lopettaa”

Ei sovita. Luontaislääkitsemistä lasten sairauksien hoitona pidän erittäin epäeettisenä, sillä homeopatian toimivuudesta sairauksien hoitamisessa ei ole mitään näyttöä. Itseasiassa näyttöä on siitä, että niillä ei voida parantaa sairauksia.

Rokotusten ottaminenhan on vapaaehtoista. Ne lapset, jotka eivät ole saaneet rokotuksia, ovat tällä hetkellä ns. vapaamatkustajia, eli eivät sairastu, koska laumaimmuniteetti suojaa myös heitä. Laumaimmuniteetin olemassaolo ei ole itsestäänselvää, vaan vaatii sitä, että lähes kaikki lapset rokotetaan. On jotenkin järkyttävää ja surullista, että vanhemmat jättävät lapsiaan rokottamatta pysyviä haittoja aiheuttavia tauteja vastaan, koska ”luonnollisuus”.

Vitsi kun odotin, että edellisellä kommetoijalla olisi ihan hyviä argumentteja. Mutta sitten pääsin kohtaan: ”Lisäksi on hyvä pohtia sitä, että kun lapsi sairastuu vesirokkoon, hän joutuu olemaan päivähoidosta pois useamman päivän vanhemman kanssa, mikä taas maksaa työnantajalle. Rokottaminen on siis erittäin kustannustehokasta hoitoa, vaikka itse tauti olisikin selätettävissä.” … ja ulos tuli sellaiset räkänaurut, että lukeminen jäi siihen. :D:D:D

Ja mikä nauratti? No varmaan se vääristynyt arvomaailma.

Mapivi. Huvittavaa on siis se, että rokotuksen hyötyä pohdittaessa otin myös esille taloudellisen näkökulman?

Ymmärrätkö sinä, että julkisen terveydenhuollon lähtökohta on aina se, että hoito perustuu näyttöön JA on kustannustehokasta? Terveydenhuollossa ei ole mitään korvamerkittyä rahaa, joka on tarkoitettu vesirokon tms sairauden hoitamiseen. Jos rokotteella säästetään terveydenhuollon kuluja (myös työnantajan kuluja), niin rahaa riittää enemmän muihin hoitoihin, esim. syöpähoitoihin, keskoskaappeihin ja vaikka diabeteksen hoitoon.

”Jälkeenpäin esim. verikokeilla ei yleensä pystytä sanomaan, onko henkilö sairastanut jonkin sairauden vai saanut sitä vastaan rokotteen. Vasta-aineet muodostuvat samalla tavalla kummassakin tapauksessa. Eli sairastamisen luoma immuniteetti ei ole millään tapaa parempi tai ”luonnollisempi” kuin rokotteen aikaansaama.”
Tuntuu erikoiselta että näinkin hieno systeemi kuin ihmisen keho ei mitenkään reagoi eri tavalla siihen tuleeko taudin aiheuttaja luonnollista kautta (esim. nenä, suu) Vai suoraan ihon läpi lihakseen pistettynä. Kyllä se on aivan eri juttu ja myös tutkitusti haitallista elimistölle, siis rokotus.

Marlen. Näin se kuitenkin on, että ihmisen elimistö ei pysty erottelemaan vasta-ainetuotantoaan sillä perusteella, onko taudin aiheuttaja tullut piikin välityksellä vai suun kautta. Vesirokkoviruksen vasta-aineiden mittaaminen perustuu varicella zoster virus (VZV) – immuniteetin osoittamiseen infektion JA rokottamisen jälkeen.
Primaari-infektiossa IgM-vasteen jälkeen todetaan IgG serokonversio. Reaktivaatiotilanteessa voidaan todeta IgG-vasta-ainetason nousu parinäytteissä, mutta vaste voi olla vaihteleva. VZV-rokotteen jälkeen positiivinen IgG-taso viittaa suojaavaan immuniteettiin.

Rokotukset ovat tutkitusti turvallinen keino suojata lasta vakavilta, jopa henkeä uhkaavilta sairauksilta ja näiden jälkitaudeilta. Mihin perustat väitteesi, että rokotukset ovat ”tutkitusti haitallisia”?

Tutkitusti haitallista lapselle on esimerkiksi yksi ihmiskunnan historian suurimmista tappajista; kurkkumätä tai vaikka jäykkäkouristus, joka sekin tappaa edelleen noin miljoona ihmistä vuosittain. Muun muassa näiltä sairauksilta rokotteet suojaavat. Nämä sairaudet ovat ihan oikeasti todellisia uhkia tänäkin päivänä ja jopa Suomessa, sikäli, kun ihmiset liikkuvat maailmalla ja tuovat tauteja mukanaan. Saati jos vaikka joskus itse matkustaa maahan, jossa k.o. taudit ovat arkipäivää.

Mielenkiintoista keskustelua. NooraF, sinulla on myös fiksuja ajatuksia, mutta esität ne aika kärkkäästi. En sinänsä ihmettele, että ihmiset provosoituvat.

Minun korvaani särähti: ”Jälkeenpäin esim. verikokeilla ei yleensä pystytä sanomaan, onko henkilö sairastanut jonkin sairauden vai saanut sitä vastaan rokotteen. Vasta-aineet muodostuvat samalla tavalla kummassakin tapauksessa. Eli sairastamisen luoma immuniteetti ei ole millään tapaa parempi tai ”luonnollisempi” kuin rokotteen aikaansaama.”

Komppaan Marlenia ja esimerkiksi Elina Hytönen on kirjoittanut aiheesta: http://www.elinahytonen.fi/2014/03/rokotusten-haittavaikutuksia-voi-yrittaa-minimoida/ Kuten näiden viitteiden oikeellisuus, voidaan myös kyseenalaistaa rokotteita puoltavien tutkimusten luotettavuus. Mielestäni järjellä ajateltuna täytyy olla eriasia, että lihakseen laitetaan taudinaiheuttajia + tehosteaineita/lisäaineita kuin että taudinaiheuttaja saadaan luonnollisesti. Toki luonnollisesti saatavan taudinaiheuttajankin mukana voi tulla kehoon epäpuhtauksia (lika tms. haavan kautta).

Itse ajattelen, että ns. uudemmat rokotteet on riskialttiimpia. Minut on rokotettu silloisen rokotusohjelman mukaisesti ja aiomme esikoisellemme ottaa nuo ns. vanhat rokotteet. Juurikin koska näen matkustelun olevan suurin riski. Suomessa tosiaan on tuo laumaimmuniteettisuoja josta puhut, kyseenalaistan myös sen, että osa jättää rokotteet ottamatta, koska tautia ei enää Suomessa juurikaan esiinny. Se, ettei esiinny, on pitkälti rokotusohjelman ansiota. Varauksettomasti en kuitenkaan rokotteisiin suhtaudu. Etenkään näihin uusiin. Toki kannattaa myös pohtia esim. pneumokokkirokotuksen suhteen, onko meillä kohta enää antibiootteja, jotka toimivat esim. aivokalvontulehdusta vastaan vai olisiko järkevämpää yrittää turvata lapsen terveys rokotteella. Siltä varalta, ettei esim. hänen aikuisiällä ole enää tehokasta antibioottia tätä parantamaan.

”Luontaislääkitsemistä lasten sairauksien hoitona pidän erittäin epäeettisenä, sillä homeopatian toimivuudesta sairauksien hoitamisessa ei ole mitään näyttöä. Itseasiassa näyttöä on siitä, että niillä ei voida parantaa sairauksia.”

Eikö tämän päätöksen saa vanhemmat tehdä itse? Miksi ei käyttää homeopatiaa ja vaihtoehtohoitoja nykyaikaisen lääketieteen ohella? Mielestäni olisi hienoa, jos lääkärit hyödyntäisivät myös näitä mahdollisuuksia. Henkilökohtaisesti olen korvatulehduksen saanut parantumaan itselläni valkosipulin avulla. Lääkäri määräsi antibiootit, koska koki ne tarpeelliseksi. Tiedustellessani muista vaihtoehdoista, hän sanoi ettei kevyin perustein antibiootteja määrää mutta näkee ne tässä tapauksessa tarpeelliseksi. Miksi en siis koittaisi ensin luonnollisia keinoja ja turvautuisi tarvittaessa nykyaikaiseen lääketieteeseen? 🙂

Voi olla, että esitän asiani kärkkäästi, mutta minun arvomaailmaani täällä on solvattu ”räkänaurulla”..

Minua jotenkin jaksaa aina ihmetyttää se, että miksi te uskotte ennemmin ”asiantuntijana” flisofian maisteria (Elina Hytönen)/toimittajaa tms kuin lääketieteen lisensiaattia tai – tohtoria? Miksi toimittajat edustavat teille saman arvoisia asiantuntijoita, kuin lääkärit? Luuletteko te todella, että rokotteiden takana on jokin salaliitto tai että lääkärit saavat rahaa niiden suosittelemisesta? Ymmärrättekö te, että googlettaminen ei ole sama asia kuin asioista selvää ottaminen, saati niiden ymmärtäminen?

Linkkaamassasi kirjoituksessa oli niin paljon asiavirheitä, että en edes jaksa.

Homeopatiahoitojen suhteen vanhemmat toki tekevät päätöksen itse, sikäli, kun niitä ei vielä ole lapsilta kielletty. En minä sille mahda mitään muuta kuin täällä kommentointini. Koska homeopatian tehosta ei ole näyttöä, sitä ei mielestäni missään nimessä tule käyttää (ainakaan lapsilla) lääketieteen ohella. Vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä kyllä tutkitaan koko ajan, ja jos niistä saadaan tieteellisesti pätevää näyttöä, ne siirtyvät lääketieteen käyttöön.

Arvelinkin, että täällä kommentointi on yhtä tyhjän kanssa. Todella surullista.

HV ”Eikö tämän päätöksen saa vanhemmat tehdä itse?”

Tästä on ollut saksassa paljon keskustelua viime aikoina. Vihreät ovat puolustaneet tällä argumentilla ja ”ruumiillisella koskemattomuudella” vanhempien oikeutta kieltäytyä rokotteista. Itse näin ruumiillisen koskemattomuuden eri tavoin – vanhemman tehtävä on suojella lapsen ruumista tuhkarokon ja kurkkumädän kosketukselta. Lasta pitää suojella, ei vahingoittaa ja nykytieteen valossa oikea keino on rokotusohjelman mukaiset rokotukset ja käypä hoito -suosituksien mukaiset lääkkeet. Miksi ihmeessä kukaan altistaisi lapsensa mielummin oman ”tietonsa” mukaiselle ”hoidolle” kuin asiantuntijan asiantuntemukselle?

NooraF: ikävää, jos sinua kohtaan on suhtauduttu epäasiallisesti. Itse toivoisin asiallista keskustelua molemmista näkökulmista 🙂 Hyökkäät vastauksellasi, jolloin vaikuttaa, että asiantuntijuuden sijaan olet provosoimassa täällä. Vedät kommenttiisi stereotyyppisiä luonnehdintoja minusta. Harmillista on, ettei tutkimustietoihin pääse ”tavallinen kansalainen” helposti. Yliopistossa kirjoilla ollessa tutkimuksien lukeminen ja menetelmien vertaaminen oli äärettömän paljon helpompaa, kun pääsi suoraan tietokantaan. Elina Hytönen on kiinalaisten lääketieteen asiantuntija. Yhtälailla voisi kysyä, miksi kyseenalaistat vanhan lääketieteenalan? Onhan kasvilääkinnällä Suomessakin edetty, ensin rohdoksin ja sitten lääkkein. Ja valitettavan monella lääkkeellä on katteet kohdallaan. Sehän tosin ei ole lääkäreiden ”vika”.

Marsu: otat osuuden kommentistani ja tulkitset haluamallasi tavalla. Lukisitko kokonaan ja tulkitsisit kokonaisuutena.

””Luontaislääkitsemistä lasten sairauksien hoitona pidän erittäin epäeettisenä, sillä homeopatian toimivuudesta sairauksien hoitamisessa ei ole mitään näyttöä. Itseasiassa näyttöä on siitä, että niillä ei voida parantaa sairauksia.”

”Eikö tämän päätöksen saa vanhemmat tehdä itse? Miksi ei käyttää homeopatiaa ja vaihtoehtohoitoja nykyaikaisen lääketieteen ohella? Mielestäni olisi hienoa, jos lääkärit hyödyntäisivät myös näitä mahdollisuuksia.” Rokotteista sanon: ”Itse ajattelen, että ns. uudemmat rokotteet on riskialttiimpia. Minut on rokotettu silloisen rokotusohjelman mukaisesti ja aiomme esikoisellemme ottaa nuo ns. vanhat rokotteet. Juurikin koska näen matkustelun olevan suurin riski. Suomessa tosiaan on tuo laumaimmuniteettisuoja josta puhut, kyseenalaistan myös sen, että osa jättää rokotteet ottamatta, koska tautia ei enää Suomessa juurikaan esiinny. Se, ettei esiinny, on pitkälti rokotusohjelman ansiota. Varauksettomasti en kuitenkaan rokotteisiin suhtaudu. Etenkään näihin uusiin”

Edelleen kaipailen asiallista keskustelua -se olisi paljon hedelmällisempää kuin yritykset osoittaa toisen osapuolen olevan automaattisesti väärässä. En halua lähteä tuohon ”sivaltamistapaan” mukaan vaan mielummin keskustelisin asiallisesti.

En minä vedä mitään luonnehdintoja kenestäkään. Esitin faktoja ja ihan aidosta mielenkiinnosta esitin muutamia kysymyksiä. Kertoo varmaankin enemmän sinusta, jos koet kommenttini provosoivina.

En minä kyseenalaista kiinalaista lääketiedettä, paitsi niiltä osin, kun se perustuu astrologiaan ja ties mihin uskomushoidoiksi luokiteltaviin hoitoihin. Akupunktuurihan mm. on ihan oikeaa hoitoa, ja sairauksien ennaltaehkäisy terveiden elämäntapojen avulla todella järkevää. Toistan jo itseäni sanoessani, että kyseenalaistan hoitomenetelmät, jotka eivät perustu tutkimusnäyttöön. On ihan kiva, jos joku saa luonnonlääkinnästä apua, mutta tieteellisen pohjan puuttuessa niitä ei tule käyttää suurien joukkojen hoitoina, eikä lapsille.
En tiedä, onko kiinalainen lääketiede jotenkin opillisesti ristiriidassa rokotteiden kanssa, luulin enemmänkin, että nuo kaksi asiaa (kiinalainen lääketiede ja kirjoittajan rokotevastaisuus) ovat erillisiä.

Tämä keskustelu on jo niin kaukana alkuperäisestä aiheesta, että ehkä parempi antaa olla. En oikein ymmärrä, miksi keskustelu ei mielestäsi ole asiallista. Varmaankin paljon hauskempaa kaikille osapuolille olisi, jos molemmat olisivat samaa mieltä. Näinhän se blogimaailmassa kaiketi menee, että samaa mieltä olevat keskustelevat keskenään ja vastakkaiset argumentit koetaan hyökkäyksinä.

Voin sanoa, että tämä koko keskustelu on ”hyökkäys” ja jopa loukkaava edustamaani ammattikuntaa ja sen osaamista kohtaan.

    En minä kyseenalaista kiinalaista lääketiedettä, paitsi niiltä osin, kun se perustuu astrologiaan ja ties mihin uskomushoidoiksi luokiteltaviin hoitoihin. Akupunktuurihan mm. on ihan oikeaa hoitoa, […]

    Akupunktionkin oikeellisuudesta voi olla monta mieltä. Esim. Anesthesia & Analgesia -lehdessä pari vuotta sitten ilmestynyt artikkeli on aiheesta sangen eri mieltä. Vaikuttaa siltä, että mitä paremmin hoito sokkoutetaan, sitä vähemmän siitä on hyötyä – toisin sanoen akupunktion teho on plaseboa.

    Sinällään lauseesi ovat muutenkin keskenään ristiriidassa, sillä akupunktio perustuu qin tasapainottamiseen ja akupisteiden sijainti meridiaaneihin, jotka ovat aika mainiosti astrologiaan rinnastettavia uskomuksia.

    Yllä mainitun artikkelin kirjoittaja, Stephen Novella, kertoi muutama viikko sitten blogissaan uudesta tutkimuksesta, jossa akupunktiota annettiin tekoraajalle ja vertailtiin tilanteessa kerättyä fMRI-dataa oikeaan akupunktioon. Aivot aktivoituivat samalla tavalla, ts. ainakin pään sisällä vaikutus oli samankaltainen. Tässä vielä linkki itse artikkeliin.

Minä ainakin haluan ajatella (toivon), että asioita tulkitaan juuri kokonaisuuksina. Ei siis esim. yksin kiinalaisen lääketieteen kannalta. Henkilökohtaisesti en myöskään usko astrologiaan lääkintämetodina jne. Mutta toivoisin nimenomaan, että pystyisimme hyödyntämään ”kaikkien alojen” tiedot. Osa lääkäreistä toimiikin näin. Hyödynnetään eri lääketieteiden alat. Esimerkiksi koen Rauli Mäkelän toimineen näin ja henkilökohtaisesti sain tuolloin apua vaivaani, kun muualla lääkärit määräsivät vain lääkkeitä kunnollisen kartoituksen/vaivan vakavasti ottamisen sijaan. Mäkelältä sain esim.ruokavalio-ohjeet, joilla vaiva saatiin kuriin. Sen aiempien lääkäreiden määräämään lääkkeen ohelle. Näin useamman vuoden ”kierre” parantui. Tämä on vain yksi esimerkki miksi toivoisin laajempaa ”ongelmien” kartoitusta. Toki ymmärrän myös resurssien puutteen.

Mielestäni ainakin osaltani ja blogikirjoituksen osalta on tullut myös esille ettei tarkoituksena ole kyseenalaistaa koko ammattikuntaa ja sen osaamista. Koko raskaus/synnytys jne kulkee pitkälti nykylääketieteen seurannassa, mikä mielestäni on hyvä. Enkä aio luontaislääkitä lastani kotona hänen sairastuessaan, jos hän näyttää lääkärikäyntiä tarvitsevan. Kuten itsekin aiemmin totesit, antibiootteja tulisi välttää. Tähän myös minä uskon ja toivoisin, että muilla keinoin saataisiin esim. antibioottien käyttö minimiin. Tosin jos tilanne antibiootteja vaatii, ymmärrän myös niiden tarpeellisuuden. Osa lääkäreistä määrää antibiootteja herkemmin ja osa harkitsevammin.

Itse koin blogikirjoittajan tuovan useassa kohtaa esille, kuinka suhtautuu varauksella (nimenomaan varauksella) uusiin (nimenomaan uusiin) rokotteisiin. Eikä niinkään suhtautuvan negatiivisesti koko rokottamiseen.

Itse koen ”ongelmaksi” sen, ettei uusista rokotteista ole pitkän aikavälin tietoja. Tieto karttuu käytön myötä. Ja tämä on ”pelottava” ajatus. Lapset toimivat tietyllä tavalla ”koe-eläiminä” -toki ymmärrän rokotteiden olevan testattuja, kysymys ei ole siitä. Vaan siitä, että yksinkertaisesti pitkän aikavälin tietoa on mahdotonta saada lyhyessä ajassa. Toisaalta nykyään ei pystytä sanomaan johtuuko esim. adhd:n lisääntyminen lapsena annetuista rokotteista vai kenties jostain ravintotekijästä, vai onko adhd:tä vaan alettu diagnosoimaan paremmin (ainakin tätä on tapahtunut, kun seulonnat ovat parantuneet). Voihan se olla, että adhd:tä lisäävä tekijä löydetään ihan jostain muualta, jos löydetään. Eri kannat ovat arvailuja, koska tietoa ei ole. Ja tiedon saaminen on osittain hankalaa, koska erityistarpeiden ”alkuperää” on vaikea kartoittaa. Ymmärrät toivonmukaan mitä tarkoitan.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi, kun aiemmin esitit:
” Vasta-aineet muodostuvat samalla tavalla kummassakin tapauksessa. Eli sairastamisen luoma immuniteetti ei ole millään tapaa parempi tai ”luonnollisempi” kuin rokotteen aikaansaama. ”

Muutama kysymys mielenkiinnosta: Osaatko ottaa kantaa rokotteissa oleviin muihin aineisiiin? Esimerkiksi alumiinista on puhuttu paljon. Tiedän toki, että alumiinia saadaan myös muualta ja ikävä kyllä myös raskasmetalleja. Järjellä ajateltuna kuitenkin ravinnonmukana saatava alumiini ja esim. iholta (deodorantti) tai lihakseen pistettävän (rokotus) alumiinin on eri asia eli elimistö reagoi eritavalla. Eli rokotteissa osaltaan mietityttää tuo alumiini. Toisaalta mielenkiintoista olisi tietää, miksi esimerkiksi rota rokotteessa on ihmis-nauta-rotavirusreassortantti? Ensimmäisessähän oli apinasta, mutta kyseinen rokote vedettiin pois markkinoilta.

Ajattelisin näin, jos sairauden sairastaa rokotteen sijaan, ei elimistöön tule näitä ”vierasaineita” joita rokotteessa on. Toki rotarokotteessahan ei esim. alumiinia ole. Pneumokokissa on. Ja korostan etten edelleenkään lähtisi jättämään polio/jäykkäkouristus yms. rokotteita pois. Mielestäni kuitenkaan esim. vesirokkoa ei voi verrata polioon/jäykkäkouristukseen tms. Jolloin ymmärrän blogikirjoittajan kyseenalaistuksen vesirokkorokotteen tarpeellisuudesta. Miksi rokottaa lapsensa vesirokkoa vastaan, kun se on vuosia sairastettu lapsena ilman jälkioireita. Yhtälailla rokotteista kuin myös sairauksista voi aiheutua jälkioireita/-tauteja. Avaan mielelläni tätä tarkemmin, jos koet, ettet saanut ajatuksesta kiinni 🙂

Lopuksi: eri asiana näen kiireessä tehdyt rokotteet, joissa ilmenee jälkiseuraamuksia -kehitystyö ei tietenkään voi olla samalla tasolla kuin pitempään tutkituilla. Näiden osalta tärkeimpänä tehtävänä on saada tauti nopeasti kuriin ja säästää ihmishenkiä.

Alumiinista en oikein osaa olla huolissani, koska (Duodecimin artikkelin mukaan) alumiinia tulee elimistöön keskimäärin 25mg/vrk (ruoasta, vedestä ja ilmasta). Rokotteita ihmiselämän aikana tulee kuitenkin vain muutamia kertoja. En näe eroa sille, että tuleeko alumiini suun kautta vai lihaksen kautta, koska alumiini poistuu virtsateiden kautta, eli myös suun kautta saatu alumiini päätyy verenkiertoon.
http://www.ebm-guidelines.com/dtk/shk/avaa?p_artikkeli=ttl00016

Rotarokoteasiaan en osaa sanoa tältä istumalta mitään (enkä ehdi/jaksa ottaa selvääkään).

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat pohdinnalla, miksi ottaa vesirokkorokote kun tauti itsessään ei ole vakava. Tätä alunperin kommentoinkin, että rokote puoltaa paikkansa siksi, että se estää lapsen sairastumisen ja vähentää sairauspoissaoloja. Voi olla, että jälkitauteja tulee myös rokotteista, mutta se on harvinaista. Lisäksi vanhemman poissaolo työstä jää pois, mikä on hyvä asia. Vesirokkorokotehan on ollut markkinoilla jo ainakin yli 10 vuotta, että ihan uudesta rokotteesta ei ole kyse, joten sikälikin suhtautuisin siihen luottavaisesti. Mitään laumaimmuniteettia on toki turha odottaa niin kauan kun k.o. rokote ei ohjelmassa, se on selvää. Mm. sikotautiin ei kuole, mutta harva sitäkään soisi lapselleen, sillä sitä vastaan on rokote. Eli rajanveto henkeä uhkaaviin ja uhkaamattomiin ehkäistäviin sairauksiin ei sinällään ole mielestäni aiheellista.

Kävisithän ystävällisesti tutustumassa tähän ja allekirjoittamassa:

Rokoteturva 2018: Turvataan 1) sosiaali- ja terveysalojen työntekijöiden itsemääräämisoikeus 2) asiakkaan tiedonsaantioikeus rokotustilanteessa 3) turvallisuusseuranta palauttamalla ammattilaisille velvollisuus ilmoittaa rokotehaitoista

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2636

Hei,

Vesirokko ei edelleenkään ole vaaraton esim. astmaa sairastavalle lapselle. Mistäkö tiedän? No siitä että olimme oman astmalapsen kanssa osastolla vesirokon vuoksi. Näiden mutujesi vuoksi menee ns. lapsi pesuveden mukana. Hyväkin asia hukkuu huuhaan sekaan.

Vastaa käyttäjälle saga Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.